Kiva ja Sauli yrittävät tutkia tähtiä, mutta kaukoputki ei toimi. Nanni on kadottanut silmälasinsa eikä voi korjata laitetta. Lapset lähtevät avaruuteen katsomaan olisivatko silmälasit mustassa aukossa. Episode 7 season 1.
Sauli rikkoo vahingossa Nannin kukkaruukun. Kiva ja Sauli löytävät uuden ruukun Lootusvuorelta, mutta ruukun tuominen kotiin Anguksen seuratessa perässä ei olekaan mitään ruusuilla tanssimista. Episode 8 season 1.
On kuuma kesäpäivä ja Nanni päättää laittaa kaikille virkistävää jäähilejuomaa faludaa. Mutta Nannin pakastin on hajonnut eikä faludaa voi tehdä ilman jäätä. Kiva, Sauli ja Angus lähtevätkin Etelämantereelle etsimään täydellistä jääpuikkoa. Episode 9 season 1.
Kuka on nakertanut palan Kivan keksistä? Voisiko talossa olla hiiri? Kiva ja Sauli rakentavat robottikissa Robokatti 9 000:n hiiren löytämiseksi mutta saavat huomata, ettei "hiiri" olekaan ihan sellainen kuin he kuvittelivat. Episode 10 season 1.
Nannin silmälaseista on pudonnut pieni ruuvi sohvan sisälle. Niinpä Kiva ja Sauli rakentavat kutistussäteen, kutistavat itsensä ja lähtevät Anguksen kanssa sohvan uumeniin etsimään kadonnutta ruuvia. Episode 11 season 1.
On talvi, Nannin lämmitin on rikki ja putkista kuuluu outoja ääniä. Kiva ja Sauli lähtevät jäljitysveneellä selvittämään, mistä äänet johtuvat. Putkistossa odottaakin yllätys. Episode 12 season 1.
On elokuvailta, mutta Nannin projektori on rikki. Nannin etsiessä vaihtolamppua Kiva, Sauli ja Angus lähtevät rikšalla Intiaan hakemaan täydellisiä puitteita (ja Bollywood-elokuvaa) näytöstä varten. Episode 13 season 1.
Henry tapaa Lehmän ja oppii miten maito syntyy. Kaikeksi harmiksi joku on jättänyt portit auki, ja muut lehmät ovat vaeltaneet kadoksiin. Henry ryhtyykin lehmipojaksi ja auttaa etsimään lehmät turvallisesti kokoon ja latotansseihin. Episode 18 season 1.
Henry tapaa jäniksen, joka oli pikkupupuna taikurin avustaja, mutta ei päässyt silloin esittämään loppunäytöstä. Siispä Henry ryhtyy taikuriksi. Esitys menee hiukan pieleen, mutta lopulta hyvin. Kani saa sopivan valokuvankin albuminsa. Episode 19 season 1.
Henry tapaa mukavan Paloauton. On Paloauton ensimmäinen työpäivä, ja hän on hieman hermostunut, koska hänen täytyisi pelastaa kissa puusta aivan yksin, ilman palomiehiä. Henry alkaa palomieheksi ja auttaa kissan pelastamisessa. Episode 20 season 1.
Henry tapaa Kaivurin. Talo täytyisi rakentaa, mutta rakentajalla on vatsakipuja. Siispä Henry ryhtyy rakentajaksi. Hän saa tietoa rakennuspiirustuksista ja katsoo, että työvälineet hoitavat hommat. Vielä silaus maalia ja valmista on, vai? Episode 21 season 1.
Henry tapaa Narsissin. Puutarhaan tuodaan uusia kasveja, mutta puutarhuri ole vielä palannut lomaltaan. Kasvit täytyy kuitenkin istuttaa ja kastella, joten Henry ryhtyy puutarhuriksi. Kastelukannu on tukossa, ja sadepilvi on herätettävä. Episode 22 season 1.
Henry tapaa ystävällisen Vuoren. Vuorta kutittaa, mutta hän ei voi raapia itseään. Siksi Henry alkaa vuorikiipeilijäksi. Kun hän pääsee lopulta huipulle, hän rapsuttaa Vuorta kunnolla, ja viimein kutina lakkaa. Episode 23 season 1.
Henry tapaa mukavan Gorillan. Gorilla on muuttanut viidakosta villieläinpuiston turvaan ja rauhaan, mutta Tiikerin vaikerointia kuullessa kukaan ei voi rauhoittua, varsinkaan Tiikeri. Henry ryhtyy eläinlääkäriksi ja parantaa Tiikerin olon. Episode 24 season 1.
