Salaperäinen nuori nainen Hester Shaw johdattaa joukon toisinajattelijoita pysäyttämään Lontoon – jättimäisen liikkuvan ja saalistavan kaupungin – jottei se tuhoaisi kaikkea matkallaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Marnie ja salainen tehtävä Marnie på hemligt uppdragU
la 16.11.2019 08.00 - 09.28 1h 28 min
Nokkela pikkukissa Marnie on elänyt suojattua elämää neljän turvallisen seinän sisällä. Sattumuksien kautta hänen elämästään tulee kertaheitolla jännittävä seikkailu, kun hän tapaa uusia ystäviä. Saksalainen animaatioelokuva vuodelta 2018.
Kolmikymppisiä Mereteä ja Jensiä onnistaa viimein, kun he aivan odottamatta perivät talon. Asuttuaan liian monta vuotta Jensin erikoisen äidin luona he palavat halusta päästä muuttamaan omilleen. Norjalainen komedia vuodelta 2018.
New Jerseyn nuhjuiselta puolelta tähdeksi. Patti unelmoi upeasta hip-hop-artistin urasta bling blingeineen. Nopeita rytmejä realistisessa komediassa, joka kertoo periksiantamattomasta altavastaajasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Lassen alku neljännellä luokalla on suuri sokki. Uusi poika istuu Lassen paikalla luokassa, ja hän on juuri sellainen kuin Lasse haluaisi olla. Eikä siinä vielä kaikki, sillä hänen nimensä on Lasse. Ruotsalainen komedia vuodelta 2018.
Eleanor Weller on terapeutti, joka ei pärjää hyvin elämänsä muutosten kanssa, joihon kuuluvat tuore avioero ja tyttären kasvava epävakaus. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Stephanie on yksinhuoltaja, joka tutustuu glamoröösiin, kiehtovaan ja arvoitukselliseen Emilyyn. Yllättäen Emily katoaa ja Stephanie alkaa selvittää mitä oikein tapahtui. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Nuori hakkeri Lisbeth Salander ja journalisti Mikael Blomkvist ovat joutuneet vakoilun, kyberrikollisten ja korruption verkkoon, mikä vie heidät aina poliittiseen valtaeliittiin asti. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Greyn elämä muuttuu dramaattisesti, kun hänen vaimonsa murhataan. Kostoaikeisiin jumiutuneena hänelle tarjotaan sirua niskaan, joka ottaa vallan hänen kehostaan. Amerikkalainen toimintaleffa vuodelta 2018.
Tarina byrokraattisen Washingtonin sisäpiiriläisestä, Richard Bruce Cheneystä, joka nousi vaivihkaa George W. Bushin varapresidentiksi ja maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2018.