Julianilla on vaikea potilas maatilaeläintarhassa eli jalkansa luultavasti katkaissut vuohi. Peter ja Julian ottavat iltapäivän vapaata ja käyvät katsomassa Great Yorkshire -maatalousnäyttelyä. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 5
Julian leikkaa henkilökunnan jäsenen Molly-kissan, jota on ammuttu päähän. Lisäksi nähdään eksoottinen petolintu, traktorin alle jäänyt lammaskoira ja loukkaantunut kilpikonna. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 6
Julian, Peter ja henkilökunta hoitavat eläinten hätätapauksia. Koiralta poistetaan kasvain hätäleikkauksessa. Lampaan esiinluiskahtavaa kohtua hoidetaan parkkipaikalla. Britannia, dokumenttisarja, 2016. kausi 2 jakso 1
Hermovauriosta kärsivä vuosikas osaa kävellä, mutta se vapautetaan vasta kun se oppii kiipeämään. Grumpy Smurf -hirvellä on murtunut olkapää. Se on eristyksessä kunnes se osaa olla toisten kanssa. Kanada, dokumenttisarja, 2019. kausi 3 jakso 9
Jaksossa vietetään kansainvälistä koirien päivää. Julian on tehnyt paljon leikkauksia asiakkaidensa nelijalkaisille ystäville, mutta tilanne tuntuu erilaiselta, kun potilaana on oma uskollinen Emmy. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 9
Pip-härän sorkat tarvitsevat kipeästi huoltoa, mutta eläin ei suostu makuulle, että Peter voisi hoitaa tehtävän. Julian ja Katy leikkaavat Bertie-beaglen jalan Boroughbridgessa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 10
Amadeus-alpakka on saanut ikävän vaurion silmäänsä tikusta. Peter tervehtii vanhoja Australian tuttuja, kun allapäin oleva vallabin poikanen saapuu vastaanotolle. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 11
Jokin tuntematon vedenalainen otus terrorisoi Tyynenmeren tulivuorisaarella asuvaa muinaista kalastajayhdyskuntaa. Löytääkö Jeremy torahampaisen tappajan? Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 1
snorklaava turisti ja useita paikallisia kalastajia on kuollut uhrinsa lävistävän meriotuksen käsittelyssä Indonesian Sulawesissa. Jeremy matkustaa tapahtumapaikalle tutkimaan tapausta. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 2
Kaksi miestä katoaa syrjäisellä saarella Malesiassa ja Jeremy lähtee jahtaamaan mahdollista tappajaa. Hän seuraa todisteita vanhasta vihollisestaan jokihirviöstä, jota hän ei ole onnistunut pyytämään. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 3
Patrick seuraa Brittiläisessä Kolumbiassa vuotuista lohennousua. Lohen vaikuttava vaellus paitsi takaa lajin säilymisen, myös ylläpitää koko sademetsän ekosysteemiä. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2
Namibin aavikolle eksynyt nuori leijona taittaa karua tasankoa. Kotoaan kauas ajautunut eläin etsii epätoivoisesti veljiään. Se on juuri aloittanut elämänsä matkan... Itävalta, dokumentti, 2017.
David Attenborough vie katsojat muurahaisten salaperäiseen valtakuntaan. Elämä kahdessa muurahaiskaupungissa on hurjaa tarinaa, jonka hahmoja ovat kuningattaret, työläiset, partiolaiset ja sotilaat. Itävalta, dokumentti, 2017.
snorklaava turisti ja useita paikallisia kalastajia on kuollut uhrinsa lävistävän meriotuksen käsittelyssä Indonesian Sulawesissa. Jeremy matkustaa tapahtumapaikalle tutkimaan tapausta. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 2
Kaksi miestä katoaa syrjäisellä saarella Malesiassa ja Jeremy lähtee jahtaamaan mahdollista tappajaa. Hän seuraa todisteita vanhasta vihollisestaan jokihirviöstä, jota hän ei ole onnistunut pyytämään. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 3
Paleontologit ratkaisevat Kanadasta löydetyn, 110 miljoonaa vuotta vanhan panssaridinosauruksen arvoitusta. Mistä se tuli, miten se kuoli ja miksi se on fossilisoitunut niin täydellisesti? Yhdysvallat, 2020.
