Jim Grant on pärjäillyt mukavasti pikkukaupungin lakimiehenä. Jimin maailma kuitenkin mullistuu, kun hän tapaa vanhan ystävänsä Billyn, joka kertoo naisen pidätyksestä ja pyytää Jimiltä apua. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2012.
Tarina Forth Worthin orpokodin perustama jalkapalloseurasta, joka aloitti pelaamisen ilman kenkiä 30-luvun laman aikaan, päätyen pelaamaan Teksasin mestaruudesta. Amerikkalainen draama vuodelta 2021.
Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä The Green Knight kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin tarinan. Irlantilainen draamafantasia vuodelta 2021.
Jyllantilaiset työmiehet ja kaverukset Ib ja Edward ovat kyllästyneet tylsään avioliittoon Grittin ja Ingridin kanssa, joten he leikittelevät ajatuksella elää makeaa elämää säästämillään pimeillä rahoilla. Kova riita vaimojen kanssa ja humala saa heidät värväämään venäläisen palkkamurhaajan tappamaan vaimot. Tanskalainen komedia vuodelta 2016.
Taikuri Eisenheim ihastuttaa yleisöään huikeilla esityksillään 1900-luvun alun Wienissä. Kruununprinssi Leopold tahtoo kuitenkin tehdä lopun hänen tempuistaan ja panee poliisipäällikkö Uhlin asialle. Amerikkalainen draama vuodelta 2006.
Symbiootti muuttaa Peter Parkerin Hämähäkkimies-asun mustaksi. Peter saa lisää voimia, mutta hänen synkimmät demoninsa pääsevät esiin ja hän alkaa muuttua myös mieleltään. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2007.
Elokuva kertoo diktaattorista joka riskeeraa elämänsä varmistaakseen, ettei hänen rakkaudella piinaamaansa maahan tule koskaan demokratiaa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2012.
Jim Grant on pärjäillyt mukavasti pikkukaupungin lakimiehenä. Jimin maailma kuitenkin mullistuu, kun hän tapaa vanhan ystävänsä Billyn, joka kertoo naisen pidätyksestä ja pyytää Jimiltä apua. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2012.
Dave Lizewski on huomaamaton lukiolainen ja sarjakuvaintoilija, joka päättää ryhtyä supersankariksi vailla lentopukua, myyttistä vasaraa tai suojaavaa kilpeä. Brittilainen/Amerikkalainen toiminta vuodelta 2010.
Supersankari Kick-Ass innostaa muitakin tavallisia ihmisiä ryhtymään taisteluun rikollisuutta vastaan. Superroisto Red Mist suunnittelee kostoa, joka ulottuu koko Kick-Assin lähipiiriin. USA/Britannia toimintakomedia 2013.
Näsäviisas Willie T. Stokes on joulupukkina tavaratalossa, mutta hän ei jaksa millään olla kiltti lapsille. Willie onkin murtovaras, joka tekee yhden ison keikan vuodessa, jouluaattona. Amerikkalainen komedia vuodelta 2003.
Calvin Barr tunnetaan miehenä, joka tappoi Hitlerin, ja nyt hänet kutsutaan takaisin armeijaan ottamaan mittaa myyttisestä Bigfootista, joka uhkaa ihmiskuntaa tappavalla viruksella. Amerikkalainen seikkailuelokuva vuodelta 2018.