Jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan vuosien unelma kävi toteen kun Tampereella vihdoin päästiin pelaamaan MM-kiekkoa uudella areenalla. Kisojen ensimmäisen viikon Kummola joutui kuitenkin viettämään koronan takia kotona, sivussa kaikesta siitä, minkä eteen oli pitkään tehnyt työtä. Millä mielin kisojen järjestelytoimikunnan varapuheenjohtajana toimiva Kummola on nyt kun käynnissä on toinen kisaviikko, ja miten esimerkiksi maailmanpolitiikka näkyy kulissien takana kisojen aikana? Toimittajana Anna Sirén, kuvaajana Juha Kokkala.