Pieni poikani kuoli auton alle. Everstiluutnantti evp. Hannu Uusmies on upseeri, jonka elämässä on ollut dramaattisia käänteitä. Hänen alle kouluikäinen poikansa kuoli auton alle ja vaimo kuoli yllättäin lähetysmatkalla.
Eila Kärjellä oli voimakas taivaskokemus. Hän kuoli, kävi taivaassa ja hän heräsi kuolleista. Haastattelussa Eila ja Pauli Kärki. Toimittajana Martti Ojares.
Kotia kohti. Tiedon sanat vapauttaa naisen tuskallisista krampeista ja hänen selkänsä paranee. Jumala on myös kiinnostunut meidän unelmistamme ja avaa ovia niiden toteutumiseen.
Israelin parlamenttivaalipäivä. Israelilaiset äänestävät toista kertaa tänä vuonna ja odottavat jännittyneinä tuloksia, koska vaalit saattavat olla lähtevän pääministeri Netanjahun vaikeimmat sen 13 vuoden aikana, jona hän on ollut juutalaisen valtion ruorissa. Vieraina Yonatan Freeman, Gideon Rahat ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Jeesuksen nimessä, nouse ja käy!. Puhe Väinö Viikilä. Alkusanat Ari Pihlajamaa ja Esko Ylinen. Todistus Tarja Pihlajamaa. Musiikki Tarja Pihlajamaa ja Kokkolan Baptistiseurakunnan kuoro johtajana Tea Forsberg.
Rebekka. Satavuotiaaksi eläneen Rebekan elämä pitää sisällään hyvin mielenkiintoisia ja värikkäitä käänteitä. Rakkausavioliitto muuttui perhehelvetiksi luottamuksen pettämisen ja perheen sisäisten ristiriitojen myötä.
Koettelemusten kohtaaminen. Ihmisen elämään kuuluu koettelemuksia, ne ovat erittäin monenlaisia ja vaikeita. Kuinka kohdata koettelemukset ja selvitä niistä? Opettajana Irma Frestadius.
Pieni poikani kuoli auton alle. Everstiluutnantti evp. Hannu Uusmies on upseeri, jonka elämässä on ollut dramaattisia käänteitä. Hänen alle kouluikäinen poikansa kuoli auton alle ja vaimo kuoli yllättäin lähetysmatkalla.
Eila Kärjellä oli voimakas taivaskokemus. Hän kuoli, kävi taivaassa ja hän heräsi kuolleista. Haastattelussa Eila ja Pauli Kärki. Toimittajana Martti Ojares.
Kotia kohti. Tiedon sanat vapauttaa naisen tuskallisista krampeista ja hänen selkänsä paranee. Jumala on myös kiinnostunut meidän unelmistamme ja avaa ovia niiden toteutumiseen.
Israelin parlamenttivaalipäivä. Israelilaiset äänestävät toista kertaa tänä vuonna ja odottavat jännittyneinä tuloksia, koska vaalit saattavat olla lähtevän pääministeri Netanjahun vaikeimmat sen 13 vuoden aikana, jona hän on ollut juutalaisen valtion ruorissa. Vieraina Yonatan Freeman, Gideon Rahat ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Islamin shiiojen ja sunnien välinen kilpailu. Kaikkein raivokkaimmat uskonnolliset konfliktit eivät usein ole eri uskontojen välisiä, vaan uskonnon eri suuntauksien välisiä. Mikä on shiiojen ja sunnien suhteiden nykytila, ja mitä se tarkoittaa Israelille? Vieraina Reuven Ben-Shalom, Yossi Mansharof ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Totuuden valo ja vapaus. Kansa, joka pimeydessä asuu, näkee suuren valkeuden. Jes. 9:1 Valkeus on synonyymi elämälle. Herra tahtoo sinulle hyvän elämän, jossa elät totuuden valossa ja vapaudessa.
Jarno Piipponen. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
Benen tarina. Anni ja Bene Rodrigues ovat Patmoksen koulu- ja nuorisotyössä Brasilian kouluissa ja slummeissa. Tässä Benen tarina slummipojasta Jumalan työmieheksi sekä koskettavia tarinoita slummeista.
Mikä on umma?. Millaisia odotuksia ja haasteita kääntyneet muslimit kohtaavat seurakuntien ja kirkkojen taholta? Vieraana sudanilaistaustainen Yassir Eric, joka on myös itse entinen muslimi. Nykyisin hän asuu Euroopassa ja toimii professorina opettaen muun muassa kääntyneitä muslimeja.
Vieraana Andrea di Meglio. Andrea kastettiin Jumalan rakkauteen ja Pyhään Henkeen, kun hän oli 17-vuotias. Muutiko se hänen elämänsä? Perin pohjin. Andrea haluaa, että kuljet todellisessa identiteetissä ja auktoriteetissa.
Anteeksipyyntö. Kovin monet eivät ole kuulleet vanhempiensa pyytävän heiltä anteeksi. Olisi kuitenkin tärkeää, että lapset kuulisivat tämän, jotta he voisivat elää todeksi neljännen käskyn lupauksen.