Jumalan tunteminen. Jumalan todellinen tunteminen henkilökohtaisesti on mahdollista yksin Jeesuksen kautta, Raamatun sanan avulla ja Pyhän Hengen voimalla.
Hyviä uutisia tälle päivälle. Maailman kaaoksen ja huonojen uutisten aikana on hyvä katsoa, mitä Jumala on tehnyt. Hermes Falcao Jr. kertoo oikeisiin asioihin keskittymisen tärkeydestä ja mitä suuria asioita Herra on tehnyt erityisesti Yhdysvalloissa.
Vieraana Harri Hirvonen. Harri on selvinnyt kolmesta konkurssista ihmeen tavoin. Hän on nykyään vaimonsa omaishoitaja, ja tekee soppatykkityötä kokien sen Jumalan antamaksi tehtäväksi. Toimittajana Martti Ojares.
Olivia ja Oskari käyvät onkiretkellä. Isä vie Olivian ja Oskarin onkiretkelle. Mitä herkkuja äiti on eväskoriin piilottanut, ja palaavatko kalastajat kotiin ilman saalista?
Tienristeys. Virnu-kissa ajaa takaa Luukasta ja Lenniä, jotka pinkovat pakoon henkensä edestä. Ehtiikö Theo hätiin? Theo kertoo, että jokainen saapuu elämässään tienristeykseen eikä ole aivan sama, kumpaan suuntaan lähtee kulkemaan.
Jumalan tunteminen. Jumalan todellinen tunteminen henkilökohtaisesti on mahdollista yksin Jeesuksen kautta, Raamatun sanan avulla ja Pyhän Hengen voimalla.
Hyviä uutisia tälle päivälle. Maailman kaaoksen ja huonojen uutisten aikana on hyvä katsoa, mitä Jumala on tehnyt. Hermes Falcao Jr. kertoo oikeisiin asioihin keskittymisen tärkeydestä ja mitä suuria asioita Herra on tehnyt erityisesti Yhdysvalloissa.
TV7 toivon ja tulevaisuuden tuojana. TV7 kehittää toimintaa jatkuvasti erilaisten maailmantilanteidenkin keskellä. IT-ohjelmistokehitykseen on saatu varoja, samoin jumalanpalvelusten esittämiseen kanavalla.
Ihmeellinen elämä – Koko tarina. Osa 3. Come Home Kids-leirin 'Ihmeellinen elämä'-leirinäytelmän koko tarinassa leiriläiset lähtevät metsäseikkailulle, missä he tapaavat Raamatun henkilöitä.
Jumala näkee sinut. Koe Jumalan valtavaa rakkautta ja huolenpitoa. Elämän polku ei ole aina helppo tie. Hän ei vain näe meitä, vaan Hän rakastaa meitä ikuisella rakkaudellaan.
Lassi Erpiö ja Soile Inkari. Rukouspyyntöjä voi lähettää etukäteen rukous(at)tv7.fi. Illan aikana studioon avataan myös puhelinlinja. Voit seurata lähetystä myös TV7:n facebook sivulla.
Uusia ohjelmia uudelle heprealaiselle vuodelle!. Jonathan ja Yair keskustelevat TV7 Israelin uusimmasta Jerusalemin vartijat -sarjasta sekä Jerusalem rukoilee -ohjelmasta. Shana Tova (Hyvää uutta vuotta) koko henkilökunnaltamme Jerusalemista!
Radikaali ääni. Pelastumme armosta, mutta uskomme rakentuu kuuliaisuuden kautta. Raamatullisen kuuliaisuuden perustana on Jumalan rakkauden ymmärtäminen, ja se vie sopusointuun Jumalan luoman todellisuuden kanssa.