Iranin ja Saudi-Arabian sopimus vs. Israel. 1970-luvulla Iran oli liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa ja vähemmän avoimesti Israelin kanssa. Washington antoi shaahin tehtäväksi auttaa Saudi-Arabiaa putoamasta Neuvostoliiton kiertoradalle. Kiinan välittämä Riadin ja Teheranin välinen sopimus näyttää jälleen kerran muuttaneen Lähi-idän muotoja. Vieraina Reuven Ben-Shalom, Meir Javedanfar Amir Oren. Toim. Miri Eisen.
Joosefin kertomuksen taustat. Taustoja ja syitä, miksi Joosefin ja Jaakobin perheen piti päätyä Egyptiin ja viettää siellä yli 400 vuotta. Joosefin kirjaa avaa lähetyspastori Niilo Närhi.
Uniformitarianismi vai katastrofismi?. Kerroskivilajit ovat täynnä fossiileja. Kertyvätkö geologiset kerrostumat nykyään samalla nopeudella kuin aiemmin? Onko nykyisyys avain menneisyyteen?
Minna Moilanen. Monen ohjelman ja hahmon takaa löytyy tuttu Minna. Nykyään Christina-lehden puhelimeen vastaavan moniosaajan juttuja on hauska kuunnella.
Sirpa Roininen. Osa 1/2. Käydään läpi Jumalan johdatusta Sirpan elämässä aina lapsuudesta tähän päivään, ja sitä palvelutyötä ja profeetallista kutsua, joka hänellä on. Sirpa kertoo myös kirjoittamistaan kirjoista. Toimittajana Martti Ojares.
Lopun ajan turvasatama. Kari Valkonen. Raamatun ennustukset tulevista tapahtumista, osa 2/2. Tiivistetty ja havainnollisesti kuvitettu kooste lopun ajan tapahtumista Raamatun mukaan.
Iranin ja Saudi-Arabian sopimus vs. Israel. 1970-luvulla Iran oli liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa ja vähemmän avoimesti Israelin kanssa. Washington antoi shaahin tehtäväksi auttaa Saudi-Arabiaa putoamasta Neuvostoliiton kiertoradalle. Kiinan välittämä Riadin ja Teheranin välinen sopimus näyttää jälleen kerran muuttaneen Lähi-idän muotoja. Vieraina Reuven Ben-Shalom, Meir Javedanfar Amir Oren. Toim. Miri Eisen.
Joosefin kertomuksen taustat. Taustoja ja syitä, miksi Joosefin ja Jaakobin perheen piti päätyä Egyptiin ja viettää siellä yli 400 vuotta. Joosefin kirjaa avaa lähetyspastori Niilo Närhi.
Vieraana Juha Hiltunen. Oulun yliopiston Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti Juha Hiltunen kertoo elämänsä vaiheista ja Torinon käärinliinojen tutkimuksestaan. Isäntänä Martti Ojares.
Mutkaisten polkujen Majatalo. Illan isäntänä Pekka Simojoki, puhujavieraina taiteilija Päivi Mansikka-aho ja muusikko Sami Asp. Musiikkivieraana Eve ja Ossi. Muussa musiikissa The Staff -kuoro ja Majatalo House Band, johtajanaan Jukka Heroja.
Kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa. Paavali opetti Korinton seurakunnalle ylösnousemuksesta. Se minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole. 1 Kor. 15.
Israelin ja Puolan väliset diplomaattiset suhteet. Aiheina myös Puolan juutalaisten elinolot sekä Puolan tärkeä maantieteellinen sijainti Venäjän ja Ukrainan rajanaapurina.
Vieraana Juha Hiltunen. Oulun yliopiston Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti Juha Hiltunen kertoo elämänsä vaiheista ja Torinon käärinliinojen tutkimuksestaan. Isäntänä Martti Ojares.