Rypyt sileäksi. Nero alkaa lopultakin osoittaa toipumisen merkkejä, ja Amelie ja Tim viettävät yhdessä yön tallissa hevosta vahtien. Timin sydän taitaa kuitenkin kuulua muualle. Robertin hyväntuulisuuden syy paljastuu useammallekin taholle Fürstenhofissa. Michael päättää silottaa otsaryppyjään. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista.
Ilmeitä ilmassa. Kausi 6, 1/14. Tänään tavataan seitsemän kovaa kilpailijaa. Heidän ensimmäinen haastava tehtävänsä on hypätä ja poseerata ilmalennon aikana. Lisäksi heidän on tehtävä TV-sarjoihin perustuvien laatikoiden sisällöstä näytösasut. Kaksi tehtävän huonoiten selvittänyttä kilpailijaa joutuu huulisynkkaamaan laulun, ja toinen heistä putoaa kilpailusta. Vierailevana tuomarina nähdään Adam Lambert. Amerikkalainen realitysarja, jossa drag queenit kisaavat supertähteydestä.
Pia Penttala ja Pippa Laukka. Kausi 4, 3/10. Upeat naiset valtaavat Kokkisodan keittiön, kun vieraiksi saapuvat Supernanny Pia Penttala ja lääkäri Pippa Laukka. Pia paljastuu pakastealtaiden kuningattareksi ja Pippa löytää lääkärille tutun elimen. Kokkeina Teemu Laurell ja Tommi Tuominen.
Kansainvälistä meininkiä. Nyt kierretään maailmaa! Tarjolla on kana-chorizopaellaa sekä lihapullat polentan ja alla Norma -kastikkeen kera. Possupaistin tähteistä Jamie pyöräyttää kaksi katuruokaa, vietnamilaiset bánh mì -leivät ja meksikolaiset tacot. Jakson pikaruokana on kymmenen minuutin papu-herneleipä, ja päivän säästövinkki koskee yrttien hyödyntämistä.
Jäähyväiset. Kausi 2, 9/12. Fannyn synnytyksen käynnistyessä Antonille iskee vatsatauti, ja nuori äiti joutuu lähtemään synnytyslaitokselle ilman puolisonsa tukea. Adrian on ensimmäistä kertaa hammaslääkärissä. Pontuksella on syysloma, ja nuori perhe saa viettää aikaa yhdessä. Sindy ja Lucifer lähtevät Yhdysvaltoihin ja jättävät tunteikkaat jäähyväiset kotiin jäävälle Michaelille. Kumpikaan nuorista vanhemmista ei tiedä, onko ero kumppanista kenties lopullinen. Ruotsalainen realitysarja.
Isovanhempia tapaamassa. Kausi 2, 10/12. Sindy nauttii siitä, että hänen äitinsä pääsee tutustumaan Luciferiin. Wilda-vauvan isoisä tapaa lapsenlapsensa ensimmäisen kerran. Pontuksen äiti hoitaa Melanieta, kun nuoret vanhemmat ovat teinien riennoissa. Ruotsalainen realitysarja.
Muutosten tuulissa. Kausi 1, 1/5. Dan toipuu kahdesta aivohalvauksesta ja valmistautuu hääpäiväänsä yhdessä morsiamensa Suzien kanssa. Dan tarvitsee kaiken mahdollisen tuen selvitäkseen tärkeästä juhlapäivästä. Brett on tuore isä, joka pääsee sairaalasta kotiin vastasyntyneiden kaksosten ja leikkauksesta toipuvan vaimonsa kanssa. Brett kaipaa apua, jotta hän jaksaisi kantaa hartioilleen lankeavaa isoa vastuuta kotona. Realitysarjassa seurataan rankassa elämänvaiheessa olevia brittejä, jotka saavat salaista apua ja maanläheisiä neuvoja viisailta vierailta kaikkialta maailmassa. Uusi sarja alkaa!
Ridge, aviomies karkuteillä. Ridgellä on ratkaisu epämiellyttävään avioliittotilanteeseensa, mutta Brooken on vaikea antaa anteeksi. Shauna odottaa, että hänen avioliittonsa pääsee alkamaan, mutta aviomies pyrkii viimeiseen asti välttelemään häntä. Thomas suostuttelee Steffyn hankkimaan lisää kipulääkkeitä. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta.
Hylkiöt. Moira ja Faith saavat kuulla haukkuja useammasta suunnasta, ennen kaikkea Cainilta. Faith tekee vaikean päätöksen, ja Moira ottaa käyttöön kovat otteet. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja.
Kuolemanpelkoa. Christoph varoittaa Karlia luottamasta Arianeen. Ariane kuulee tästä ja saa Christophin pelkäämään jopa henkensä edestä. Amelie on mustasukkainen Timistä ja kertoo Steffenille Timin ja Franzin välillä olevan ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä. Vanessa myöntää Hildegardille suhteensa Robertiin. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista.
