Vieraana radiojuontaja ja entinen Tangokuningatar Susanna Heikki. Tapaamme myös ruotsalaisen isien kuoron, josta on tullut superhitti TikTokissa. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.
Kansa rakastaa kansantaiteilijaa, kriitikot karsastavat. Jaakko Teppo, Irwin, Jope Ruonansuu - missä ovat heidän kaltaisensa nyt? Keskustelemassa ovat elokuvaohjaaja Timo Koivusalo ja taiteellinen johtaja Kiti Kokkonen.
Kultareunuksista arkea. Kiinnostavat vieraat keskustelevat trendeistä, terveydestä, kuluttamisesta, työstä ja vapaa-ajasta Sonja Kailassaaren ja Janne Grönroosin johdolla.
Vihreä siirtymä vaatii paljon mineraaleja ja metalleja. Suomessakin on esiintymiä, joiden avulla Eurooppa voisi päästä eroon tuontiriippuvuudestaan - nykyäänhän raaka-aineita tuodaan esimerkiksi Kiinasta. Haluavatko kunnat kuitenkaan kaivoksia mailleen? Toimittajat: Louise Bergman ja Axel Rappe
Elokuva maalaistalon tyttärestä, hänen kirjailijanhaaveistaan ja suuresta rakkaudesta. O: Hannu Leminen. N: Helena Kara, Olavi Reimas, Tapio Rautavaara, Siiri Angerkoski, Aino Lohikoski. T: SF (1945) (Mv) (U)
Turkista juuri palannut Upin johtaja Mika Aaltola kertoo viimeisimmät tietonsa Turkin näkemyksestä Suomen Nato-jäsenyydestä. Kuinka kuumana aseteollisuus käy maailmalla? Mitkä ovat Suomen mahdollisuudet tällä markkinalla? Studiossa Puolustus- ja Ilmailuteollisuus ry:n pääsihteeri Tuija Karanko ja sotatalouden professori Juha-Matti Lehtonen Maanpuolustuskorkeakoulusta. Pitääkö valtion puuttua suomalaisten lihansyöntiin? Vieraina maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne. Juontajana Annika Damström. #yleastudio
Alaikäisenä Suomeen tullut Murtada joutui riiston kohteeksi työmarkkinoilla. Myös muissa Pohjoismaissa ulkomaiseen työvoimaan kohdistuu hyväksikäyttöä ja rikollista toimintaa.
8/8. Paraisilla Stefan ja muut palokuntalaiset harjoittelevat auton leikkaamista palasiksi. Maarianhaminassa tullitarkastaja Ria on lähdössä lomalle, mutta ensin paikalle saapuu nuorisoporukka mukanaan täysi lasti alkoholia. Poliisit Vesa ja Mikko saavat illalla tehtävän käydä selvittelemässä tilannetta ravintolassa, sillä lähistön asukkaat ovat valittaneet melusta ja kovaäänisestä musiikista.
Kausi 1. 2/12. Parisuhde: paljastetaan, miten avoin suhde toimii ja miksi joka parisuhteessa on ainakin seitsemän ihmistä. Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen, Krisse Salminen, Sanna Stellan. (U).
Suomi on velkaantunut ja puolueet kantavat asiasta huolta lähes kilpaa. Onko velka Suomelle kohtalonkysymys, vai onko huoli siitä vain vaalipuhetta? A-Talkissa Li Andersson (vas.), Matias Mäkynen (sd.), Kai Mykkänen (kok.) ja Lulu Ranne (ps.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio
6/6. Kovaa peliä Kuusniemellä. Matias ja Voivalin yhdistävät voimansa Kylmälehtoa vastaan. Hakkarainen värvää Kiisken epäonniseen tekoon. Suvi ja Matias juhlivat romanttisissa merkeissä. (U)