Henry tapaa Kakun, joka viimeistellään syntymäpäiväkakuksi. Kakkua tullaan pian hakemaan, mutta siihen tarvitaankin lisäkerroksia, jotta sitä riittäisi kaikille synttärivieraille. Henry ryhtyy leipuriksi ja tekee kakusta suuren ja hienon. Episode 25 season 1.
Henry tapaa Kuun. Hän oppii kaikenlaista avaruudesta ja astronauteista. Henrykin ryhtyy astronautiksi ja lähtee raketilla hurjalle kuulennolle. Hän tapaa satelliitin ja planeettoja, väistelee meteoreja ja pääsee lopulta Kuuhun piknikille. Episode 26 season 1.
Henry tapaa vasemman Sukan, joka huomaakin, että oikea sukka on tipotiessään. Henry seuraa vihjeitä löytääkseen oikean sukan, joka ei lopulta ollutkaan kadonnut, vaan suunnittelemassa salaista parhaiden ystävien päivän yllätysjuhlaa. Episode 1 season 2.
Tänään Henry tapaa Sarjakuvan sarjakuvakaupassa. Sarjakuva ei voi kertoa Henrylle supersankarista kertovaa tarinaansa loppuun, sillä viimeiset sivut puuttuvat. Henry selvittää tarinan lopun ryhtymällä sarjakuvasankariksi, Super-Henryksi. Episode 2 season 2.
Tänään Henry tapaa Golfpallon hullulla golfradalla. Golfpallon on elänyt siellä pitkään, mutta haluaisi pelata ammattilaisgolfia. Henry saa hyvän idean ja ryhtyy ammattilaisgolfaajaksi, ja Golfpallo pääsee mestaruuskisoihin kuten halusikin. Episode 3 season 2.
Henry tapaa Jäätelökioskin vuoden kuumimpana päivänä. Kaikki haluavat jäätelöä, mutta jäätelömyyjä on lomalla. Henry ryhtyy jäätelömyyjäksi. Lopulta jäätelöä saavat aasi, uimapatja, aurinkotuoli ja kaikki muut, myös suloinen pikkuämpäri. Episode 4 season 2.
Tänään Henry tapaa Dinosauruksenluun. Dinosauruksenluu kertoo museon arvokkaasta dinosauruksen munasta, mutta rikkoo sen vahingossa. Henryn täytyy ryhtyä paleontologiksi ja matkata ajassa taaksepäin, jotta löytäisi tilalle uuden munan. Episode 5 season 2.
Tänään Henry tapaa vanhan Hinausauton, joka hinaa romuja monsteriautokisasta, johon on haaveillut osallistuvansa. Hän ei ole voinut osallistua, koska hänellä on pienet renkaat. Henry alkaa mekaanikoksi ja tuunaa Hinausauton monsteriautoksi. Episode 6 season 2.
Tänään Henry tapaa tähtitornin suuren Teleskoopin. Teleskooppi haluaisi löytää uuden tähtikuvion, mutta hän tarvitsee avuksi tähtitieteilijän. Niinpä Henry ryhtyy astronomiksi ja auttaa Teleskooppia löytämään ja nimeämään uuden tähtikuvion. Episode 7 season 2.
Tänään Henry tapaa vanhan Tennismailan. Tennismaila ei ole vuosiin pelannut mestaruusottelussa, koska häntä ei huolita. Henry ryhtyy tennispelaajaksi. Tennismaila opettaa Henrylle tenniksen säännöt, ja Henry auttaa Tennismailaa voittamaan. Episode 8 season 2.
Tänään Henry tapaa Skeittilaudan, joka on juuri osallistumassa kilpailuun. Rullalautailija on kuitenkin loukannut polvensa, eikä rullalauta voi osallistua yksin. Henry ryhtyy skeittaajaksi ja tekee kisassa ihmeellisiä temppuja. Episode 9 season 2.
Tänään Henry tapaa Parsakaalin, joka hoitaa yksin kauppaa, kun kauppias on lounaalla. Kauppaan tulee uusi kasvislähetys. Kasvikset pitäisi lajitella ja hyllyt täyttää ennen kaupan avaamista. Henry auttaa ryhtymällä kasviskauppiaaksi. Episode 10 season 2.
