Jumalanpalvelus Kokemäen kirkossa. Liturgina Heidi Laine, saarna Hannu Tomperi. Kanttorit Henri Tuominiemi, Jari Ketola, Tuomaskuoro sekä Kokemäen kirkkokuoro vastaavat musiikista. Uusinta, esitetty 24.1.2016. HD
Henkilökohtainen esseedokumentti elämästä ja sen tilapäisyydestä eräässä Turun saariston saaressa. Kertomus neljästä sukupolvesta, puuveneistä sekä tutun ja rakkaan paikan hyvästelemisestä. Clutch Productions, 2015. (U) HD
Vaikka Askon lapsuus ei olekaan ollut helppo, hän ei ole jäänyt sitä murehtimaan. Elämä on absurdi sarja sattumuksia ja tämä mies totisesti osaa tarttua hetkeen. Käsikirjoitus ja ohjaus Erkki Määttänen. (U) HD
Some vie aikamme ja hallitsee ajatteluamme. Miksi emme huolestu enempää? Haastattelussa sosiaalisen median tutkija Suvi Uski, Facebookin EU-asioiden johtaja Aura Salla ja Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Jussi Pullinen. HD
Korona aiheutti koirabuumin. Onko ihmisellä oikeus määritellä, millainen koira on? Vieraina eläinfilosofi Elisa Aaltola, labradorinnoutaja Pertti J.K. Pasanen ja hänen isäntänsä Torsti Nieminen. HD
2/6. IKuopion Kulttuurin kuuloluussa lipsahtaa n-sana. Suuri ja mahtava kiinnostuu Lyytinmäen territoriosta. Ismo tekee paljastavaa vapausdokumenttia. Neurokirurgiämmän etninen poikaystävä saa Urpolan tolaltaan. T: Production House Oy. (U). HD
(1972) Veikko Huovisen romaaniin perustuva komedia ystävyydestä, kesälomanvietosta ja lampaansyönnistä. Pääosissa Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki. O: Seppo Huunonen.
Kun aseveljet muuttuivat vihollisiksi, miksi vain naisten toiminta oli tuomittavaa? Sitä kysyvät kirjailija Tommi Kinnunen ja historiantutkija Marianne Junila ja kertovat Anne Flinkkilälle Lapin sodan vaietun tarinan. HD
Strömsö sukeltaa uuteen vuoteen neuloosin vallassa! Lee näyttää vaihe kerrallaan, kuinka hänen syksyllä suunnittelemansa uusi villapaitamalli neulotaan. Jim puolestaan nikkaroi neulojien iloksi puikkomitan, jossa on mukana viivain. HD
Mitä pääministeri Mauno Koivisto aikoinaan paljasti Riverside Gladiatorsien "sosiaalikärjelle" Tommi Läntiselle tämän isoisästä? Se ja paljon muuta paljastuu, kun Läntinen vie läheisiään, linnanvouti Susanna Laineen sekä katsojat itselleen merkittäviin paikkoihin - ja livekeikalle Turun linnaan. HD
Kausi 1, osa 3/10. Myrsky nousee. Murhista epäillyn Raunolan toiminta saa poliisit ymmälleen. Virustutkinta saa ikävän käänteen. Nina ja Thomas löytävät toisensa yllättävästä paikasta. HD
Tampere-talossa 3.11.2013 taltioidussa 50-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan läpileikkaus artistin tärkeimmistä kappaleista sekä hänen mietteitään elämästä valokiilassa ja sen ulkopuolelta. (U) HD