Sähkön siirtohintojen jatkuva nousu raivostuttaa kuluttajia. Syyksi kerrotaan säävarman verkon rakentaminen tiukalla aikataululla. Onko kuluttajien maksama hinta sähköverkon uudistamisesta kohtuullinen? Toimittajana Magnus Berglund. HD
Yhä useampi on alkanut harrastaa erikoisia asioita, ja monesta tulee suorastaan nörttimäisen perehtynyt lajiinsa. Yksi esimerkki erikoisista lajeista on keskiajan ystävien buhurt tai medieval combat sport, jossa otellaan historiallisissa haarniskoissa ja tylpillä teräaseilla. Suomalaisnaiset ovat saavuttaneet buhurtin MM-kisoissa pronssia kahtena vuonna peräkkäin, vaikka useimmat suomalaiset eivät ole edes kuulleet lajista. Tuusulalaiset Marie-Therese Olenius ja Robert Noopila ovat lajin harrastajia. Paraisilla asuva Torolf Cederlöf puolestaan on valmistanut tuhansia vanhan ajan puisia leikkikaluja. HD
Jouluanimaatio kertoo Luukkaan evankeliumin tarinan löytämällä rinnastuksen nykypäivän kaupunkielämään, sijattomuuden ja monenlaisen yksinäisyyden kautta. O: Tiina Halonen ja Tuomo Leino. (U) HD
Lyhytelokuva Pipsasta, joka kyllästyy siihen, että kaikki miesasiakkaat töissä valitsevat aina Kaarinan kassan. Pipsa epäilee sen johtuvan Kaarinan isoista rinnoista ja päättää tehdä asialle jotain. O: Teemu Nikki, 2014. (U) HD
Vieraana näyttelijä Iina Kuustonen. Lähetys tulee kokonaan Uudelta Lastensairaalalta, missä pienet potilaat valmistautuvat jouluun. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD
Osa 3/6. "Mä en ole koskaan ollut naimisissa." Improvisoidun draama-komedian kolmannessa jaksossa pikatreffeillä seurataan Helenaa (Sinikka Sokka) ja Anttia (Esko Roine). O: Laura Joutsi. T: Kaiho Republic. (U). HD
Osa 4/6. "Tää on ensimmäinen kunnon tarjous." Improvisoidun draama-komedian neljännessä jaksossa pikatreffeillä seurataan Olavia (Heikki Nousiainen) ja Emmiä (Eeva Litmanen). O: Laura Joutsi. T: Kaiho Republic. (U). HD
Maailman paras joulu. Joulumieli joutuu koetukselle, kun Kasper ja Liisa toivovat lahjaksi samaa lumisadepalloa. Niitä on olemassa vain yksi kappale. Pystyykö joulupukkikaan ratkaisemaan ongelmaa?
Joulukalenteri: Maukan ja Väykän ensimmäinen jouluS
to 20.12.2018 16.46 - 17.00 14 min
Osa 20/24 Joulu tulee kylään. Maukan joulumusikaali on viittä vaille valmis. Siitä on tulossa kaikkien aikojen esitys, josta joulupukki pitää varmasti, jos vain saa siitä tiedon. Mutta saako? HD
5/8. Pakopeli eläinten kanssa Torniossa. Taidemetsä Orangin kylässä Pellossa. Kolttahistoriaa Norjan Neidenissä ja kolmen valtakunnan näköala Näätämön Joulutunturilta.
Kirjailija Kari Hotakainen puhuu paitsi Kimi Räikkös-kirjastaan, myös tulevasta Ihmisen osa -elokuvasta. Käydään myös kalastamassa ns. roskakaloja ja kokataan niitä joulupöytään. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD
Stressaava työ ja liian vähän unta? Työuupumus hiipi salakavalasti Mikko "Kalenterikarju" Toiviaisen arkeen ja ajoi pitkälle sairauslomalle. Millaista tuhoa burnout saa aikaan ja voiko uupumuksesta palautua koskaan? HD
Mikko "Peltsi" Peltola haastaa itsensä äärirajoille kuudessa vaativassa suorituksessa. Aikaa on yksi vuosi. Toinen haaste on 130 km:n polkujuoksu. Myöhäissyksyn olosuhteet eivät päästä helpolla. yle.fi/peltsinkovavuosi (U) HD
20/24. Lahjat ja pukki. Marialla on joulupukille vain yksi toive. K: Anna-Maija Halonen. O: Lenka Hellstedt. N: Mari Perankoski, Lotta-Maria Heinonen, Petra Karjalainen, Karoliina Kudjoi, Hanna Gibson, Matti Hakulinen. HD
Pirjo (Pirjo Heikkilä) joutuu kiperään tilanteeseen yrittäessään selvittää myyjiltä (Anna Ackerman, Elmer Bäck, Jaana Oravisto) take away -salaatin ainesosia. HD
Miten poliittinen epävakaus vaikuttaa Euroopan talouden näkymiin? Onko Eurooppa valmis seuraavaan taantumaan? Vieraina taloustieteen emeritusprofessori Sixten Korkman, kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.) ja poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen. Juontajana Heikki Ali-Hokka. #yleastudio HD
2/3 Valta. Ruokapulan pahentuessa itsenäisyyshaaveet ja keskinäinen luottamus horjuvat. Iita ja Olivia sotkeutuvat syvemmälle Juhon kaartin toimintaan - kunnes Olivia katoaa. O: Atro Lahtela, K: Emma Taulo. (U) HD
Albanus oli elämänsä ensimmäiset seitsemän vuotta intialainen katulapsi. Sitten hänet adoptoitiin 1970-luvun Suomeen ja sai nimen Yasmin. Hän palaa synnyinmaahansa ensimmäisen kerran, kun hän on asunut Suomessa 38 vuotta. Toimittaja: Barbro Björkfelt HD