On Henryn ensimmäinen koulupäivä. Henry tapaa Omenan, jolla taas on ensimmäinen päivä opettajan apulaisena. Mutta opettaja onkin päivän sairaana, joten Henry ryhtyy sijaisopettajaksi. Omena opettaa Henryä opettamaan hyvin innokasta luokkaa. Episode 12 season 2.
Darington aikoo valloittaa äärimmäisen stunttiradan, ja kaikki kaupungin monsterikoneet saapuvat katsomaan hänen temppuaan. Kun kateellinen Crusher lähettää Daringtonin kauas pois, Blazen ja AJ:n ja pelastettava Darington ennen esitystä. Episode 6 season 1.
Crusher ja Pickle haastavat Blazen ystävineen purjehduskisaan, mutta Crusherin juonien ansiosta veneet ajautuvat trooppiselle saarelle. Blazen ja hänen tiiminsä on löydettävä veneestä puuttuvat osat päästäkseen takaisin kotiin. Episode 7 season 1.
Puistovahti Anna on tarkkailemassa apinoita, kun hän jää jumiin puuhun. Pelastaakseen hänet Rusty ja Roosa rakentavat oman apinansa, Bottirillan.! // Ranger Anna and Liam get trapped in the ranger station by a giant snowball! Jättimäinen lumipallo tumpsahtaa puistovahdin mökin päälle, ja Anna ja Lasse jäävät sisälle nalkkiin. Episode 3 season 2.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho
Kun Lennin turbosurffaaja-ystävät jäävät luolaan kiipeliin, hänen ja Pinjan täytyy kisata nousuvettä vastaan ja pelastaa heidät. // Kadetit yrittävät ansaita uutta merkkiä pyörittämällä Sitruunakojua. Episode 18 season 1.
Neiti Marmalady vaihtaa kamalan kakkunsa Butterbeanin kauniiseen leipomukseen. Saakohan neiti Marmalady kehut kauniista kakusta?? // Butterbean tarvitsee jogurttia marjaparfaitia varten, mutta neiti Marmalady on ostanut kaiken jogurtin. Episode 6 season 1.
Zeta ja Zac joutuvat taikapullon vangeiksi ja yrittävät päästä pois, ennen kuin ystävätkin joutuvat ansaan!! // Zeta yrittää estää lapsia löytämästä piilopaikkaansa, kun näkee heidät etsimässä alueella jalokiviä! Episode 10 season 4.
Merellä hajonnut öljytankkeri uhkaa saastuttaa koko Seikkailulahden. // Pormestarin suvun juhlapäivä saa ikävän käänteen, kun tilaisuuteen varta vasten kiillotettu patsas katoaa. Episode 14 season 1.
Rubble näkee unta, että Superpentu Apollo tulee Seikkailulahteen. Heidän täytyy pelastaa sankarinsa pulasta. // Raimundon tanssivat virtahevot tutisuttavat maata ja hajottavat sirkusteltan. Paw Patrolin täytyy korjata teltta ennen esitystä. Episode 7 season 3.
Dazzle jätetään hoitamaan kahvilaa ja hän yrittää tehdä kaiken itse. Oppiiko hän pyytämään apua?? // Cricketin ensimmäinen ruokalista uhkaa mennä pieleen, kun kaikki ketsupit katoavat. Onnistuuko hän saamaan syyllisen kiinni? Episode 4 season 1.
Sunny ja hänen ystävänsä perustavat bändin esiintyäkseen Friendly Fallsin kykyshow'ssa. Lacey tekee hallaa heidän esiintymiselleen, ja Sunnyn täytyy tempaista taikatemppuja pelastaakseen esityksen. Episode 5 season 1.
Kun Zeta varastaa Samiran kaulakorun, se täytyy saada takaisin ennen kuin hän keksii sen erityisvoiman // Kun Zeta varastaa Samiran taikasauvan ja muuttaa kaikki kanoiksi, Shimmerin, Shinen ja Leahin on pysäytettävä hänet. Episode 7 season 2.
Pihlan poppoo lupautuu laulamaan Puu-rokin festivaaleilla, mutta bändistä puuttuu laulaja. Onneksi Pedro löytää sisäisen rokkitähtensä! ! // HJ:n laukusta tipahtaa kirje, jonka poppoo päättää lähteä yhdessä viemään perille. Kunpa sen vain saisi ensin kiinni! Episode 2 season 1.
Blaine päättää säikäyttää kaikki Nellan suuressa Halloween-juhlassa. / Gorkilla on jopa vähän liian hauskaa, kun hänet julistetaan Päivän Kuninkaaksi. Episode 21 season 1.
