Kalliiden autojen varastelussa kunnostautuneet veljekset matkustavat Etelä-Ranskaan uusien mahdollisuuksien perässä ja joutuvat tekemisiin paikallisten gangsterien kanssa. Iso-Britannia, toimintajännäri, 2017.
Hallituksen agentti hyväksyy vastahakoisesti apurikseen itsekeskeisen nyrkkeilytähden. Parivaljakon tehtävänä on estää asekauppiasta myymästä uutta huipputehokasta hävittäjää terroristeille. Amerikkalainen toimintakomedia vuodelta 2002.
Kolme erilaista kumppanusta, yrittää suojella muinaista kääröä joutumasta vääriin käsiin, sillä käärön haltija saa merkittäviä voimia. USA toiminta 2003.
Kongressin jäsen Stephen Collins on poliittisen puolueensa nouseva tähti, kunnes hänen avustajansa murhataan ja haudatut salaisuudet tulevat julki. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Flynn saa töitä kirjastosta, jossa sijaitsee Pandoran lipas ja muita myyttisiä esineitä. Kun kirjastoon murtaudutaan, lähtee Flynn etsimään varastettua artefaktia. Amerikkalainen draama-trilleri vuodelta 2004.
Herrasmies Fog lyö vetoa, että hän pystyy kiertämään maapallon 80 päivässä. Palvelijansa Passepartoun ja tämän parhaan ystävän Tikon kanssa Fog ajautuu moniin jännittäviin seikkailuihin. Amerikkalainen draama vuodelta 2004.
Kalliiden autojen varastelussa kunnostautuneet veljekset matkustavat Etelä-Ranskaan uusien mahdollisuuksien perässä ja joutuvat tekemisiin paikallisten gangsterien kanssa. Iso-Britannia, toimintajännäri, 2017.
Dom ja muut ovat palanneet koteihinsa elääkseen tavallista elämää. Mutta kun mystinen nainen kaappaa Domin puolelleen, ovat pian ystävykset toisiaan vastaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Lääketieteen opiskelijat pysäyttävät sydämensä tutkiakseen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tuonpuoleisen tapahtumat alkavat kuitenkin hiipiä heidän normaalielämäänsä. USA, tieteiskauhuelokuva, 2017.
Pian lakkautettava poliisiasema joutuu katujengin hyökkäyksen kohteeksi. Työntekijöiden ja läpikulkumatkalla olevien vankien on yhdistettävä voimansa taistelussa heitä vastaan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2005.