Taiteen tehtävä. Kausi 1, 11/13. Teresa ilmoittaa haluavansa järjestää hotellissa taidehuutokaupan. Santiago ei innostu asiasta, mutta Teresa ei anna hänelle vaihtoehtoja. Jason tapailee Vanessaa, mikä ei ole Ingridin mieleen ja tämä yrittääkin sabotoida suhdetta kertomalla siitä Helenille. Javi ja Alicia muistelevat äitiään ja alkavat ihmetellä tiettyjä seikkoja tämän elämässä ja kuolemassa. Amerikkalainen draamasarja, joka kertoo viimeisestä perheomisteisesta hotellista Miami Beachilla.
Kalkkikiven uumeniin. Kausi 15, 7/9. Ekologisesti ajatteleva mies on aina haaveillut rakentavansa kotiseudulleen etelärinnetalon, joka lämpiää passiivisesti aurinkoenergialla, ja saa vaimonsa johtamaan urakkaa. Rinne on jyrkkä ja rahoituskin auki, joten valmistuuko talo koskaan? Brittiläinen rakentamisen ohjelma.
Farmit vaihtoon. Kausi 1, 8/10. Riikka houkuttelee Iidan muuttamaan omalle farmilleen. Linda taas kutsuu Ninjan töihin komeita poikia pursuavalle kamelifarmille. Millaisia kipinöitä Ninjan saapuminen saa aikaan?
Maailma on kaunis. Kausi 1, 4/5. On taas aika suurenmoisten musiikkiesitysten! Tänään yllätyksistä pääsee nauttimaan Amin Asikainen, Michael Monroe, Jonna Tervomaa, Saimi Hoyer, Jari Sarasvuo, Koop Aronen ja Pekka Pouta.
Persoonalliset Kameliontit. Kausi 1, 3/10. Persoonalliset Kameliontit: Sporttinen Mikael haluaa lomalleen hyvät alusvaatteet ja matkakumppaniksi kelpaisi skeittaava fuckboy. Malttavatko miekkoset pysyä pukeissa vai onko tämä juna mennyt jo aikaa sitten?
Sitä on liikkeellä, osa 1/2. UUSI KAUSI ALKAA! Kausi 7, 1/16. Koronaviruspandemia ravistelee New Orleansia. Vilkkaan kaupungin ravintolat ja baarit sulkevat ovensa, ja ruumishuoneet täyttyvät kuolonuhreista. NCIS ryhtyy tutkimaan epäilyttävää kuolemaa avustusjärjestön aluksella. Amerikkalaisessa rikosdraamasarjassa New Orleansin NCIS-yksikkö selvittää laivastoon ja merijalkaväkeen liittyviä rikoksia.
Salemin kauhut. Kausi 2, 15/18. Seesteisessä Salemissa koetaan omituisia hetkiä, kun kadonneeksi epäillyn Annien talosta löytyy mies, joka väittää myyvän Annien tavaroita tämän pyynnöstä. Annien sisko ei kuitenkaan usko hämärää selitystä. Amerikkalainen rikosohjelma.
Puiston kauhut. Kausi 2, 13/18. Kahden kadonneen teinitytön vanhemmat jakavat saman surun, kun molemmat tytöt ovat kadonneet jälkiä jättämättä. Yhteisö pelkää, että läheinen puisto on muuttunut saalistajan metsästysmaaksi. Amerikkalainen rikosohjelma. Uusinta.
Vanki. Kausi 1, 8/10. Hamilton on jäänyt vangiksi eikä suostu paljastamaan, kenelle työskentelee. Säpon ja armeijan välit ovat pahasti tulehtuneet. Jan Guilloun menestyskirjoihin perustuva ruotsalainen trillerisarja. Uusinta.
Pinnan alla. Kausi 19, 5/22. Turistin murha Chinatownissa vaikuttaa selvältä tapaukselta. Pian selviää kuitenkin, että juttuun saattaa liittyä jotain epäilyttävää. Yhdysvaltalainen rikossarja, jossa selvitetään tapauksia sekä poliisin että syyttäjän näkökulmasta. Uusinta.
Kymppitonnin kupru. Mandy yrittää saada rahat ulos tililtä, mutta Lydia vaistoaa jonkin olevan vinossa. Cain purkaa pahaa oloaan, ja Chasilla on imetysvaikeuksia. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. Uusinta.
Veden tuntumassa. Kausi 3, 2/4. Vuoden talo -sarjassa esittelyvuorossa on viisi taloa, jotka sijaitsevat joko meren rannalla tai joen varrella - tosin yksi on Pohjois-Lontoossa, mutta laivaa muistuttavana se on hyvin merihenkinen. Brittiläinen arkkitehtuuriohjelma. Uusinta.