Kristus on herätetty kuolleista. Kun Jeesus oli itselleen kokonaan kuollut, millä tavalla hän toimi ihmisten kanssa ja millainen Kristus oli itse ihmisenä, Jumalan poikana vaeltaessaan maan päällä.
Hengen ja lihan mieli. Paavali opettaa roomalaisille, miten lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan. Sillä lihan mieli on kuolema ja hengen mieli on elämä ja rauha. Jumalan henki kuljettaa Jumalan lapsia.
Vieraana Ari Ketonen. Ari on profeetallinen evankelista, joka toimii Ruachissa evankelista-pastorina. Hänen näkynään on varustaa muita evankelioimaan yhdessä yli seurakuntarajojen. Hän on saanut nähdä Jumaan parantavan ja vapauttavan ihmisiä. Isäntänä Martti Ojares.
Ensimmäinen etappi. Pitkä matka sujuu mukavammin, kun jakaa matkan pienempiin osiin. Ensin jaksan puhelinpylväälle, sitten bussipysäkille ja sitten olenkin jo talon kulmalla. Etappi tarkoittaa juuri sellaista pikkumatkaa.
Lähellä Jeesusta. Lenni ihailee Luukasta ja haluaa olla samanlainen kuin hän. Theo kertoo, että jos haluamme olla sellaisia kuin Jeesus, meidän on hyvä pysytellä lähellä Häntä.
Kristus on herätetty kuolleista. Kun Jeesus oli itselleen kokonaan kuollut, millä tavalla hän toimi ihmisten kanssa ja millainen Kristus oli itse ihmisenä, Jumalan poikana vaeltaessaan maan päällä.
Hengen ja lihan mieli. Paavali opettaa roomalaisille, miten lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan. Sillä lihan mieli on kuolema ja hengen mieli on elämä ja rauha. Jumalan henki kuljettaa Jumalan lapsia.
Laula mukana Come Home Kids -lauluja. Osa 1. Come Home Kids -leireillä lauletaan paljon yhdessä. Nyt voit laulaa jaksossa mukana, kun ruudulla näkyvät sanat. Iloisia lauluhetkiä!
Elämän merkitys. Koe Jumalan valtavaa rakkautta ja huolenpitoa. Elämän polku ei ole aina helppo tie. Hän ei vain näe meitä, vaan Hän rakastaa meitä ikuisella rakkaudellaan.
Glory Backman. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
Luota Herraan kaikesta sydämestäsi. Jonathan ja Yair keskustelevat tulevasta kehityksestä ja julkistavat uusia tulevia ohjelmia. He rohkaise meitä kaikkia luottamaan Herraan koko sydämestämme! Sananl. 3:5-6.
Teemana 'Pysykää minun rakkaudessani, niin tuotatte paljon hedelmää'. Kaikkialla maailmassa rukoillaan krisittyjen ykseyden puolesta joka päivä. Yhteinen rukous kulminoituu erityisen näkyvästi kahdeksan päivän jaksoon.
Aivot ja aivojen sairaudet. Ihmisaivot ovat maailmankaikkeuden monimutkaisin rakenne. On tärkeää tietää aivosairauksista ja niiden ehkäisystä, sillä noin joka kolmas sairastuu elämänsä aikana sellaiseen.