Nuori englantilainen Philip uskoo, että hänen Rachel-serkkunsa on murhannut hänet kasvattaneen miehen, ja punoo kostoa. Mutta vaikka todisteet viittaavat Rachelin syyllisyyteen, Philip rakastuu häneen. Brittiläinen draama vuodelta 2017.
John Mogensen oli mies, joka sai Tanskan haltioitumaan koko kansan rakastamilla klassikkokappaleilla. Seuraamme hänen elämäänsä lapsuudesta aina Four Jacks -bändin läpimurtoon ja myöhempiin vuosiin. Tanskalainen draama vuodelta 2018.
Dokumentti lukiolaisten steppijoukkueen tytöistä, jotka tavoittelevat perheidensä ensimmäistä collegepaikkaa. He tekevät kaikkensa menestyäkseen tanssissa Baltimoren levottomassa ilmapiirissä. Amerikkalainen dokumentti vuodelta 2017.
Tarvitaan muutakin kuin acapella-kappale päästäkseen elämässä eteenpäin. Sen on Bella oppinut ja kun mahdollisuus jälleennäkemiselle ilmaantuu, ovat tytöt valmiina. Viimeistä kertaa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Mary ja Michael ovat kyllästyneitä suhteeseensa. Molemmat ovat toki rakastuneita – tosin eivät toisiinsa. Mutta ehkä juuri se pelastaa heidät. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Rikkaiden ruotsalaisten tuhlatessa rahaa Tukholman kuumimmissa ravintoloissa Sara ja Amida istuvat lähiössä – ilman rahaa. Mutta kaveruksilla on suunnitelma asioiden muuttamiseksi. Ruotsalainen draama vuodelta 2017.
Kurt Josef Wagle ja hänen uskollinen asetoverinsa Rock Fjellstad ottavat liian ison palan haukattavakseen, kun he joutuvat selvittämään murhaa Hurtigrutenissa. Norjalainen komedia vuodelta 2017.
Eleanor Weller on terapeutti, joka ei pärjää hyvin elämänsä muutosten kanssa, joihon kuuluvat tuore avioero ja tyttären kasvava epävakaus. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
John Mogensen oli mies, joka sai Tanskan haltioitumaan koko kansan rakastamilla klassikkokappaleilla. Seuraamme hänen elämäänsä lapsuudesta aina Four Jacks -bändin läpimurtoon ja myöhempiin vuosiin. Tanskalainen draama vuodelta 2018.
Räiskyvässä toimintatrillerissä mellakat ja ennätyksellinen rikollisuus jylläävät tulevaisuuden Los Angelesissa, missä alamaailmaa palvelee huippusalainen, vain jäsenille tarkoitettu sairaala nimeltä Hotelli Artemis. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Siirtokunta-alus Covenant on matkalla kaukaiselle planeetalle galaksin toiselle laidalle, ja miehistö uskoo löytäneensä tuntemattoman paratiisin. Paikka osoittautuu kuitenkin vaaralliseksi. Amerikkalainen scifi vuodelta 2017.
Kaverukset Audrey ja Morgan asuvat Los Angelesissa, kun Audreyn ex-poikaystävä ilmestyy yllättäen heidän asunnolleen. Tappajat kannoillaan hän vetää heidät mukaan kansainvälisen salaliiton sotkuihin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.