Messu Ylöjärven kirkossa. Liturgina on pastori Leena Jalkanen ja saarnaajana pastori Juha-Pekka Haavisto. Celesta -kuoro laulaa, johtajana ja kanttorina Saara Syrjäniemi. Urkurina on Heidi Olkinuora. Uusinta, esitetty 15.1.2012.
Uskaltaako koronarokotteen ottaa - tai uskaltaako sitä olla ottamatta? Sean Ricksin vieraina polion sairastanut psykologi Tuija Matikka ja HUS:n tehohoitolääkäri Janne Makkonen. Perjantai-dokkari Meitä pelottaa rokote. HD
(1973) Juhani Ahon kertomuksen pohjalta tehty tv-elokuva, jossa maalaispariskunta lähtee ihmettelemään kehityksen uusinta saavutusta: rautatietä ja junaa. Pääosissa Leo Jokela ja Anja Pohjola. Ohjaus Kari Franck. HD
Ystävä, parempi tuki kuin pilleri tai kävelykeppi. Susanna Haavisto ja Eija Ahvo ovat laulaneet yhdessä yli 40 vuotta ja kertovat Anne Flinkkilälle, millaista on yhteisen hengittämisen taito. HD
Osa 3/4. Kustavissa saaristolaisuutta ovat yhtälailla kalastus kuin sirkustähtien Pauliina Räsäsen ja Slava Volkovin pitämä sirkuskoulu. Petteri Saarion dokumenttisarja kertoo nykypäivän saaristolaisuudesta. HD
Yle olohuone on siellä missä sydänkin on - tai ainakin siellä, missä artistivieraan sydän on. Olohuoneessa tavataan ja kuullaan suomalaisia artisteja, joiden matkassa pääsemme heille tärkeään paikkaan ja tapaamme artistin matkaan vaikuttaneita henkilöitä. Tietenkään niitä tärkeitä kappaleita unohtamatta. HD
Kausi 1, 1/10. Kellari. Ivalolainen poliisi Nina Kautsalo tekee kammottavan löydön erämaamökin kellarista. Löytö hälyttää paikalle saksalaisen virustutkija Thomas Lorenzin. Pian virustutkimus muuttuu Ninalle myös henkilökohtaiseksi. HD
SuomiLOVEn suuri päätöskonsertti. Lavalle nousevat säkenöivät Kaija Koo, Reino Nordin, Ellinoora, Krista Siegfrids, Anssi Kela + lukuisia yllätysesiintyjiä! Keiden kohdalle spottiruletti pysähtyykään yllätyksen merkiksi? Jakso 11/11 (U) HD