Bill ja Ted ovat joutuneet pulaan, sillä lukiolaisten essee on kirjoittamatta ja aika on loppumassa. Tosin heidän onnekseen historian opiskeluun tulee apua, kun he löytävät aikakoneen. Amerikkalainen komedia vuodesta 1989.
Miesten on löydettävä Harryn aikuinen tytär, jotta tämä voisi luovuttaa munuaisensa sairaalle isälleen. Sanomattakin on selvää, että mikään ei ole näin helppoa ja selkeää nuijille. Amerikkalainen komedia vuodelta 2014.
Autovaras Randall Raines joutuu kovan paikan eteen lupautuessaan varastamaan 50 luksusautoa yhdessä yössä. Hän tarvitsee vanhan jenginsä apua selvitäkseen tehtävästä ja pelastaakseen veljensä pulasta. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2000.
Kun ulkoavaruuden oliot ovat hallinneet maailmaa lähes kymmenen vuotta, kapinallisten ryhmä Chicagossa käy taisteluun planeettamme puolesta muukalaisia ja heidän ihmiskätyreitään vastaan. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2019.
Perustuu tositarinaan Billy Beanesta, lupaavasta baseball-tähdestä, joka huomattuaan ettei pystykään täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia kentällä, kohdistaa kaiken tarmonsa valmennuspuolelle. Amerikkalainen draama vuodelta 2011.
Huippusalaiset erikoisjoukot nimeltään G.I. Joe lähtevät taistelemaan pahaa organisaatiota vastaan. Sen johdossa häärii tuntematon asekauppias. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2009.
Nimitys Tukholma-syndrooma tulee Tukholman Norrmalmstorgin vuoden 1973 pankkiryöstöä seuranneesta panttivankitilanteesta. ”Stockholm” on musta komedia näistä dramaattisista tositapahtumista. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Irving Rosenfeld on huijari, jonka rikoskumppani on viettelevä brittikaunotar, Sydney Prosser. Räväkkä FBI-agentti, Richie DiMaso, saa kaksikon nalkkiin ja pakottaa nämä yhteistyöhön kanssaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2013.
Joe Doucett on viettänyt viimeiset 20 vuotta vangittuna. Kun Doucett yllättäen vapautetaan, miehellä on vain yksi päämäärä: hankkia vastaukset kysymyksiinsä - hinnalla millä hyvänsä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2013.
Dani elää yksinkertaista elämää, kun Terminaattori saapuu tulevaisuudesta tuhoamaan hänet. Dani liittoutuu tulevaisuudesta tulleen sotilaan ja Sarah Connorin kanssa pelastaakseen itsensä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Kunnianosoitus 50-luvun kauhusarjakuville. Mukana on viisi Stephen Kingin kirjoittamaa tarinaa, joista yhdessä kauhumaestro esiintyy itse. Amerikkalainen kauhu vuodelta 1982.
Useimmille perheille muuttaminen merkitsee uutta alkua. Mutta Creedeille se saattaakin olla lopun alkua, sillä heidän uuden kotinsa vieressä on lemmikkien hautausmaa. Amerikkalainen kauhu vuodelta 1989.