Israelin ja Kreikan suhteet ja yhteiset haasteet. Ateenalla ja Jerusalemilla on aina ollut monimutkainen suhde. Kreikka äänesti aikoinaan YK:ssa Israelin valtion perustamista vastaan. Myöhemmin suhteita varjosti Israelin alueellinen liitto Turkin kanssa. Mutta viime vuosina tilanne on muuttunut, kun Turkki on vihamielinen Israelia kohtaan ja Kreikka on sen lämmin ystävä ja kumppani. Vieraina Eran Lerman, Loannis Nomikos ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Sanajumalanpalvelus Kansanlähetyksestä. 2. sunnuntai loppiaisesta 17.1.2021. Liturgina Mika Ebeling, saarnaajana Matti Viitanen sekä musiikissa Täydellinen sovitus.
Jeesus kohtaa menestyneen miehen. Rikas nuori mies tulee Jeesuksen luo, mutta lähtee kohta pois, koska ei ole valmis luopumaan aarteestaan. Jos Jeesuksen seuraamisen ehtona on kaiken omaisuuden myyminen, niin kuka meistä voi pelastua?
Aivot ja aivojen sairaudet. Ihmisaivot ovat maailmankaikkeuden monimutkaisin rakenne. On tärkeää tietää aivosairauksista ja niiden ehkäisystä, sillä noin joka kolmas sairastuu elämänsä aikana sellaiseen.
Lennart Saari Turusta. Lennart on maa- ja metsätaloustieteiden tohtori. Hän on tutkinut luontoa lapsuudestaan saakka, hän näkee luonnon monimuotoisuudessa ja ihmeissä Jumalan suuruuden.
Israelin ja Kreikan suhteet ja yhteiset haasteet. Ateenalla ja Jerusalemilla on aina ollut monimutkainen suhde. Kreikka äänesti aikoinaan YK:ssa Israelin valtion perustamista vastaan. Myöhemmin suhteita varjosti Israelin alueellinen liitto Turkin kanssa. Mutta viime vuosina tilanne on muuttunut, kun Turkki on vihamielinen Israelia kohtaan ja Kreikka on sen lämmin ystävä ja kumppani. Vieraina Eran Lerman, Loannis Nomikos ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Sanajumalanpalvelus Kansanlähetyksestä. 2. sunnuntai loppiaisesta 17.1.2021. Liturgina Mika Ebeling, saarnaajana Matti Viitanen sekä musiikissa Täydellinen sovitus.
Jeesus kohtaa menestyneen miehen. Rikas nuori mies tulee Jeesuksen luo, mutta lähtee kohta pois, koska ei ole valmis luopumaan aarteestaan. Jos Jeesuksen seuraamisen ehtona on kaiken omaisuuden myyminen, niin kuka meistä voi pelastua?
Vieraana Ari Ketonen. Ari on profeetallinen evankelista, joka toimii Ruachissa evankelista-pastorina. Hänen näkynään on varustaa muita evankelioimaan yhdessä yli seurakuntarajojen. Hän on saanut nähdä Jumaan parantavan ja vapauttavan ihmisiä. Isäntänä Martti Ojares.
Ensimmäinen etappi. Pitkä matka sujuu mukavammin, kun jakaa matkan pienempiin osiin. Ensin jaksan puhelinpylväälle, sitten bussipysäkille ja sitten olenkin jo talon kulmalla. Etappi tarkoittaa juuri sellaista pikkumatkaa.
Lähellä Jeesusta. Lenni ihailee Luukasta ja haluaa olla samanlainen kuin hän. Theo kertoo, että jos haluamme olla sellaisia kuin Jeesus, meidän on hyvä pysytellä lähellä Häntä.
Kristus on herätetty kuolleista. Kun Jeesus oli itselleen kokonaan kuollut, millä tavalla hän toimi ihmisten kanssa ja millainen Kristus oli itse ihmisenä, Jumalan poikana vaeltaessaan maan päällä.
Hengen ja lihan mieli. Paavali opettaa roomalaisille, miten lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan. Sillä lihan mieli on kuolema ja hengen mieli on elämä ja rauha. Jumalan henki kuljettaa Jumalan lapsia.