SanakirjaTietovisatHoroskooppiVaihtoautotBlogitViihdeReseptit
TV-ohjelmat tänään

Haulla meritie aasiaan: luoteisväylän salaisuudet löytyy 14 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Meritie Aasiaan: luoteisväylän salaisuudetU

su 20.10.2013 04.00 - 05.00 60 minViasat History

(Search for The Northwest Passage/2004) Eräs tutkimusretkeilyn historian vaikeimmista ja vaarallisimmista päämääristä oli Euroopan ja Aasian yhdistävän meritien - luoteisväylän - löytäminen pohjoisella pallonpuoliskolla. Sir John Franklinin vuonna 1845 johtamalla ensimmäisellä tutkimusmatkalla 128 miestä katosi väylää etsiessään. Franklinin tutkimusretkikunnan kohtalo on yhä yksi arktisen alueen suurimmista mysteereistä. Vasta lähes 50 vuotta myöhemmin, vuonna 1903, Roald Amundsenin johtama retkikunta löysi tien Aasiaan luoteisväylän kautta. Tämä kaksiosainen sarja keskittyy näihin kahteen kuuluisaan tutkimusmatkaan ja kertoo niiden tarinat dramaattisten rekonstruktioiden ja CGI-tekniikan avulla. Uusin tieto valaisee Franklinin retkikunnan kohtaloa ja näyttää myös, miten Amundsen onnistui päämäärässään, jossa niin moni hänen edeltäjänsä oli epäonnistunut.

Meritie Aasiaan: luoteisväylän salaisuudet

la 19.10.2013 04.00 - 05.00 60 minViasat History

la 01.06.2013 19.05 - 20.10 1h 5 minViasat History

la 01.06.2013 18.05 - 19.05 60 minViasat History

to 30.05.2013 06.00 - 07.00 60 minViasat History

ke 29.05.2013 11.50 - 12.50 60 minViasat History

ti 28.05.2013 20.05 - 21.05 60 minViasat History

su 31.03.2013 02.00 - 04.00 60 minViasat History

la 30.03.2013 14.00 - 15.00 60 minViasat History

la 30.03.2013 13.00 - 14.00 60 minViasat History

pe 29.03.2013 03.00 - 04.00 60 minViasat History

to 28.03.2013 03.00 - 04.00 60 minViasat History

ke 27.03.2013 02.00 - 03.00 60 minViasat History

ti 26.03.2013 02.00 - 03.00 60 minViasat History

Takaisin TV-oppaan etusivulle
Jalkapallon EMJalkapallon EM-kisojen TV-opas >

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Kesäillan valssi, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Uinnin EM, aamukilpailut, Ihmeiden äärellä, Emmerdale, Lemmen viemää, Syke, Murha paratiisissa, Vera Stanhope tutkii, Radio Suomen kesäilta yhdessä

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity