Aiemmin rakennettu auto tulee takaisin tallille päivityksiä ja uutta nimeä hakemaan. Kun Kevin on poissa kaupungista, Dave yrittää ujuttaa sisään oman henkilökohtaisen hankkeen. Jakso 4 Kausi 5 Vuosi 2018
Oletko koskaan pohtinut, miten BMW i8 on tehty? Valmistuksen salat matkustaa sen syntypaikalle ja tutustuu sen upeaan ulkomuotoon. Jakso 13 Kausi 2 Vuosi 2014
Kovassa tuulessa lohkeileva jää saa kapinalliset huolestumaan. Stephan ja Allyce pilkkovat isoja jäälauttoja pienemmiksi veneen avulla. Jakso 8 Kausi 1 Vuosi 2014
Shawn vaatii isäänsä tilille perheyrityksen toimista, mutta katastrofaalisin seurauksin. Emily ottaa isänsä mukaan The Eroicalle ja Vernon palkkaa tyttärensä Elainen. Jakso 9 Kausi 9 Vuosi 2020
Mike ja Elvis opastavat, miten ostetaan unelma-auto. Läpi käydään huutokaupat, autonäyttelyt, autokirpparit ja Miken oma esittelytila. Jakso 8 Kausi 1 Vuosi 2019
Odottamattomien aaltojen uhatessa Jake ja Sean joutuvat tekemään miehistönsä puolesta elämän ja kuoleman päätöksiä. Wild Billillä on edessään valinta, joka saattaa päättää hänen uransa. Jakso 19 Kausi 14 Vuosi 2018
Yukonin kullankaivajat pistävät jälleen kaikkensa likoon etsiessään suuria rikkauksia. Kullankaivajien kisassa paras kruunataan Klondiken kuninkaaksi. Jakso 4 Kausi 8 Vuosi 2017
Yukonin kullankaivajat pistävät jälleen kaikkensa likoon etsiessään suuria rikkauksia. Kullankaivajien kisassa paras kruunataan Klondiken kuninkaaksi. Jakso 5 Kausi 8 Vuosi 2017
Drew etsii vetonauloja liikkeelleen. Derbyshirestä löytyy Regency-aikainen kuvankehys ja Harrogatesta kaksi tanskalaista rottinkituolia. Jakso 3 Kausi 12 Vuosi 2018
Drew etsii koko ajan uusia aarteita. Hän saa harvinaisen tilaisuuden käydä läpi Chesterin eläintarhan villiä kokoelmaa. Leicestershirestä löytyy kuninkaallinen reliikki. Jakso 4 Kausi 12 Vuosi 2018
Mike etsii Lotus Eliseä, mutta pian hän huomaa, että valmiiksi täydelliseen autoon on vaikea kasvattaa lisäarvoa. Onnistuuko Edd lisäämään tehoa pellin alle voiton toivossa? Jakso 11 Kausi 10 Vuosi 2013
Mike matkustaa Puolaan hakemaan FSM Syrenaa. Sitä ei kuitenkaan juuri tunneta Puolan ulkopuolella, joten miten kaksikko saa auton arvoa lisättyä ja voitot omiin taskuihinsa? Jakso 10 Kausi 10 Vuosi 2013
Huonekaluentisöijä Steve saa haasteen antaa viktoriaaniselle ruokapöydälle epätavallisen uuden ilmeen. Välittäjä Drew tuo eläintentäyttäjä Chrisille huonokuntoisen krokotiilin. Jakso 13 Kausi 5 Vuosi 2022
Katso, miten Ocean Spray -karpalohillon raaka-aine kerätään ja hillo valmistetaan. Miten Wilson on valmistanut jalkapalloja jo yli sata vuotta? Jakso 9 Kausi 1 Vuosi 2022
Tiimi pystyttää mökin uudelleen Länsi-Virginian Charlestoniin. Mark Bowe käy upealla hääpaikalla Alabamassa. Lattialaudoista rakentuvat huonekalut. Jakso 3 Kausi 10 Vuosi
Talvi on ankara ja järvet jäässä, mutta kapinallisten on käytävä rohkeasti sääolosuhteita vastaan etsiessään ruokaa ja juomaa. Jakso 2 Kausi 1 Vuosi 2014
Kaksi superfania tuskailee painostavassa kuumuudessa ja väsymättömien hyönteisparvien armoilla Guyanan savannilla. Vakava kuivumistila pakottaa juomaan epähygieenistä nestettä. Jakso 13 Kausi 5 Vuosi 2019
Katso, miten Ocean Spray -karpalohillon raaka-aine kerätään ja hillo valmistetaan. Miten Wilson on valmistanut jalkapalloja jo yli sata vuotta? Jakso 9 Kausi 1 Vuosi 2022
Tiimi pystyttää mökin uudelleen Länsi-Virginian Charlestoniin. Mark Bowe käy upealla hääpaikalla Alabamassa. Lattialaudoista rakentuvat huonekalut. Jakso 3 Kausi 10 Vuosi