Kiva ja Sauli yrittävät tutkia tähtiä, mutta kaukoputki ei toimi. Nanni on kadottanut silmälasinsa eikä voi korjata laitetta. Lapset lähtevät avaruuteen katsomaan olisivatko silmälasit mustassa aukossa. Episode 7 season 1.
Blaze valmistautuu huikeaan kisaan Axle Cityn halki. Siinä häntä auttaa Gabby ja hänen koneita hallitseva kaukosäädin. Crusher kuitenkin huijaa ja varastaa kaukosäätimen muuttaen sillä kaupungin koneet hurjiksi esteiksi. Episode 12 season 2.
Blaze, AJ ja Gabby kurvailevat viidakon rannalla, kun he yhtäkkiä näkevät merirosvolaivan. He tapaavat Pegwheel-piraatin, jolla on hallussaan muinainen aarrekartta. Se johdattaa uskomattoman aarteen luokse. Episode 13 season 2.
Konstaapeli Carl joutuu säntäilemään paikasta toiseen kiirepäivänä, joten bitit lähetetään hänen avukseen. Kohta apupoliisit tarvitsevatkin itse apua. / Rouskija-majavan loukattua hampaansa Rusty ja Ruusa ryhtyvät korjaamaan mestarirakentajan patoa. Riittävätkö parivaljakon taidot? Episode 17 season 1.
Vihreällä liikkeelle! Kuplamuksut opettelevat värejä rallikilvan avulla! Auta heitä sekoittamaan värejä, tekemään uusia sävyjä ja hurauttamaan maalilinjan yli! Episode 16 season 1.
Zack ystävineen rakentaa pop-up-kilpurin. Zack haluaa todistaa, että kilpuri on maailman paras/Zack ja Quack lähtevät uskomattomalle retkelle ottaakseen kuvan harvinaisesta dinosauruksesta Zackin dinosauruskorttikokoelmaan. Episode 1 season 1.
Kake ja Lenni yrittävät ansaita viidakon tutkimusmerkkejä. Kun he eksyvät, heidän täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta Sisu löytäisi heidät. // Onnekkaat koululaiset saavat olla päivän kadettina. Top Wing ja junnukadetit joutuvatkin pelastamaan opettajansa kiipelistä! Episode 15 season 1.
Kuuluisa poptähti tulee vierailulle, mutta valtava myrsky tuhoaa esiintymislavan. Pystyykö Paw Patrol pelastamaan konsertin? // Pennut pelastavat metsässä naruun sotkeutuneen kotkan. Episode 25 season 2.
Rubble löytää vanhan laatikossa olevan vieterinuken, joka toteuttaa hänen kolme toivettaan. / Francois Turbot kävelee nuoralla, mutta lokit uhkaavat pilata hänen esityksensä. Nyt on aika kutsua Paw Patrol apuun! Episode 1 season 3.
Max ja Meeri ovat sisaruksia. Seitsemänvuotias Meeri on Maxin isosisko ja pitää huolta pikkuveljestään, vaikka hän joskus käykin vähän hermoille. Episode 18 season 5.
Poppoo kuulee, että Ringo aikoo viettää kamunpäivää yksin, ja ryhtyy etsimään Ringolle seuraa päiväksi.. // Joni Vuffenstein ja herra Nugetti riitelevät. Pihla ja hänen ystävänsä tajuavat, että heidän on autettava juontajakaksikkoa, jotta radio-ohjelma voisi jatkua. Episode 10 season 1.
Kun taikasana saa Wallyn kodin laukkaamaan matkoihinsa, konnaa leikkivä Bobgoblin ottaa sen ratsukseen. Alkaa väärinkäsitysten ryydittämä takaa-ajo, jossa Wally yrittää palauttaa kotinsa kotiin... Episode 10 season 1.
Kun Zeta saa käsiinsä maalausjalokiven, hän luo taiteellaan sekasortoa, joka tyttöjen täytyy saada hallintaan. //Kun Leah vahingossa toivoo ettei päivä loppuisi, lasten on keksittävä keino saada kuu tulemaan esiin ja päättämään päivä. Episode 7 season 4.
Kun Butterbeanin jakeluauto hajoaa, herra Brookwrench muuttaa sen kimaltavaksi kulkevaksi kahvilaksi - Herkkuautoksi.! // Presidentti joutuu perumaan lounaansa kahvilassa, joten Butterbean vie lounaan hänen luokseen. Episode 5 season 1.
