Kausi 3. 10/12. Aki ja Emilia lepyttelevät Toskalin Äijää. Sanna ja Antti treenaavat koiria Ilmajoen lakeuksilla Manun suunnatessa jänisjahtiin Vesilahdella. Myös Riikka tavoittelee saalista, kuha pilkitään. HD
Teemana pehmeys. Illan vieraat ovat yrittäjä Peter Vesterbacka, Suomen Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Madeleine Onne, Miehet ry:n perustaja Juho Pylvänäinen sekä taiteilija Rebecca Simons. Lisäksi Sonja järjestää Mårtenille ja Kenneth Narsille vauvaruokamaistiaiset. svenska.yle.fi/efternio. Parad Media Oy HD
Mikko "Peltsi" Peltola haastaa itsensä äärirajoille kuudessa vaativassa suorituksessa. Aikaa on yksi vuosi. Toinen haaste on 130 km:n polkujuoksu. Myöhäissyksyn olosuhteet eivät päästä helpolla. yle.fi/peltsinkovavuosi (U) HD
Vieraana yksi Suomen menestyneimmistä lumilautailijoista, Peetu Piiroinen. Tutustumme joulutyyppiin nimeltään "mörkö" ja Sami Jauhojärvi rauhoittaa arkea vielä kerran. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD
Osa 1/6. "Ai lav juu. Se on siinä." Improvisoidun draama-komedian ensimmäisessä jaksossa pikatreffeillä seurataan Penttiä (Heikki Kinnunen) ja Irjaa (Kirsti Wallasvaara). O: Laura Joutsi. T: Kaiho Republic. (U). HD
Osa 2/6. "Kaksistaan olis paljon kivempi matkustaa." Improvisoidun draama-komedian toisessa jaksossa pikatreffeillä seurataan Pertzaa (Aake Kalliala) ja Paulaa (Leena Uotila). O: Laura Joutsi. T: Kaiho Republic. (U). HD
(Suomi 1958, 82') Komedia hajamielisestä professorista ja hänen pojastaan, jotka eivät huomaa perheen äidin katoamista. O: Jack Witikka. N: Ansa Ikonen, Maikki Länsiö, Leo Riuttu, Pentti Siimes. Mv.
Onko Syyrian sota loppumassa, entä mitä tapahtuu sodan jälkeen? Vieraina tietokirjailija Saana-Maria Jokinen ja professori Hannu Juusola. Suomen talouskasvu hiipuu, miten tämä vaikuttaa seuraavan hallituksen politiikkaan? Vieraana Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Roope Uusitalo. Juontajana Heikki Ali-Hokka. #yleastudio HD
Osa 5/5: Rohkeaa puhetta. Televisiosta tuli 60-luvulla statussymboli ja mielipiteiden muokkaaja. Yksikin tv-esiintyminen saattoi tehdä ihmisestä tähden. Kertojina mm. tv:n merkitsemät Jukka Virtanen ja Terho Pursiainen. (U)
Kun juhlamestari Nisse haluaa tehdä Staffanin talvitakista jotakin muuta, mennään Staffanin mielestä liian pitkälle. Hän tuo tilalle muutamia vanhoja t-paitoja. buu.yle.fi HD
Sekava sokkelo. Tallustava Termiitti vierailee Havunhelmassa. Jokaisen pitäisi koettaa onneaan ja osallistua jymytemppuun. Kakkiaista ei kuitenkaan niin vain huijata. HD
Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen jouluS
ke 19.12.2018 16.47 - 17.00 13 min
Osa 19/24. Huonononnenkääntäjä. On Maukan vuoro olla hermostunut. Näytelmä alkaa valmistua ja joulu on jo niin lähellä, että siihen melkein yltää koskea. Siksi Maukka pelkää, että kaikki menee kuitenkin pieleen. HD
Yhä useampi on alkanut harrastaa erikoisia asioita, ja monesta tulee suorastaan nörttimäisen perehtynyt lajiinsa. Yksi esimerkki erikoisista lajeista on keskiajan ystävien buhurt tai medieval combat sport, jossa otellaan historiallisissa haarniskoissa ja tylpillä teräaseilla. Suomalaisnaiset ovat saavuttaneet buhurtin MM-kisoissa pronssia kahtena vuonna peräkkäin, vaikka useimmat suomalaiset eivät ole edes kuulleet lajista. Tuusulalaiset Marie-Therese Olenius ja Robert Noopila ovat lajin harrastajia. Paraisilla asuva Torolf Cederlöf puolestaan on valmistanut tuhansia vanhan ajan puisia leikkikaluja. HD
Vieraana näyttelijä Iina Kuustonen. Lähetys tulee kokonaan Uudelta Lastensairaalalta, missä pienet potilaat valmistautuvat jouluun. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD
Ellu tilaa Piritalta kauneushoidon. Tämä ei menekkään ihan Ellua tyydyttävällä tavalla ja katastrofi vaikuttaa työpaikalle asti. Abdi pitää Ellun uudesta tyylistä. HD
Kehopositiivisuus on ihmisoikeus, joka auttaa kaikkia, ei vain läskejä. Brunssilla laulaja Jenna Alexa ja kehoaktivisti Tytti Shemeikka tikahtuvat nauruun. Sarja päättyy, mutta kehopositiivisuus elää. #jennyplus HD
Kausi 2, osa 1/8. On kulunut kolme vuotta edellisen kauden tapahtumista. Työnsä huumepoliisina menettänyt Oskari on ajautunut lain toiselle puolelle ja Krista piileskelee Thaimaassa. Nikon äkkiratkaisu pakottaa heidät rikkomaan radiohiljaisuutensa. O: Marja Pyykkö. HD
Kaksi kurdilaista orpopoikaa Saddam Husseinin Irakissa haaveilee matkustavansa Yhdysvaltoihin, Teräsmiestä tapaamaan. Ja he päättävät tehdä unelmastaan totta. O: Karzan Kader. Ruotsi, Suomi 2012. HD