500 vuotta uskonpuhdistuksesta. Osa 2/3. Dokumentti tutkii reformaation hedelmiä ja esittää vaikeita kysymyksiä: Olisiko hajaannus voitu välttää ja onko toivoa yhdistymisestä? Mitä Jeesus oikeastaan tarkoitti rukoilemalla, että hänen seuraajansa olisivat yhtä?
Lance Rodgers. En saanut vastauksia totuudesta, jota etsin, joten otin sen omiin käsiini, mutta en vieläkään kyennyt selvittämään sitä itsekseni. Lopulta annoin Hänen paljastaa itsensä minulle.
Kun ei ole ketään kenen puoleen kääntyä. Jumala on väkevä ja voimallinen. Hän parantaa kaikki taudit, jopa ne joihin lääketiede ei vielä ole löytänyt vastausta. Jaksossa mukana todistus paranemisesta.
Pauliina 1/4 Mitä sydän kaipaa?. Hektisessä maailmassa on helppo unohtaa mitä sydän oikeasti kaipaa. Pauliina kertoo miten hän sai tulla uskoon ja miten jumalasuhde muuttui, kun hän lähti hakemaan muita asioita elämästä, kuten romantiikkaa ja ihmisten hyväksyntää.
Toivon ovi Tel Avivin katunaisille. Tel Avivissa on satoja katunaisia; melkein kaikki narkomaaneja ja suurin osa myös prostituoituja. Yksi heistä, Christina, on löytänyt Toivon ovi -avustuskeskuksesta turvapaikan.
Ilmestys isän rakkaudesta 1/9. Amerikkalainen raamatunopettaja ja kirjailija Jack Frost opettaa Isän rakkaudesta tavalla, joka on mullistanut monen elämän.
Merfiboset. Kuninkaalliseen arvoon ja loiston keskelle syntynyt Mefiboset eli elämänsä ensimmäiset vuodet täysin tietämättömänä maailman pahuudesta. Elämä muuttui kertaheitolla isän ja ukin kuoltua, jolloin maan tavan mukaan hän oli kuolemaan tuomittu.
Muutos, jonka Jumala saa aikaan. Jeesuksen kohdatessa ihmisen tapahtui aina muutos. Yksikään kohtaaminen ei päättynyt siihen, ettei minkäänlaista muutosta olisi tapahtunut. Opettajana Marja Raja-aho.
Temppeliaukion kirkossa. Konsertissa esiintyivät Nina Åström, Jim Hakola ja Kimmo Suomela. Sopraano Leena Liimatainen ja altto Tiina Sinkkonen sekä Jippii-lapsikuoro.
Nuoret fossiilit. Erittäin tuore tutkimus osoittaa, että fossiili voi syntyä yhdessä päivässä. Millainen luonnonmullistus tarvitaan synnyttämään siihen tarvittavat olosuhteet? Tästä kertoo asiaan perehtynyt lääkäri Pekka Reinikainen.
Uraanista virtaa ja uhkaa. Ydinvoimaloita on ollut jo pian 70 vuoden ajan. Niiden turvallisuus on ollut aina huolenaihe. Samaa on sanottu ydinaseista, joiden määrä on saatu alenemaan 30 000 kappaleesta 15 000 kappaleeseen.
Egyptin levottomuudet uhkaavat vakautta. Egyptillä on lukuisia haasteita niin taloudessa kuin poliittisella että turvallisuusrintamallakin. Presidentti Abdel Fatah al-Sisi yrittää kamppailla kotimaan levottomuuksien kanssa ja samalla palauttaa maan hallitseva asema alueella. Vieraina Efraim Inbar, Haim Koren ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Ainutlaatuisen syvä todistus. Jeesus on ainutlaatuinen henkilö, jonka elämästä saamamme todistus on myös historiallisesti arvioiden ainutlaatuinen. Historian kirjat ovat kirjoittaneet Hänestä runsaasti jo ennen Hänen syntymää. Jopa sukuluettelot julistavat tätä suurta aarretta koko ihmiskunnalle.