Uskomattomassa tarinassa Into lähtee lentoon koivunlehdellä. Uudessa lajissa Into ja Piukkanen pelaavat keppihevospesäpalloa. Tanssinumerona nähdään Mä skeittaan ja Tiedetempussa kasvatetaan tyhjiökuvussa vaahtokarkki.
Hallitus julkaisi viime kesänä uuden kielipoliittisen ohjelman. Oikeusministeriön itsehallinto- ja yhdenvertaisuusyksikön päällikkö Corinna Tammenmaa kertoo haastattelussa, millaisista kielilinjauksista on kyse. Tammenmaan mukaan vähemmistökielten elvyttämistyö on haastavaa ja aikaa vaativaa. Uhanalaisen suomenruotsalaisen viittomakielen elvytys on jo pitkällä sekä se on saanut vahvan poliittisen tuen ja rahoituksen.
Venäjä kiihdyttää hyökkäyssotaa Ukrainassa. Putin julisti armeijan osittaisen liikekannallepanon. Suomi jäi viimeiseksi EU-maaksi, johon Venäjältä voi tulla maata pitkin turistiviisumilla. Ykkösaamussa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Seija Vaaherkumpu haastattelee.
Lähihoitaja Sanna Granlund käy työvuoronsa aikana jopa 30 asiakkaan luona. Hoitajan käynti voi olla vanhukselle ainoa tapa päästä vessaan tai sängystä ylös. Ohjaaja Meri Lantela.
Elisabet II:n ja taiteilija Loirin kuolemasta on tehty valtavat määrät mediasisältöjä. Mitä median tapa käsitellä merkkihenkilöiden poismenoa kertoo siitä miten suhtaudumme kuolemaan ja kenen elämällä on merkitystä?
Ovatko vankilat rikollisten korkeakouluja, ja miten rikosten uusiminen estetään? Vieraina elinkautisvanki ja evankelista Lauri Johansson sekä pitkään vankilaa johtanut Kaisa Tammi. Perjantai-dokkari: Mirella, Häkkilintu.
Kausi 1. 10/12. Suomalainen nainen: pureudutaan suomalaisen naisen ytimeen tai mennään totaalisesti aiheen vierestä. Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen, Krisse Salminen, Sanna Stellan. (U).
1/6. Vapaalaskun vapaus. Peltsi lähtee etsimään koskemattomia laskettelurinteitä ja puuterilunta. Oikutteleva sää uhkaa kuitenkin tuhota suunnitelmat. (U)
Sarja alkaa. 1/8. Laukon legendat. Menneisyyden metsästäjien tavoitteena on löytää vesilahtelaisen Laukon kartanon mailla olevalta Pohdon saarelta merkkejä Matti Kurjen ja Pohdon välisestä myyttisestä kaksintaistelusta. (U)
4/6. Myyttinen vesi. Vaikka järvien, jokien, soiden ja pitkän rannikon Suomi on vetisten tarinoiden aarrearkku, niin tunnemme tarustomme huonosti. Petteri ja Antti Saario johdattelevat veden myyttien äärelle. (U)
5/6. Reittivesien Suomi. Suomi on asutettu vesien varsille, mutta miltä Suomen reittivedet näyttävät tänään? Petteri ja Antti Saario kulkevat historiaa pursuavia vesireittejä pitkin mm. höyrylaivalla, soutaen ja lumikengin. (R)
6/6. Vesi vanhin voitehista. Petteri ja Antti Saario elpyvät vetten äärellä ja syventyvät veden virkistävään ja parantavaan voimaan. Talviuimarit vannovat avantouinnin nimeen, mutta millaista on saunoa jääsaunassa? (U)
Taiji on ollut Zhang Fangin liikuntalaji jo yli 30 vuoden ajan. Nyt hän näyttää Nickelle taijin perusliikkeet. Keittiössä Alexandra kuivaa kasviksia. Jim puolestaan nikkaroi halkotelineen. Lena ja Nicke koristelevat polkupyörän vanteesta tehdyn kranssin syysasuun.
Kun faijan bändi soitti, tiesin että sinne minäkin kuulun, yleisön eteen. Ujosta pojasta kasvoi tuntojen tulkki, joka yrittää joka ilta muistaa kertoa lapsilleen, että tykkää heistä. Anssi Kela Anne Flinkkilän vieraana.
Osa 4/8. Tiistaipäivä. Kaappausuutiset leviävät ympäri maailmaa. Elias Karon (Peter Franzén) rikoskumppani Lauri Ristiniemi (Jakob Öhrman) pääsee vihdoin käsiksi ex-pankinjohtaja Matti Purosen (Esa-Matti Lång) tietokoneeseen.
Kausi 3, 10/10. Team Oona. Oonan kahvilalla alkaa putkiremppa ja puhelin piippaa muistutuksen viisaudenhampaanpoistosta. Pilluminatille järjestetään anti-yo-juhlat
Blind Channel saapui suoraan Yhdysvaltojen- ja Euroopankiertueelta YleXPop-lavalle! Vuoden 2021 kovimman kotimaisen läpimurron tehnyt, kuusinkertainen Emma-voittaja sai yleisön riehumaan Jyväskylässä.