Sam löytää salaperäisen naisen, Sarahin uiskentelemasta asuinhuoneistonsa uima-altaasta. Kun Sarah katoaa, hän sukeltaa salaliittoja, rikoksia ja skandaaleita tulvivalle matkalle LA:n varjopuoliin. Amerikkalainen rikoskomedia vuodelta 2018.
John Hughesin älykkäästi kirjoitettu tarina viidestä erilaisesti lukiolaisesta, jotka viettävät lauantaiaamunsa jälki-istunnossa. Amerikkalainen komedia vuodelta 1985.
John on 35-vuotias ikkunanpesijä, ja neljävuotiaan Michaelin yksinhuoltaja. Kun John saa kuulla, että hänellä on vain muutama kuukausi elinaikaa, hän päättää etsiä pojalleen uuden, täydellisen perheen. Italialainen draama vuodelta 2020.
Vianne Rocher muuttaa ranskalaiseen pikkukaupunkiin, missä hän avaa suklaapuodin. Hänen suklaastaan tulee pian suosittua, mutta suklaapuoti kohtaa myös vastustusta. Brittiläinen draama vuodelta 2000.
Tom Hanks esittää Chuck Nolandia, FedEx kuljetusyhtiön osastonjohtajaa, jonka sekunnileen kellotettu elämä muuttuu hetkessä, kun lentokoneonnettomuus paiskaa hänet eristyksiin kaukaiselle saarelle. Amerikkalainen draama vuodelta 2000.
15-vuotias Charlie on ulkopuolinen jo ennen lukion aloittamista eikä elämä ekaluokkalaisena todellakaan ole sen helpompaa. Kun Charlie tapaa Samin ja Patrickin, hän huomaa, että joskus on parempi pudota porukoista kuin joutua mukaan. Kuka nimittäin tahtoo olla "ihan normaali"? Amerikkalainen draama vuodelta 2012.
Kaksi naista, Janis ja Ana kohtaavat synnytyssairaalassa. Molemmat ovat naimattomia ja tulleet raskaaksi vahingossa. Keski-ikäinen Janis on onnensa kukkuloilla, teini-ikäinen Ana on kauhuissaan, katuvainen ja ahdistunut. Espanjalainen draama vuodelta 2021.
Sam löytää salaperäisen naisen, Sarahin uiskentelemasta asuinhuoneistonsa uima-altaasta. Kun Sarah katoaa, hän sukeltaa salaliittoja, rikoksia ja skandaaleita tulvivalle matkalle LA:n varjopuoliin. Amerikkalainen rikoskomedia vuodelta 2018.
Bleeder on vaikuttava tositarina new jerseyläisestä viinakauppiaasta Chuck Wepneristä, joka vuoden 1975 maaailmanmestaruusottelussa kesti peräti 15 erää maailman tunnetuinta nyrkkeilijää Muhammad Alia vastaan. Wepnerin tarina oli inspiraationa Sylvester Stallonelle, hänen alkaessaan kirjoittamaan Rocky -elokuvaa. Amerikkalainen elämänkerta vuodelta 2016.
Seuraa Skovin perhettä vuodesta 1943 toisen maailmansodan loppuun. Miehityksen kasvavalla vastustuksella ja saksalaisten lisääntyneellä raakuudella on kohtalokkaita seurauksia perheelle. Tanskalainen draamatrilleri vuodelta 2022.
Ex-vanki Joe Ransom yrittää viettää hiljaiseloa teksasilaisessa pikkukaupungissa ja jättää synkän menneisyytensä taakseen. Päivisin hän työskentelee tukkimiehenä ja iltaisin hän ryyppää. Amerikkalainen draama vuodelta 2013.