Manhattania käytetään valtavana vaarallisimmille rikollisille tarkoitettuna vankilana. Kun Yhdysvaltojen presidentti tekee hätälaskun saarelle, tuomittu pankkirosvo lähetetään pelastamaan hänet. Amerikkalainen scifi vuodelta 1981.
Ray on kyllästynyt pankkiiri, jonka elämä mullistuu, kun kaksi naamioitunutta varasta aikoo ryöstää hänen pankkikonttorinsa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2010.
Mafian kätyri Jack DiNorscio luvataan vapauttaa vankilasta, jos hän todistaa gangsteritovereitaan vastaan. Jack ei kuitenkaan suostu moiseen vaan päättää mennä oikeuteen ja edustaa itse itseään. Yhdysvallat, rikoselokuva/komedia/draama, 2005.
1800-luvun lopun Meksikoon sijoittuva toimintakomedia kahdesta naisesta, Mariasta ja Sarasta, jotka päättävät yhdessä kostaa häikäilemättömälle pankkimagnaatille. Ranskalainen toiminta vuodelta 2006.
Vauhtia ja toimintaa ei puutu, kun pahamaineinen belgialainen rikollinen karkaa poliisien hoivista odottaessaan Marseillessa luovutusta Afrikkaan. Ranska toimintakomedia vuodelta 2007.
Henry, Ben ja Kara ovet maailman parhaita taktisia pilotteja kunnes heidän tiimiinsä tulee uusi jäsen: automatisoitu ja supersalainen lentokone. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2005.
Koominen versio legendaaristen Sherlock Holmesin ja Tri Watsonin seikkailuista, joissa he joutuvat kohtaamaan Professori Moriartyn nyrkkeilysalilla. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
On amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan draft-päivä, ja general manager Sonnyn on tehtävä elämänsä tärkein päätös. Pitäisikö hänen valita suosituin vaihtoehto vai seurata omia vaistojaan? Amerikkalainen draama vuodelta 2014.
Manhattania käytetään valtavana vaarallisimmille rikollisille tarkoitettuna vankilana. Kun Yhdysvaltojen presidentti tekee hätälaskun saarelle, tuomittu pankkirosvo lähetetään pelastamaan hänet. Amerikkalainen scifi vuodelta 1981.
Poliisipari hyllytetään, kun media saa käsiinsä videon, jolla miehet kohtelevat pidätettävää kovakouraisesti. Kun rahat ja vaihtoehdot ovat vähissä, katkerat poliisit heittäytyvät alamaailman pariin. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Eläköitynyt agentti Frank Moses kuulee entisen kollegansa Marvinin kuolleen, ja kun Frank osallistuu hautajaisiin, FBI ottaa hänet kiinni ja kuulustelee häntä koskien Nightshade-projektia. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2013.
Opiskelijatyttö Tree Gelbman palaa jälleen selvittämään omaa murhaansa heräämällä yhä uudelleen ja uudelleen henkiin. Kun naamioitunut tappaja palaa koululle, Tree kiertää aikasilmukkaa. Amerikkalainen kauhu vuodelta 2019.