BlogitSanakirjaReseptitHoroskooppiVaihtoautotViihdeTietovisat

Haulla 5. aalto löytyy 51 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Katso kaikki päivän TV-ohjelmat – siirry TV-oppaan etusivulle tästä »

5. aaltou

ti 13.02.2018 00.00 - 02.00 2h 0minV film premiere

5. aaltoIMDb 5.2»Traileri»(The 5th Wave/2016) Cassie Sullivan (Chloë Grace Moretz) eli vielä aiemmin tavallista teini-ikäisen elämää. Hänen ainoat huolenaiheensa olivat kotiläksyt, sydäntä pakahduttavat ihastukset ja asioihin tunkeutuvat vanhemmat. Kaikki kuitenkin muuttui avaruusolioiden hyökätessä. Avaruuden muukalaiset ovat lamaannuttaneet Maan sähköverkon, aiheuttaneet tuhoisia maanjäristyksiä, levittäneet kuolettavia tauteja ja alkaneet lisäksi ottaa ihmisiä haltuunsa. Cassie ja veljensä Sam (Zackary Arthur) ovat selvinneet yhdessä jokaisesta katastrofista, mutta kun Sam kaapataan, Cassie yhdistää voimansa entisen futistähden Ben Parishin (Nick Robinson) kanssa ja lähtee pelastusretkelle Samin perään. Ben ei kuitenkaan ehkä olekaan sellainen sankari, jollaisena Cassie häntä pitää.

5. aalto

ma 12.02.2018 04.10 - 06.02 1h 52minV film premiere

ti 23.01.2018 06.00 - 07.52 1h 52minV film premiere

ma 22.01.2018 22.00 - 23.52 1h 52minV film premiere

ma 01.01.2018 21.10 - 23.02 1h 52minV film action

ma 01.01.2018 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

su 19.11.2017 23.00 - 01.00 2h 0minV film hits

su 19.11.2017 03.00 - 04.52 1h 52minV film hits

ti 07.11.2017 06.00 - 07.52 1h 52minV film premiere

ma 06.11.2017 22.00 - 23.52 1h 52minV film premiere

pe 20.10.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

pe 20.10.2017 00.55 - 02.45 1h 50minV film action

la 30.09.2017 23.20 - 01.12 1h 52minV film hits

la 30.09.2017 03.50 - 05.42 1h 52minV film hits

ma 04.09.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

ma 04.09.2017 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

ma 21.08.2017 06.00 - 07.52 1h 52minV film premiere

su 20.08.2017 22.00 - 23.52 1h 52minV film premiere

la 29.07.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

la 29.07.2017 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

ma 10.07.2017 00.00 - 02.00 2h 0minV film premiere

su 09.07.2017 04.00 - 05.52 1h 52minV film premiere

ma 03.07.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

ma 03.07.2017 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

ke 21.06.2017 23.00 - 01.00 2h 0minV film action

ke 21.06.2017 02.50 - 04.42 1h 52minV film action

pe 16.06.2017 06.00 - 07.52 1h 52minV film premiere

to 15.06.2017 22.00 - 23.52 1h 52minV film premiere

ma 05.06.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

ma 05.06.2017 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

su 28.05.2017 00.00 - 02.00 2h 0minV film premiere

la 27.05.2017 04.00 - 05.52 1h 52minV film premiere

pe 19.05.2017 23.00 - 01.00 2h 0minV film action

pe 19.05.2017 03.00 - 04.52 1h 52minV film action

pe 12.05.2017 00.25 - 02.15 1h 50minV film premiere

to 11.05.2017 04.00 - 05.52 1h 52minV film premiere

to 04.05.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

to 04.05.2017 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

la 29.04.2017 23.00 - 01.00 2h 0minV film hits

la 29.04.2017 03.20 - 05.12 1h 52minV film hits

pe 21.04.2017 23.00 - 01.00 2h 0minV film action

pe 21.04.2017 02.55 - 04.47 1h 52minV film action

pe 14.04.2017 06.00 - 07.52 1h 52minV film premiere

to 13.04.2017 22.00 - 23.52 1h 52minV film premiere

to 06.04.2017 21.00 - 22.52 1h 52minV film action

to 06.04.2017 01.00 - 02.52 1h 52minV film action

pe 31.03.2017 00.00 - 02.00 2h 0minV film premiere

to 30.03.2017 04.00 - 05.52 1h 52minV film premiere

su 26.03.2017 23.10 - 01.02 1h 52minV film action

la 18.03.2017 06.00 - 07.52 1h 52minV film premiere

> >
5. aalto
(The 5th Wave/2016) Cassie Sullivan (Chloë Grace Moretz) eli vielä aiemmin tavallista teini-ikäisen elämää. Hänen ainoat huolenaiheensa olivat kotiläksyt, sydäntä pakahduttavat ihastukset ja asioihin tunkeutuvat vanhemmat. Kaikki kuitenkin muuttui avaruusolioiden hyökätessä. Avaruuden muukalaiset ovat lamaannuttaneet Maan sähköverkon, aiheuttaneet tuhoisia maanjäristyksiä, levittäneet kuolettavia tauteja ja alkaneet lisäksi ottaa ihmisiä haltuunsa. Cassie ja veljensä Sam (Zackary Arthur) ovat selvinneet yhdessä jokaisesta katastrofista, mutta kun Sam kaapataan, Cassie yhdistää voimansa entisen futistähden Ben Parishin (Nick Robinson) kanssa ja lähtee pelastusretkelle Samin perään. Ben ei kuitenkaan ehkä olekaan sellainen sankari, jollaisena Cassie häntä pitää.
https://www.telsu.fi/l/5-aalto_4952484.jpg

Suomen näppärin TV-opas.

Pinnalla juuri nyt: Komisario Lewis, Reinikainen, Lemmen viemää, HJALLIS - Lisää rahaa!, Lentopallon EM, välierä, Hospital Real, Emmerdale, Tulossa: Vain elämää, Onnenlahti, Kauniit ja rohkeat

Asiakaspalvelu Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity