Tilda Swinton esittää skottinaista, jonka aamuisin kuulema äänekäs pamaus saa hänet lähtemään niin henkiselle kuin fyysisellekin matkalle kolumbialaiseen viidakkoon. Kolumbialainen draama vuodelta 2021.
Elio on nuori opiskelija, joka tapaa karismaattisen Oliverin. Heidän suhteensa kehittyy hitaasti mutta varmasti unohtumattomassa ruoan, musiikin ja rakkauden täyttävässä kesässä. Romanttinen draama vuodelta 2017.
Ikääntyvä Stanley suunnittelee lopettavansa työt 38 vuoden jälkeen tehtyään yövuoroa pikaruokapaikassa. Hänen viimeinen viikonloppunsa saa käänteen, kun hän kouluttaa seuraajaansa Jevonia. Amerikkalainen draama vuodelta 2020.
Frank Goode tajuaa leskeksi jäätyään, että hän on vieraantunut perheestään. Hän päättää vierailla kaikkien aikuisten lastensa luona. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Locksleyn Robin ja hänen ristiretkeltä mukanaan tuoma uusi ystävänsä tajuavat, että Nottinghamin paha seriffi terrorisoi seudun väestöä ja että asiaan on puututtava. Amerikkalainen toimintaseikkailu vuodelta 1991.
Megan Leavey perustuu tositarinaan nuoresta merijalkaväen alikersantista, jonka ainutlaatuinen kurinalaisuus ja side sotilaskoiraansa pelasti monia henkiä hänen palvelusaikanaan Irakissa. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Irving Rosenfeld on huijari, jonka rikoskumppani on viettelevä brittikaunotar, Sydney Prosser. Räväkkä FBI-agentti, Richie DiMaso, saa kaksikon nalkkiin ja pakottaa nämä yhteistyöhön kanssaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2013.
Jim Grant on pärjäillyt mukavasti pikkukaupungin lakimiehenä. Jimin maailma kuitenkin mullistuu, kun hän tapaa vanhan ystävänsä Billyn, joka kertoo naisen pidätyksestä ja pyytää Jimiltä apua. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2012.
Tilda Swinton esittää skottinaista, jonka aamuisin kuulema äänekäs pamaus saa hänet lähtemään niin henkiselle kuin fyysisellekin matkalle kolumbialaiseen viidakkoon. Kolumbialainen draama vuodelta 2021.
Pikkukaupunkiin perustetaan KKK-museo, mutta pastori Kennedy päättää tehdä kaiken voitavansa hillitäkseen vihaa. Hänen seurakuntansa on ihmeissään, kun hän ottaa klaanin jäsenen siipiensä suojaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Kaja on ikuinen optimisti, vaikka hän asuu miehen kanssa, joka lähtee mieluiten kalaan poikein kanssa. Naapuriin muuttava täydellinen pariskunta avaa Kajalle uuden maailman, joka muuttaa kaiken. Norjalainen komedia vuodelta 2010.
Nuori nainen luulee löytäneensä tien Internet-tähteyteen, kun hän alkaa kuvata YouTube-videoita karismaattisen ventovieraan kanssa – kunnes viraalimaineen pimeä puoli uhkaa koitua kummankin kohtaloksi. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2020.