Presidentti, joka pyysi Suomen kansaa rukoilemaan. Harri ja Mia Joen dokumentti Kyösti Kallion uskosta, elämästä ja viimeisistä vaiheista. Mukana myös Kyösti Kallion elämäkerran kirjoittaja, professori Kari Hokkanen, ja lääninrovasti Tuomo Törmänen.
Muistakaa Lootin vaimoa. Nämä Jeesuksen sanat ovat talletetut Raamattuun varoitukseksi ja muistutukseksi kaikille sukupolville siihen saakka kunnes Hän tulee takaisin. Uskova on jättänyt taakseen paitsi Sodoman kulttuurin, myös Egyptin epäjumalat sekä Babylonian systeemin. Olemme ’uloskutsuttuja’ seurataksemme Jeesusta kaikessa.
Aina ajankohtainen evankeliumi. Avainmedian kotimaan työn tavoite on saavuttaa suomalaisia evankeliumilla. Yksi pääkanava tätä tarkoitusta varten on nettisivu tuleuskoon.fi. Koordinaattori Janne Maunumäki kertoo, kuinka palvelu on suomalaisia tavoittanut.
Valmistettu vainottujen rinnalle. Mari Palomäki kertoo mielenkiintoisesta tiestään vainottujen rinnalle. Vuodet Lähi-Idässä opettivat vainosta ja häirinnästä, ja nyt hän haluaa auttaa muita. Toim. Ilpo Jokimäki.
Jouluevankeliumi nukkedraamana. Sirpa Ahtonen ja Leena Kotilainen ovat rakentaneet kokonaisen nukkemaailman, jonka avulla on helppo viedä lapset Raamatun kertomuksiin.
Hiirineiti selvittää joululahjan arvoitusta. Ihastuttavan lyhytelokuvan on käsikirjoittanut Anu Tuovinen ja rooleissa nähdään Sonja Turunen ja Päivi Kallio.
Jeesus parantaa ja eheyttää. Osa 6/6. Puhe Sirkku Chewning Yhdysvalloista. Kiteen musiikkiryhmät johtavat ylistykseen. Todistuspuheenvuoro sekä rukousta Karjalan ihmisten puolesta. Juontajana Jorma Lappalainen.
Presidentti, joka pyysi Suomen kansaa rukoilemaan. Harri ja Mia Joen dokumentti Kyösti Kallion uskosta, elämästä ja viimeisistä vaiheista. Mukana myös Kyösti Kallion elämäkerran kirjoittaja, professori Kari Hokkanen, ja lääninrovasti Tuomo Törmänen.
Muistakaa Lootin vaimoa. Nämä Jeesuksen sanat ovat talletetut Raamattuun varoitukseksi ja muistutukseksi kaikille sukupolville siihen saakka kunnes Hän tulee takaisin. Uskova on jättänyt taakseen paitsi Sodoman kulttuurin, myös Egyptin epäjumalat sekä Babylonian systeemin. Olemme ’uloskutsuttuja’ seurataksemme Jeesusta kaikessa.
Aina ajankohtainen evankeliumi. Avainmedian kotimaan työn tavoite on saavuttaa suomalaisia evankeliumilla. Yksi pääkanava tätä tarkoitusta varten on nettisivu tuleuskoon.fi. Koordinaattori Janne Maunumäki kertoo, kuinka palvelu on suomalaisia tavoittanut.
Valmistettu vainottujen rinnalle. Mari Palomäki kertoo mielenkiintoisesta tiestään vainottujen rinnalle. Vuodet Lähi-Idässä opettivat vainosta ja häirinnästä, ja nyt hän haluaa auttaa muita. Toim. Ilpo Jokimäki.
Pekka Reinikaisen kirja kertoo Jumalan luomistyöstä. Jumala ei ole tehnyt suunnitteluvirheitä vaan on hienosäätänyt luomakunnan tarkkuudella, joka todistaa evoluution mahdottomuuden.
Isännän pöydässä. Suomalaiset miehet todistavat elävästä Jumalasta. Ensimmäinen Isännän pöydässä -kirja tuo luettavaan muotoon kuusi Martti Ojareksen tv-sarjassa vierailleen miehen pysäyttävää ja puhuttelevaa uskoontulon kuvausta. Toim. Martti Ojares.
Vieraana Ben Kämppi Ylistarosta. Ben, lähetyslapsi, eli eri kulttuureissa. Kokemastaan hänelle syntyi yksi unelma: elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
Kutsu elämällesi. Meillä jokaisella on elämässämme jokin suunta. Jeesus keskeyttää omat suunnitelmamme kun hän kutsuu meidät seuraamaan häntä. Asko jakaa osan omaa tarinaansa tässä jaksossa.
2. adventti. Ylihärmän kirkko. Kauhavan seurakunta. Liturgi Marja-Riitta Ylikangas-Annola. Saarna Aki Paavola. Esirukous Sisko Vaittinen. Kanttori Elina Rantamäki. Urut Mikko Haapaniemi. Viulu Johanna Ellenberg.
Ani Lemström. Nuoren, uskovaisen naisen unelma perheestä ja lapsista muuttui avioeron myötä yksinhuoltajuuteen. Arkipäivä oli jatkuvaa selviytymistä väsymyksen ja toimeentulon kanssa. Uupumuksen keskellä Jumalan apu ilmestyi kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan.