Will Ferrell esittää Ron Burgundyä, 1970-luvun huippusuosittua uutisankkuria, jonka mielestä naiset voivat olla mukana uutistoimituksessa vain mikäli heidän juttunsa rajoittuvat muotiesityksiin ja ruoanlaittovinkkeihin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2004.
Arvoituksellinen kartta vie Smurffiinan ystävineen jännittävälle matkalle halki Kielletyn metsän, jossa elää taianomaisia eläimiä. Heidän on löydettävä tiensä kylään ennen Velhoa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Kaksi bestistä, kissa ja majava lähtevät suorittamaan vaarallista tehtävää pelastaakseen kaverinsa, joka on joutunut alienien kaappaamaksi. Venäläinen animaatio vuodelta 2018.
Croodit tarvitsevat uuden asuinpaikan, ja lähtevät etsimään turvallisempaa paikkaa jota kutsua kodikseen. He löytävät paratiisin, mutta toinen perhe on jo asuttanut paikan: Parempaiset. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2020.
Parantaakseen perheensä Wishbonen välejä äiti Emma suunnittelee hauskaa iltaa naamiaisiin. Mutta kaikki menee pieleen ja ilkeä noita tekee koko perheestä hirviöitä. Ranskalainen animaatio vuodelta 2017.
Tangalassa on ongelmia: Kuningas Neptunuksen kruunu on kateissa ja Johtaja Rapua syytetään sen kähveltämisestä! Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2004.
Itsensä hieman ulkopuoliseksi tunteva etana nimeltä Turbo ottaa vastaan kaikkien aikojen haasteen tehdäkseen unelmistaan totta apunaan katu-uskottava etanajengi ja uudet ihmisystävänsä. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2013.
Moxy rakastaa elämäänsä yllätyksettömässä pikkukaupungissa, mutta hänen perusluonteeseensa kuuluva uteliaisuus vetää miettimään olisiko jossain jotain, Uglyvilleä ympäröivän vuoren tuolla puolen Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Arvoituksellinen kartta vie Smurffiinan ystävineen jännittävälle matkalle halki Kielletyn metsän, jossa elää taianomaisia eläimiä. Heidän on löydettävä tiensä kylään ennen Velhoa. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Palatessaan Jumanjiin pelastamaan yhtä omistaan he huomaavat, että peli on yllätyksiä täynnä. Paetakseen pelaajien on uhmattava tutkimattomia seutuja, aina kuivista aavikoista lumisiin vuoriin. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2019.
Will Ferrell esittää Ron Burgundyä, 1970-luvun huippusuosittua uutisankkuria, jonka mielestä naiset voivat olla mukana uutistoimituksessa vain mikäli heidän juttunsa rajoittuvat muotiesityksiin ja ruoanlaittovinkkeihin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2004.
David Wozniakilla on puuduttava työ, kyllästynyt tyttöystävä sekä perhe, joka tuskin edes muistaa miehen nimeä. Hänen elämältään puuttuu tarkoitus, mutta kannattaa silti varoa, mitä toivoo! Amerikkalainen komedia vuodelta 2013.