Nörtti yliopisto-opiskelija Columbus on onnekkaasti selvinnyt rutosta, joka muuttaa ihmiset lihansyöjäzombeiksi. Hän silti pelkää lähestulkoon kaikkea. Asehullu ja Twinkie-patukoita rakastava Tallahassee ei taas pelkää mitään. Yhdessä he kohtaavat kaikkein hirvittävimmän haasteen: toistensa seuran. Amerikkalainen komedia vuodelta 2009.
Gloria löytää itsestään uusia vahvoja puolia ajautuessaan keskelle vaarallista alamaailmaa Meksikon ja Yhdysvaltojen välisellä rajalla. Selviytyminen edellyttää nokkeluutta ja vahvuutta. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
High schoolia lopetteleva Tripp on haka rakentamaan monsteriautoja. Kerran hän löytää jotain ihmeellistä: bensaa hotkivan olennon nimeltä Creech. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2016.
Ahkera työntekijä saa tehtäväkseen auttaa yhtiön pomon poikaa. Kun pomo yllättäen kuolee, parivaljakon on lähdettävä tien päälle tekemään myyntityön ihmeitä pelastaakseen yhtiön. Amerikkalainen komedia vuodelta 1995.
Ryhmälle teinejä on kehittynyt mystisiä supervoimia ja heidät on luokiteltu hallituksen toimesta uhaksi. Aikuisväestön hylkääminä heidän on etsittävä pakopaikkaa, josta rakentaa uutta tulevaisuutta. Amerikkalainen scifi vuodelta 2018.
Kate Abbottin tehtävä Lontoon suurhlähetystössä on varmistaa, ettei terroristeille myönnetä viisumeja Yhdysvaltoihin. Pian erikoislaatuinen tehtävä aiheuttaa kuitenkin ongelmia ja Kate joutuu vaaraan. Brittiläinen toiminta vuodelta 2015.
Peter Parker kieppuu taas pilvenpiirtäjästä toiseen pelastaakseen New Yorkin asukkaat, joita uhkaavat salaperäisen OsCorp-yrityksen lähettämät superroistot. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2014.
Lokakuussa 1962 amerikkalaiset vakoilukoneet ottivat kuvia, joissa näkyi, miten Neuvostoliitto suunnitteli ydinohjusten sijoittamista Kuubaan. Presidentti John F. Kennedy neuvonantajineen alkoi miettiä keinoja neuvostojoukkojen uhkaa vastaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2000.
Nörtti yliopisto-opiskelija Columbus on onnekkaasti selvinnyt rutosta, joka muuttaa ihmiset lihansyöjäzombeiksi. Hän silti pelkää lähestulkoon kaikkea. Asehullu ja Twinkie-patukoita rakastava Tallahassee ei taas pelkää mitään. Yhdessä he kohtaavat kaikkein hirvittävimmän haasteen: toistensa seuran. Amerikkalainen komedia vuodelta 2009.
Jatko-osassa koominen kaaos ulottuu Valkoiseen taloon. Columbus, Tallahassee, Wichita, ja Little Rock joutuvat kohtaamaan monia uudenlaisia zombeja sekä uusia eloonjääneitä ihmisiä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Phil Broker on onnistunut soluttautumaan huumeita valmistavaan moottoripyöräjengiin, mutta joutuu paljastamaan itsensä. Pidätyksen yhteydessä jengipomon poika saa surmansa, ja pomo vannoo kostoa. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2013.