Nella auttaa Smelglyä pääsemään unelmatyöhönsä kaartin ritarina. / Nellan ja Norman leikkihetki keskeytyy, kun lähistöllä metelöi kaksi riitelevää jättiläistä. Episode 15 season 1.
Nanni, Kiva ja Sauli palasivat kotiin Nannin suosikkitelevisiovisan jo loputtua. Ei hätää! Visaemäntä Kiva luo oman visailunsa! Kun Angus vie mukanaan mikrofonin, saako Sauli tilanteen korjattua ennen mainostauon loppua? Episode 42 season 1.
Kun herra Hinkulle tarkoitettu mitali katoaa, kaikki olettavat Bottisauruksen haudanneen sen//Kun Karri jää ansaan luolaa tutkiessaan, Rusty pelastaa päivän isolla idealla, joka sai innoituksensa pieneltä otukselta. Episode 7 season 1.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho
Blaze ja AJ leikkivät ystävänsä Zegin kanssa, kun geisir lennättää tämän kaukaiseen mutakuoppaan. Blaze ja AJ saavat uusilta ystäviltään inspiraation ratkaisuun, jolla he yrittävät pelastaa dinoauton. Episode 4 season 2.
Kadettien täytyy pelastaa televisio-ohjelman tähti Seikkailukarhu, jonka aikomuksena on valloittaa Pyörresaaren Jäähuippu. // Kun Sisu loukkaa siipensä, Kimi Kilpikonnan täytyy auttaa Taivassiiven ohjaamisessa. Episode 24 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 2 season 1.
Ystävänpäivänä Zack antaa kaikille ystävilleen ilmapallot. Mutta parhaan ystävän Quackin pallo leijailee tiehensä. // Zack, Quack ja Kira lähtevät avaruuteen osallistumaan avaruusolion kanssa galaksienväliseen pallo-otteluun. Episode 9 season 1.
Alex perustaa mini-patrolin, mutta kun hän joutuu itse pulaan, oikean Paw Patrolin on aika astua esiin. // Alex kadottaa ensimmäisen irronneen hampaansa. Paw Patrolin täytyy löytää se, jotta hammaskeiju voi vierailla pojan luona. Episode 4 season 3.
Rubble näkee unta, että Superpentu Apollo tulee Seikkailulahteen. Heidän täytyy pelastaa sankarinsa pulasta. // Raimundon tanssivat virtahevot tutisuttavat maata ja hajottavat sirkusteltan. Paw Patrolin täytyy korjata teltta ennen esitystä. Episode 7 season 3.
Pihla lupautuu auttamaan kaksissa juhlissa mutta kahdessa paikassa oleminen yhtä aikaa osoittautuu haasteelliseksi.! // Heiluhäntälehdon suurin ja vanhin puu uhkaa kuivua ja kuolla, niinpä Pihlan poppoo pyytää kaikki lehdon asukkaat mukaan pelastamaan Isopuun. Episode 3 season 1.
Dazzle jätetään hoitamaan kahvilaa ja hän yrittää tehdä kaiken itse. Oppiiko hän pyytämään apua?? // Cricketin ensimmäinen ruokalista uhkaa mennä pieleen, kun kaikki ketsupit katoavat. Onnistuuko hän saamaan syyllisen kiinni? Episode 4 season 1.
Äksymaan kuningatar vangitsee Quackin toimimaan hovinarrinaan. Ystävykset kuitenkin opettavat kuningattaren ilahduttamaan itseään/Zack, Quack ja Kira osallistuvat Popfu-festivaalin ja tapaavat mestarin, joka kouluttaa heitä popfun taidoissa Episode 2 season 2.
Kun Kuplamustin koirankoppi vahingossa tuhoutuu, koko naapurusto ryhtyy auttamaan muksuja Kuplamustin uuden unelmakodin rakentamisessa - ja siitä tuleekin ennennäkemättömän hyvin varusteltu koppi! Episode 1 season 4.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 3 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 4 season 1.
Kun aalto pyyhkäisee Leahin "ranta-aarteet" mereen, Leah toivoo henkien apua. Pian hän saa kuitenkin huomata, että tavanomainen päivä rannalla on vaihtunut taianomaiseksi aarrejahdiksi. Episode 7 season 1.
Kun Leahin ja Zacin elokuvailta uhkaa mennä mönkään, Leahin pitää kutsua henget hätiin. Pian Leah huomaa olevansa elokuvasta tuttu prinsessa, jonka pitää kesyttää takapihan yllä kaarteleva lohikäärme. Episode 8 season 1.
Nella on prinsessa, joka muuntautuu ritariksi! Hän syöksyy satumaisiin seikkailuihin yhdessä ystäviensä Sir Garretin, Trinketin ja Clodin kanssa puolustaakseen oikeaa ja hyvää. Episode 27 season 1.
Nella ja Trinket valmistautuvat kauan odotettuun Linnanpihan bestispäivään. / Willow onnistuu kasvattamaan vesimelonin, josta uhkaa tulla hiukan liiankin suuri. Episode 8 season 1.
Peloton Danny-X joutuu kiipeliin kanjonin reunalla kasvavan puun oksalle eikä pääse sieltä alas nälkäisten karhujen takia. // Pormestari Humdinger tekee kiusaa pormestari Goodwayn tulppaaneille. Chase ja Rocky joutuvat pelastuspuuhin. Episode 16 season 3.
Kun Roosan tabletti päätyy järvenpohjaan, Rusty sukeltaa pelastamaan päivän./Sirkus on tulossa kaupunkiin - mutta kun sirkusjunan moottori hajoaa, Rustyn pitää keksiä, miten juna saadaan ajoissa perille avajaisiltaan. Episode 5 season 1.
Crusher yrittää itse saavuttaa bleisausvauhtia, ja onnistuu vahingossa lähettämään Blazen moottorin lentoon. Kun Blaze ja Crusher kisaavat vastakkain, moottorittoman Blazen täytyy keksiä uusia keinoja voittamiseen. Episode 18 season 3.
Pentujen ja Raimundon apinoiden kickball-ottelu on melkoista hullunmyllyä kunnes yhtäkkiä kotka varastaa pallon. // Seikkailulahden Tähdet ovat valmiita kesälajien urheilutapahtumaan, mutta kenttä jäätyy Pelottoman Danny X:n takia. Episode 17 season 3.
Pentujen ja Raimundon apinoiden kickball-ottelu on melkoista hullunmyllyä kunnes yhtäkkiä kotka varastaa pallon. // Seikkailulahden Tähdet ovat valmiita kesälajien urheilutapahtumaan, mutta kenttä jäätyy Pelottoman Danny X:n takia. Episode 17 season 3.
Kun jäätanssipari Hip ja Hop riitaantuvat ja kilpailevat toisiaan vastaan, he aiheuttavat jäähän railon ja saattavat Lumitytön vaaraan. / Pehmo löytää sattumalta kirjastosta salaisen kirjahyllyn, jonka kautta pääsee Satusivulle. Episode 7 season 2.
Zack johtaa miehistönsä avaruuteen pelastamaan Kuun uhkaavalta komeetalta. / Zackin on pelastettava merirosvot ja jahdattava heidän kanssaan kummitusta, joka ilmestyi aarrearkusta. Episode 11 season 2.
Kun Zack ja hänen ystävänsä tekevät elokuvaa Ahneesta siepparista he kohtaavatkin ihan oikean konnan. / Quack jää jälkeen pitkässä juoksukilpailussa kirjan läpi, mutta keksiikin sattumalta vippaskonstin, jolla voittaa koko kisan. Episode 12 season 2.
Sheilan syntymäpäivänä valmistellaan yllätysjuhlaa lempiherkuin, beignet-munkein. Miten Nanni saa ne paistetuksi, kun uuni menee rikki? Kiva ja Sauli loihtivat Mississippi-joelle rataskäyttöisen uunin ja ryhtyvät paistopuuhiin. Episode 41 season 1.
Nanni asentaa aurinkopaneeleja taloonsa, mutta auringonvaloa ei ole tarpeeksi tuottamaan virtaa niihin. Niinpä Kiva ja Sauli lähtevät keräämään auringonsäteitä toiselta puolelta maailmaa, jossa on vielä päivä. Episode 15 season 1.
Herra Pinky -kissa on jumissa Nannin puussa. Urheat palomiehet Kiva ja Sauli rientävät apuun, mutta tehtävä osoittautuu hankalaksi, kun kissaparka säikähtää Angusta ja Sauli potee yllättävää oravakammoa. Episode 16 season 1.
Kiva ja hänen isänsä Jitesh haluavat opettaa Saulille krikettiä, mutta Jiteshin käsi on murtunut. Niinpä Kiva rakentaa syöttökoneen. Angus rikkoo vahingossa konfettitykin, mutta Sauli pelastaa päivän nerokkaalla virityksellä. Episode 17 season 1.