Alain Altinoglu, kapellimestari
Nora Gubisch, mezzosopraano
Johannes Martin Kränzle, bassobaritoni

Claude Debussy (koonnut Alain Altinoglu): Sarja oopperasta Pelléas ja Mélisande
Béla Bartók: Herttua Siniparran linna op. 11 Sz. 48

Claude Debussyn ooppera Pelléas ja Mélisande sijoittuu myyttiseen legenda-aikaan, salattujen merkitysten fantasiamaailmaan. Nimihenkilöiden rakkaustarina päättyy murheellisesti. Sen kertomiseen menee Debussyltä kolme tuntia, mutta kapellimestari Alain Altinoglu on tiivistänyt sen parikymmenminuuttiseen orkesterisarjaan.

Jos Debussyn kolmiodraama on unenomainen fantasia, Béla Bartókin Herttua Siniparran linna on kuin psykiatrin sohvalla kerrottu painajaisuni. Juonen pohjana ovat keskiaikaiset kertomukset vaimonsurmaajista ja salaisista huoneista. Oopperan aloittava prologi asettaa kysymyksen, tapahtuuko kohta nähtävä draama todellisuudessa vai mielikuvituksessamme. Näyttämötapahtumia teoksessa on niin niukasti, että se soveltuu varsin hyvin konserttiversiona esitettäväksi.

Joht. Alain Altinoglu, sol. Nora Gubisch, mezzosopraano, ja Johannes Martin Kränzle, bassobaritoni. - C. Debussy (koonnut A. Altinoglu): Sarja oopp. Pelléas ja Mélisande. B. Bartók: Herttua Siniparran linna.

Manfred Honeck, kapellimestari
Augustin Hadelich, viulu

Antonin Dvořák: Sarja oopperasta Rusalka
Antonin Dvořák: Viulukonsertto a-molli op. 53
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri op. 88

Myöhäisillan kamarimusiikki:
Teresa Carreño: Jousikvartetto h-molli
Leena Jaakkola, viulu
Justyna Grudzien, viulu
Camilla Vilkman, alttoviulu
Tuomas Lehto, sello

Kapellimestari Manfred Honeck on kerännyt mainetta ylistetyillä Dvořák-tulkinnoillaan, eikä suotta: hän on yksityiskohtaisesti paneutunut niin esitystraditioihin kuin tšekin kielen rytmiin ja ominaisuuksiinkin. Kahdeksatta sinfoniaa hän pitää Antonín Dvořákin sinfonioista tšekkiläisimpänä. Se on niistä myös lyyrisin ja idyllisin; onpa sitä kutsuttu Dvořákin Pastoraalisinfoniaksikin.

Viulukonsertto edustaa dramaattisempaa ja kipakampaa Dvořákia. Se on kuin kirjoitettu loistavalle Augustin Hadelichille.

Manfred Honeck on koonnut konsertin avausnumerona kuultavan sarjan Rusalka-oopperasta, jota kuljettavat Rusalkan ja Vedenhengen johtoaiheet. Mukana on tietenkin myös lumoava Laulu kuulle sooloviululle sovitettuna.

Joht. Manfred Honeck, sol. Augustin Hadelich, viulu. - Antonin Dvořák: Sarja oopperasta Rusalka; Viulukonsertto op. 53; Sinfonia nro 8 G-duuri op. 88. Viivästetty lähetys Musiikkitalosta.

Nicholas Collon, kapellimestari
Susanne Kujala, urut
Iwona Sobotka, sopraano
Tuomas Katajala, tenori,
Virginie Verrez, mezzosopraano
Joshua Bloom, basso
Musiikkitalon kuoro

Matthew Whittall: Joy, sinfonia uruille ja orkesterille, kantaesitys (Ylen tilaus)
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 9 d-molli op. 125

”Missä vain lempeä siipesi liikahtaa, siellä ihmisistä tulee veljet keskenään.” Friedrich Schillerin Oodin ilolle sanoma ei ole vanhentunut kahdessa vuosisadassa, ei ainakaan siinä musiikillisessa muodossa, jonka sille antoi Ludwig van Beethoven yhdeksännen sinfoniansa kuorofinaalissa.

Sinfonia valmistui ja kantaesitettiin vuonna 1824, keskellä Napoleonin jälkeisen Euroopan poliittista kuohuntaa. Näissä olosuhteissa syntyneestä monumentaalisesta sinfoniasta ja erityisesti sen finaalista on tullut universaali ihmisyyden ja vapauden symboli. Tarkalleen kaksisataa vuotta myöhemmin se tuntuu tärkeämmältä ja ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Sinfonian parina kuullaan kanadalais-suomalaisen Matthew Whittallin uusi teos uruille ja orkesterille.

Joht. Nicholas Collon, sol. Iwona Sobotka, Tuomas Katajala, Virginie Verrez, Joshua Bloom ja Susanne Kujala - Matthew Whittall: Joy, kantaesitys (Ylen tilaus). Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 9 d-molli op. 125.

Nicholas Collon, kapellimestari
Camilla Nylund, sopraano

Anna Thorvaldsdottir: Catamorphosis
Richard Strauss: Neljä viimeistä laulua Trv 296
Richard Strauss: Alppisinfonia op. 64

”Catamorphosis on varsin dramaattinen kappale, mutta se on myös täynnä toivoa – kenties jossakin luonnollisen ja luonnottoman, utopian ja dystopian välillä voimme löytää uusia näkökulmia ja saavuttaa tasapainon sisäisen ja ulkoisen maailmamme välillä”, kirjoittaa Anna Thorvaldsdottir väkevästä orkesteriteoksestaan. Teoksen ytimenä on hauras suhteemme omaan planeettaamme.

Richard Strauss kohtasi oman dystopiansa toisen maailmansodan raunioiden keskellä. Sodan runneltua hänen rakastamansa kulttuurin iäkäs säveltäjä kääntyi kohti menneen maailman nostalgiaa Neljässä viimeisessä laulussaan. RSO:n kevätkausi päättyy henkeäsalpaavaan sinfoniseen vuoristomaisemaan, Straussin Alppisinfoniaan.