Sarah Connor on mielisairaalassa ja hänen poikansa John on sijaiskodissa. Kaksi kyborgia lähetetään tulevaisuudesta – toisen tehtävänä on pelastaa John ja toinen aikoo tappaa hänet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1991.
Stanley Phillipsin vaimo kuolee komennuksella Irakissa. Stanley ei pysty kertomaan uutista tyttärilleen vaan lähtee heidän kanssaan huvipuistoon toiselle puolelle maata. Amerikkalainen draama vuodelta 2007.
Dawson ja Amanda tutustuivat toisiinsa lukiossa. Rakkaus roihusi, mutta ympäröivä maailma halusi muuta. Suhteesta ei tullut sitä, mitä olisi voinut. Amerikkalainen romanttinen draama vuodelta 2014.
Traaginen onnettomuus riistää Einarilta tämän ainoan pojan. Vielä kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeenkin Einar on kykenemätön hyväksymään tapahtunutta ja syyttää poikansa Jean-vaimoa tapahtuneesta. Amerikkalainen draama vuodelta 2005.
Halla on viisikymppinen kaupunkilaisnainen. Voiko tämä kuoronjohtaja todella olla Islannin taloutta ja energiapolitiikkaa vastaan hyökkäyksiä tekevä ekoterroristi, nainen sotajalalla? Islantilainen draama vuodelta 2018.
Tarina keskittyy taiteilijan viimeisiin vuosiin ja kauteen Ranskan Arlesissa. Matkaa etelän kauniiseen valoon ja väreihin sävytti van Goghin oman mielenterveyden järkkyminen. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Burke Ryan on kirjoittanut kirjan, miten surusta pääsee yli. Kun hän tapaa iloisen kukkaistyttö Eloisen, hän tajuaa, ettei hän itse elä kirjan oppien mukaan. Burken täytyy siis auttaa itse itseään. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Jakob Petersen on omistanut elämänsä Intian katulasten auttamiselle. Kun lastenkoti uhataan sulkea rahasyistä, tanskalainen liikemies Jørgen on valmis lahjoittamaan lastenkodille suuren summan rahaa. Tanskalainen draama vuodelta 2006.
Sarah Connor on mielisairaalassa ja hänen poikansa John on sijaiskodissa. Kaksi kyborgia lähetetään tulevaisuudesta – toisen tehtävänä on pelastaa John ja toinen aikoo tappaa hänet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1991.
Julie alkaa huolestua Miya-tyttärensä turvallisuudesta, kun Miya ystävystyy koulun ilkeän tytön, Amyn kanssa. Amy on valmis tekemään mitä tahansa tullakseen kruunatuksi tanssiaisten kuningattarena. Kanadalainen trilleri vuodelta 2018.
Idealistinen opiskelija ja uuttera sotilas rakastuvat sotilaan loman aikana. Pikaromanssi jatkuu kautta vuosien kirjeiden välityksellä, kun he yrittävät pitää rakkautensa elossa. Amerikkalainen romanttinen draama vuodelta 2010.
Tuskallisesta erosta toipuva Paul osallistuu self-help-leirille, joka lupaa poistaa niin henkisen kuin fyysisen pahoinvoinnin - kirjaimellisesti. Amerikkalainen komedia vuodelta 2016.