IMF on lakkautettu, ja Ethan tiimeineen yhdistää voimansa kielletyn brittiagentin kanssa, joka mahdollisesti kuuluu Syndikaattiin, taitavien erikoisagenttien uuteen rikollisverkostoon. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.
Vakavasti työhönsä suhtautuva poliisi yrittää suojella huumepomon leskeä pakomatkalla halki Teksasin. Takaa-ajo muuttuu kuumaksi kun pari saa peräänsä kieroja poliiseja ja murhanhimoisia asemiehiä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
Elokuva kertoo kahdesta pojasta, jotka löytävät Mud nimisen miehen, joka piilottelee Mississippin saarella kostonhimoisia palkkiotappajia. Amerikkalainen rikosdraam vuodelta 2013.
Suurenmoisessa fantasiaseikkailussa paljastuu meitä ympäröivä ennennäkemätön maailma. Kun Gracen perhe muuttaa eristyksissä olevaan vanhaan taloon, alkaa tapahtua kummallisia asioita. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2008.
Indyn täytyy kestää myrkkyjä, ansoja, käärmeitä ja pettureita päästäkseen maaliin. Arkin voimat pääsevät äkkiä valloilleen ja Indy taistelee pysyäkseen askeleen natsien edellä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1981.
Joukko arkeologeja löytää Etelänapamantereen alta muinaisen atsteekkitemppelin, joka osoittautuu alienien pesäpaikaksi. Amerikkalainen kauhuelokuva vuodelta 2004.
30 vuotta ensimmäisen eräkellon kumahduksen jälkeen Rocky Balboa vetää hanskat nyrkkeihinsä vielä viimeisen kerran. Amerikkalainen draama vuodelta 2006.
Autovaras Randall Raines joutuu kovan paikan eteen lupautuessaan varastamaan 50 luksusautoa yhdessä yössä. Hän tarvitsee vanhan jenginsä apua selvitäkseen tehtävästä ja pelastaakseen veljensä pulasta. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2000.
IMF on lakkautettu, ja Ethan tiimeineen yhdistää voimansa kielletyn brittiagentin kanssa, joka mahdollisesti kuuluu Syndikaattiin, taitavien erikoisagenttien uuteen rikollisverkostoon. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.
Axel Foley palaa Beverly Hillsiin auttamaan Taggartia ja Rosewoodia Bogomilin ampumistutkinnassa ja siihen linkittyneiden aakkosrikoksien selvittämisessä. Amerikkalainen toimintakomedia vuodelta 1987.
Epäonniset FBI-agentit Marcus ja Kevin saavat täpärästi pitää työpaikkansa. Kun seurapiirisiskokset loukkaantuvat agenttien valvovien silmän alla, on heidän ryhdyttävä elämänsä peiteoperaatioon. Amerikkalaine komedia vuodelta 2004.
Kun ensihoitajat Steve ja Dennis hälytetään hoitamaan outojen onnettomuuksien uhreja, he arvelevat kaiken johtuvan uudesta bilehuumeesta. Mutta kun Dennisin vanhin tytär katoaa, Stevelle paljastuu totuus psykedeelistä. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2019.