Kirjailija ja entinen burleskitanssija saa elämälleen uuden tarkoituksen, kun hän päätyy pelastamaan naapurinsa pienen pojan, joka on juuri todistanut vanhempiensa murhan. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2021.
Symbiootti muuttaa Peter Parkerin Hämähäkkimies-asun mustaksi. Peter saa lisää voimia, mutta hänen synkimmät demoninsa pääsevät esiin ja hän alkaa muuttua myös mieleltään. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2007.
Taikuri Eisenheim ihastuttaa yleisöään huikeilla esityksillään 1900-luvun alun Wienissä. Kruununprinssi Leopold tahtoo kuitenkin tehdä lopun hänen tempuistaan ja panee poliisipäällikkö Uhlin asialle. Amerikkalainen draama vuodelta 2006.
Elokuva kertoo diktaattorista joka riskeeraa elämänsä varmistaakseen, ettei hänen rakkaudella piinaamaansa maahan tule koskaan demokratiaa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2012.
Erilaisuus tekee sinusta vaarallisen. Tarina sijoittuu dystopiaan, jossa ihmiset on rauhan takaamiseksi jaettu ominaisuustestien perusteella viiteen ryhmään. 16-vuotias Tris Prior joutuu ratkaisevaan testiin. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2014.
Jalkapallotähti joutuu vankilaan pahoinpitelystä. Vankilassa hän johtaa vankien joukkueen jalkapallootteluun vanginvartijoita vastaan. Brittiläinen draamakomedia vuodelta 2001.
Toimintaelokuva setänsä ja tätinsä kasvattamasta Peter Parkerista, joka ryhtyy selvittämään, miksi hänen vanhempansa aikoinaan katosivat. Peteristä kasvaa supersankari. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2012.
Näsäviisas Willie T. Stokes on joulupukkina tavaratalossa, mutta hän ei jaksa millään olla kiltti lapsille. Willie onkin murtovaras, joka tekee yhden ison keikan vuodessa, jouluaattona. Amerikkalainen komedia vuodelta 2003.
Kirjailija ja entinen burleskitanssija saa elämälleen uuden tarkoituksen, kun hän päätyy pelastamaan naapurinsa pienen pojan, joka on juuri todistanut vanhempiensa murhan. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2021.
Calvin Barr tunnetaan miehenä, joka tappoi Hitlerin, ja nyt hänet kutsutaan takaisin armeijaan ottamaan mittaa myyttisestä Bigfootista, joka uhkaa ihmiskuntaa tappavalla viruksella. Amerikkalainen seikkailuelokuva vuodelta 2018.
Korkean profiilin varkaat kostavat mentorinsa kuoleman tämän tyttären avulla. Vuoden 1969 brittiklassikon uudelleenfilmatisointi. Amerikkalianen toimintatrilleri vuodelta 2003.
Tositapahtumiin perustuva uskomaton tarina kolmen veljeksen taistelusta natseja vastaan toisessa maailmansodassa. Amerikkalainen sotadraama vuodelta 2008.