Tarina kuolemansairaasta teinistä Skyesta ja luulosairaasta Calvinista. Calvin auttaa Skyeta toteuttamaan omintakeisia haaveitaan asioista, joita hän haluaa tehdä vielä ennen kuolemaansa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Orpo Lewis muuttaa setänsä luo taloon täynnä mystiikkaa ja salaisuuksia. Velho on piilottanut käytäville kellon, jonka funktiosta ei ole kellään tietoa. Tosin kaikki tietävät, että se on vaarallinen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Kun pesukarhuveijari RJ jää kiinni vohkittuaan Vincent-karhun herkkuvuoren – talviunen päättymisen juhlintaan tarkoitetun roskaruokavaraston – se tulee henkensä pitimiksi luvanneeksi mahdottomia. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2006.
Satu kyyryselkäisen pahan tiedemiehen assistentista, joka pyrkii itse tiedemieheksi. Valitettavasti kaikki ilkeät tiedemiehet ovat ajatusta vastaan. Amerikkalainen animaatioelokuva vuodelta 2008.
Superroisto Megamindin unelmat ovat toteutuneet hänen kukistettuaan Metro Cityä suojelleen Metro Manin ja saatuaan kaupungin hallintaansa. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2010.
Yhdessä vuoden parhaat arviot saaneessa elokuvassa hemmoteltu lemmikkihiiri Roddy St. James uskoo, että viimeinkin elämässä on kaikki mallillaan kunnes hän kirjaimellisesti huuhtoutuu toimintaa kuhisevaan alamaailmaan. Amerikkalainen perhe-elokuvat vuodelta 2006.
Maapallon on ottanut haltuunsa yltiömäisen itsevarma mutta sympaattinen Böö-kansa, joka etsii uutta planeettaa kodikseen. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2015.
Kaupunkilaishiiri Gamban sydän on täynnä rohkeutta ja mieli seikkailunhalua. Hän haluaa nähdä lisää maailmaa ja lähtee hurjalle meriseikkailulle ystävänsä Mampukun kanssa. Matkalla he tapaavat Chutan, joka tarvitsee reippaan kaksikon apua kylänsä puolustamisessa viheliäistä kärppäarmeijaa ja sen ilkeää johtajaa Noroita vastaan. Japanilainen animaatio vuodelta 2015.
Orpo Lewis muuttaa setänsä luo taloon täynnä mystiikkaa ja salaisuuksia. Velho on piilottanut käytäville kellon, jonka funktiosta ei ole kellään tietoa. Tosin kaikki tietävät, että se on vaarallinen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Tarina epätavallisesta parivaljakosta, joka vedettää tyylillä. Toinen on rahvaanomaisempi ja toinen yläluokkaisempi. Yhdessä he aikovat kostaa heitä huonosti kohdelleille miehille. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Tarina kuolemansairaasta teinistä Skyesta ja luulosairaasta Calvinista. Calvin auttaa Skyeta toteuttamaan omintakeisia haaveitaan asioista, joita hän haluaa tehdä vielä ennen kuolemaansa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Bella on koira, joka joutuu eroon rakkaasta omistajastaan. Hän lähtee valtavan pitkälle matkalle läpi Coloradon luonnon löytääkseen tiensä takaisin kotiin. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2019.