Jumalanpalvelus Tampereen adventtikirkosta. Tallennettu 14.3. "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Jumalan tahdon mukaista elämää". Saarnaa Erkki Haapasalo. HD
Yle Olohuoneen lähetyksessä raotetaan ovea teiniangstille, myötähäpeää herättäville tarinoille ja nauretaan niille asioille, mitkä joskus ovat hävettäneet. Ohjelman juontaa koomikko Eeva Vekki, joka on kerran pissannut housuun ennen lavalle menoa. Muista noloista ja kuumottavista tarinoista vastaa Kaverin puolesta kyselen -podcastin Anna Karhunen ja Tiia Rantanen. Illan artisti on hurmaava Mira Luoti. Hän tuo Atomirotta Mikko Sarjasen kanssa studioon teinimuistojen lisäksi tarinoita keikkareissuilta. Lisäksi kuullaan Päiväkirjaklubilaisten aitoja teinipäiväkirjoja. #yleolohuone HD
Vieraana ammattinyrkkeilijän uransa lopettanut Eva Wahlström. Puhutaan myös luovan alan tekijänoikeuksista. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. #puoli7 HD
(Suomi 1954, 74'). O: Aarne Laine. N: Elina Pohjanpää, Heikki Heino, Tauno Palo, Rauha Rentola. Sotilasfarssi kasarmilla kasvaneesta Irmelistä, jonka holhooja yrittää estää tytön avioaikeet kaikin keinoin. Mv.
Osa 1/4. Pohjolan oloissa pärjää vain kourallinen puulajeja. Jokaisella puulla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Koivu elää kuin rokkari, tervaleppä kuin Kim Kardashian. Millä strategialla voittaa sisukkaimman tittelin? (U) HD
Osa 2/4. Puiden elämää on vaikea ymmärtää, koska ihmisen silmään ne eivät tee mitään. Puut ovat silti monipuolisia niin aisteissaan kuin kyvyissään. Mitä yhteistä on ihmisillä ja puilla? (U) HD
Ritari Mikke ja puuhakas päivä. Mikke haluaa olla auttavainen, mutta yrittäessään tehdä kaiken yksin, hän ei tule auttaneeksi ketään. Mikke oppii, että ei ole tärkeää, kuka auttaa, vaan että kaikki tulevat autetuiksi.
Kausi 3, osa 245: "Sua vaihtais en". Jani ja Vilma epäilevät kykyjään. Tero nousee taisteluun. Lissu näkee kohtalonsa. Tomin epäilykset osuvat oikeaan. (U). HD
Suomeen rakennetaan enemmän tuulivoimaa kuin koskaan ennen, mutta sen täydennykseksi tarvitaan myös vesivoimaa, jos tähtäämme fossiilittomaan energiantuotantoon. Tähän asti vesivoimaa on voitu ostaa Ruotsista, mutta onnistuuko tämä tulevaisuudessa? Toimittaja: Axel Rappe. HD
Vieraana laulaja ja näyttelijä Samuli Edelmann. Tutustutaan myös suomalaisiin perheisiin, jotka ovat lähteneet kummeiksi alaikäisille turvapaikanhakijoille. Juontajina Susanna Laine ja Tero Karhu. #puoli7 HD
Kuinka on mahdollista perustaa suuri lifestyle-puoti kauas saaristoon, Korppooseen? Tai kääntää kylän kuihtuvien palvelujen suunta kukoistukseksi, kuten Bromarvissa on tehty? Tai pyörittää suurta ravintolaa pienessä Moikipään kylässä? Siihen tarvitaan tulisieluja, jotka suhtautuvat asiaansa intohimolla. HD
Kausi 3, 6/10 Alan mies alan hommissa. Kipakasti soi Keihäsellä! Tomppa ottaa naukut uudestisyntyneen Kalevi Keihäsen kanssa. Vintage-miehet hakevat vauhtia omiin veneprojekteihinsa Savon sydämestä. Mike pääsee ihastelemaan fillaria, jossa Indie Larry kohtaa Kalevalan. HD
Miksi tieto suojavarusteista ei näytä kulkevan sosiaali- ja terveysministeriön sisällä? Vastaamassa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.). Miten koronakriisistä päästään ulos turvallisesti? Onnistuuko se ilman rokotetta? Studiossa Rokotetutkimuskeskuksen johtaja ja lastentautiopin professori Mika Rämet ja Aalto yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen. Juontajana Katri Makkonen. #yleastudio HD
6/6. Matias ja Voivalin yhdistävät voimansa Kylmälehtoa vastaan. Hakkarainen värvää Kiisken epäonniseen tekoon. Suvi ja Matias juhlivat romanttisissa merkeissä. (1998)
5/15. Klassiseen musiikkiin ja kaneihin erikoistuneeseen pikku murtovarkaaseen törmäävät yövuorollaan konstaapelit Reinikainen ja Jänkälä. Tapaukseen sekaantuvat vielä Aili Hinkka ja häntä seuraileva yksityisetsivä. Reinikainen selvittää sotkun ja oppii uuden laulun. (1982)
6/15. Keskellä kesähellettä kaupungille hirvijahtiin hälytetyt poliisit joutuvat jutun vuoksi puhumaan saksaa sekä vierailemaan teurastamossa ja mielisairaalassa. (1982)
Alexander Stubb, näyttelijä Riitta Havukainen, puutarhuri Owe Salmela ja kirjailija Annika Luther. Francesca Åström & Kaisa Andersson tarjoavat härtelöä. Parad Media Oy HD