Elokuva kertoo nuoresta morsiamesta, jonka aviomiehen perhe varsin erikoinen. Tuore vaimo otetaan mukaan perheen perinteitä kunnioittavaan rituaaliin, joka osoittautuu hengenvaaralliseksi peliksi Amerikkalainen kauhu vuodelta 2019.
Starr Carter asuu köyhässä, mustassa naapurustossa, ja käy koulua yksityisessä valkoisten koulussa. Epävakaa tasapaino järkkyy, kun hän todistaa poliisin ampuvan hänen lapsuudenystävänsä. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Fredrikin elämä järkkyy, kun Patrik palaa kotiin vankilasta. Yhdessä vanhan nuoruudenkolmikon kolmannen jäsenen Birgerin kanssa heidän onnistuu sotkea itsensä hulluun onnettomuuksien kierteeseen. Ruotsalainen komedia vuodelta 2019.
Levy-yhtiöheppu Danny lähtee polttareihin pieneen kalastajakylään. Ei aikaakaan, kun hän saa Lontoosta toimeksiannon houkutella paikallisista kalastajista koostuvaa lauluyhtyettä asiakkaakseen. Brittilainen komedia vuodelta 2019.
Tolkien löytää ystäviä, rakkautta ja luovuutta samanmielisten koulutovereiden keskuudesta. Kaikki Tolkienin kokema inspiroi häntä kirjoittamaan kuuluisat Keski-Maan tarinansa. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Prinssi Urhea lumoaa tahtomattaan jokaisen naisen jonka hän kohtaa, johtuen lapsena hänen ylleen langetetusta kirouksesta. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Bailey on taas täällä! Tällä kertaa rakastettava koira löytää oman olemassaolonsa merkityksen tapaamiensa ihmisten elämän kautta. Amerikkalainen draama vuodelta 2011.
Tositarinan inspiroima kertomus A. A. Milnestä ja hänen pojastaan Christopher Robinista, ja miten heidän välinen suhde synnytti Nalle Puhin tarinat. Brittiläinen draama vuodelta 2017.
Starr Carter asuu köyhässä, mustassa naapurustossa, ja käy koulua yksityisessä valkoisten koulussa. Epävakaa tasapaino järkkyy, kun hän todistaa poliisin ampuvan hänen lapsuudenystävänsä. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Mike Fallon on kylmänviileä tappaja ja äärimmäisen hyvä siinä. Mutta kaikki muuttuu, kun hänen ystävänsä sekaantuu Lontoon alamaailmaan ja tapetaan hänen oman jenginsä toimesta. Fallon joutuu jättämään vanhan elämänsä kostaakseen ystävänsä puolesta. Brittiläinen toimintaelokuva vuodelta 2017.
Adrenaliinivetoisen toimintaelokuvasarjan kolmannessa osassa palkkamurhaaja John Wick palaa kannoillaan tappajat, jotka himoitsevat hänestä luvattua 14 miljoonan dollarin palkkiota. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Entä jos lapsi toisesta todellisuudesta ilmaantuisi maan päälle, mutta sen sijaan että hänestä tulisi sankari, osoittautuisi lapsi paljon, paljon pahemmaksi. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2019.