Etelä-Amerikan Araucarian metsään eksyneet armeijan veteraani E.J. Snyder ja erämaiden tuntija Jeff Zausch kohtaavat myrkkykäärmeitä ja taistelevat villisikaa vastaan. Jakso 9 Kausi 6 Vuosi 2016
Ravustuskausi on puolessavälissä ja pohjoisilla vesillä kalastavilla aluksilla tulee kiire pelastaa välineensä, kun napajäätikkö alkaa laskeutua pyyntivesille. Jakso 13 Kausi 9 Vuosi 2012
GMG-tiimi herättää taas henkiin ruosteen valtaamia aarteita korjaamollaan. Saadaanko ajokit kuntoon ennen huutokauppaa, ja onko työ kannattanut? Jakso 22 Kausi 3 Vuosi 2014
Akvaarionrakentajat Wayde ja Brett tuntevat itsensä isänmaallisiksi, kun olympiakoripalloilija Paul George tilaa kaksi akvaariota uima-altaalleen, ennen paluutaan Rion kisoista. Jakso 13 Kausi 6 Vuosi 2016
Ed Stafford vietti 60 päivää alasti autiosaarelle haaksirikkoutuneena, vain kamera seuranaan. Nyt hän hyppää mukaan uuteen haasteeseen kokeilemaan maailman kovimpia ympäristöoloja. Jakso 5 Kausi 2 Vuosi 2015
Katso, miten ovi kootaan vaaka- ja pystysuuntaisista palasista, ja seuraa miten valmistetaan höyrypesureita, käsinmuotoiltuja pitsoja ja lakaisukoneita. Jakso 21 Kausi 23 Vuosi 2015
Mike ja Ant raahaavat harvinaisen kaksiovisen 1972-vuosimallin Datsun 510:n uudelle vuosisadalle. Moottori on hyvässä kunnossa, mutta maali, vaihdelaatikko ja runko melko kehnot. Jakso 15 Kausi 14 Vuosi 2017
Kun Richin vuoden -29 Packard saa kutsun tarunhohtoiseen Concours d'Elegance -tapahtumaan, hän haastaa muut korjauskilpaan. Jakso 25 Kausi 3 Vuosi 2014
Ravustuskautta on jäljellä vain kolme viikkoa, ja laivastot valmistautuvat kauden viimeiseen ponnistukseen. Minkä aluksen miehistö on pärjännyt parhaiten? Jakso 14 Kausi 9 Vuosi 2012
Raskaan liikenteen pelastuskaluston päivittäisiin haasteisiin kuuluu kovia lumimyrskyjä ja tieliikenteen tukkivia kaatuneita rekkoja. Vilkkaat valtatiet on pidettävä auki. Jakso 4 Kausi 1 Vuosi 2017
Raskaan liikenteen pelastuskaluston päivittäisiin haasteisiin kuuluu kovia lumimyrskyjä ja tieliikenteen tukkivia kaatuneita rekkoja. Vilkkaat valtatiet on pidettävä auki. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2017
Neljä perhettä elää eristyksessä erämaassa, maailman viimeisellä laidalla kaukana toisistaan, kovissa arktisissa olosuhteissa ja villielämän rinnalla. Jakso 2 Kausi 3 Vuosi 2016
Katso, miten valmistetaan panssariajoneuvoja, soutukoneita ja veistosten suurennoksia, sekä miten pingotetusta kankaasta kootaan rakennus. Jakso 9 Kausi 23 Vuosi 2015
Miten arkipäiväisiä käyttötavaroita valmistetaan? Tässä ohjelmassa tutut esineet joutuvat mikroskoopin alle, kun niiden valmistusprosesseista otetaan selvää. Jakso 4 Kausi 23 Vuosi 2015
Villi mies Dusty Crum omaa synnynnäisen liikevaiston ja riskinsietokyvyn. Kun hän näki mainoksen, jossa haettiin käärmeenpyydystäjää Everglades-suoalueelle, näki hän tilaisuutensa! Jakso 2 Kausi 1 Vuosi 2019
Antiikin etsijä Drew löytää Edinburghista 1940-luvun amerikkalaisen luksuspyörän. Wookey Holesta taas löytyy viime vuosisadan puolesta välistä peräisin oleva designer-työpöytä. Jakso 6 Kausi 11 Vuosi 2017
Mike etsii aikaista katumaasturia eli 1970-luvun International Harvester Scout 800A:ta. Antin korjauslistalle kuuluvat vuotava siirtolaatikko ja sisustuksen vaihto. Jakso 17 Kausi 14 Vuosi 2017
Mike ja Ant vastaavat ympäri maailmaa saapuneeseen ihailijapostiin. Samalla he tulevat paljastaneeksi, miten sarjan teko tapahtuu ja kertaavat viimeisen kahdeksan auton korjausta. Jakso 18 Kausi 14 Vuosi 2017
Mekaanikko ja selviytyjä Beau Boruff ja hänen tiiminsä valitsevat historiallisia esineitä, kunnostavat ne toimintakuntoon ja myyvät hyvällä voitolla eteenpäin. Jakso 4 Kausi 1 Vuosi 2019
Josh Gates tutkii ratkaisemattomia mysteereitä eri puolilla maailmaa. Hän haastattelee silminnäkijöitä ja selvittää uusimmat käänteet, ja tekee sitten omia tutkimuksiaan. Jakso 9 Kausi 6 Vuosi 2019
Crown Prince on 500 miljoonan dollarin arvoinen massiivinen risteilyalus. Se kulkee tankkaamatta yli 5 500 kilometriä ja pituutta sillä on 290 metriä. Jakso 3 Kausi 1 Vuosi 2018
Neljä perhettä elää eristyksessä kaukana toisistaan, ankarissa arktisissa olosuhteissa ja villin luonnon armoilla maailman viimeisiin suuriin erämaihin kuuluvassa Alaskassa. Jakso 3 Kausi 3 Vuosi 2016
Selviytyjät kertovat kulissien takaisista tunnelmista ja kommentoivat ennennäkemätöntä materiaalia kaikkien aikojen rankimman selviytymisohjelman kuvauksista. Jakso 7 Kausi 1 Vuosi 2013
Josh Gates tutkii ratkaisemattomia mysteereitä eri puolilla maailmaa. Hän haastattelee silminnäkijöitä ja selvittää uusimmat käänteet, ja tekee sitten omia tutkimuksiaan. Jakso 9 Kausi 6 Vuosi 2019
Crown Prince on 500 miljoonan dollarin arvoinen massiivinen risteilyalus. Se kulkee tankkaamatta yli 5 500 kilometriä ja pituutta sillä on 290 metriä. Jakso 3 Kausi 1 Vuosi 2018