Patrick seuraa Brittiläisessä Kolumbiassa vuotuista lohennousua. Lohen vaikuttava vaellus paitsi takaa lajin säilymisen, myös ylläpitää koko sademetsän ekosysteemiä. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2
Namibin aavikolle eksynyt nuori leijona taittaa karua tasankoa. Kotoaan kauas ajautunut eläin etsii epätoivoisesti veljiään. Se on juuri aloittanut elämänsä matkan... Itävalta, dokumentti, 2017.
Ensimmäisellä Jokihirviöt-sarjan tutkimusmatkalla miehen kokoinen paholaiskissakala vetäisi Jeremyn vuoristojokeen. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin mies pelkää, että laji on kuollut sukupuuttoon. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 4
Jeremy seuraa tuntemattoman merihirviön vanavedessä Lontoosta Grönlantiin ja Norjaan. Hän haluaa otuksen kiinni ennen kuin arktinen myrsky iskee päälle. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 5
Patrick tarkastelee eläimiä, joilla on mestarillinen suojelutaito. Esimerkiksi näkymättömät mustekalat ja nujertamattomat torakat innoittavat tutkijoita kehittämään uusia selviytymisteknologioita. Singapore, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 4
Korkealla lentävät albatrossit, sivuttain kulkevat kalkkarokäärmeet ja maailman nopein maaeläin opettavat Patrickille puhtaamman, nopeamman ja pisimmälle yltävän matkustuksen salaisuuksia. Singapore, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 5
Patrick tutkii, miten maapalloa voidaan elvyttää muovisaasteelta tai ekosysteemin romahtamisen jälkeen. Voiko ratkaisuja löytyä mystiseltä kalmarilta, koristeellisilta hämähäkeiltä tai kimalaisilta? Singapore, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 6
Paleontologit ratkaisevat Kanadasta löydetyn, 110 miljoonaa vuotta vanhan panssaridinosauruksen arvoitusta. Mistä se tuli, miten se kuoli ja miksi se on fossilisoitunut niin täydellisesti? Yhdysvallat, 2020.
Stuart palaa uudelleen taloon, jossa on kärsitty myrkkykäärmeen tunkeiluista jo jonkin aikaa. Chris jää partakoneenterävien hampaiden väliin. Australia, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 11
Australian käärmeentaltuttajat Kauhua makuuhuoneessa
ke 29.03.2023 01.50 - 02.15 25 min
Kutsumaton vieras löytää tiensä makuuhuoneeseen. Jess painii ison pytonin ulos sotkuisesta autotallista. Adele ja Mick käsittelevät vessaan tunkeutujaa. Australia, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 12
Dom etsii Venezuelan sademetsistä luolaa, jossa asuu huhupuheiden mukaan maailman suurin tuhatjalkainen ja aggressiivinen lihansyöjä, Scolopendra gigantica. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 2
Dom etsii maailman harvinaisimpiin ja uhanalaisimpiin eläimiin kuuluvaa jättimäistä valkoista Goliath-kuoriaista. Siksi hän soluttautuu Afrikassa Cameronin hyönteismarkkinoiden mustaan pörssiin. Britannia, dokumenttisarja, 2012. kausi 1 jakso 3
Isoimmat & pahimmat Kuningaskobra: Äärimmäistä myrkkyä ja älykkyyttä
ke 29.03.2023 03.50 - 04.35 45 min
Niall McCann tapaa Etelä-Intiassa kobralegenda Romulus Whitakerin ja kuulee kaiken maan matelijaongelmasta. Joka vuosi noin 50 000 ihmistä kuolee käärmeenpuremiin. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 3 jakso 2