Viidakkoseikkailu. Kai ja Kim lähtevät tutkimusmatkalle viidakkoon. Onneksi aito viidakkokissa tuntee viidakon kuin omat taskunsa! Myös Kain on aika opetella tärkeimmät viidakkohuudot.
Luminen päivä. Lumikissan luulisi liikkuvan hyvin hangessa, mutta Pikkilän katras pakkaa varmuuden vuoksi hätäpakkaukset mukaansa. Kanjoniin juututtaessa turhilta vaikuttaneet reput osoittautuvatkin hyödyllisiksi.
Ihan mahtava superyllätys. Äidillä ja isällä on yllätys Simolle ja Jaskalle, jotka saavat kuulla siitä ja yrittävät saada selville, mistä on kysymys. Asia selviää vasta kun vanhemmat käskevät poikien tulla ulos.
Jäljillä. Yksi pingviineistä puuttuu aamukalalta ja Pikin perhe huolestuu. He lähtevät seuraamaan pingviinin jalanjälkiä lumessa, mutta eläintarhassa menevät helposti jalanjäljet sekaisin.
Tasapainoilua. Tankkiasema Alfa sijaitsee Kuun ja Maan välissä, kunnes kadettikolmikon huolimaton orbopeli tönäisee aseman liikkeelle. Mikä kumma piti aseman paikoillaan?
Vaihtokaupat. Erikoisten tapahtumien seurauksena Rompun ja Sulevin kehot vaihtuvat päittäin. Miten energinen teini pärjää kankeana vanhuksena ja päinvastoin?
Äiti ja Oona ovat juuri leiponeet ja kattaneet omat teekutsut sadepäivän ratoksi, kun ovelta kuuluu koputus. Oven takaa ilmestyy suuri ja pohjattoman nälkäinen vieras.
Kalle on pieni poika, joka muuttaa äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Muuton tuoksinassa Kallen rakas nalle katoaa. Etsiessään nallea metsästä Kalle törmää suureen ja pelottavaan karhuun, jolla myös on oma nalle.
Akaki tekee töitä pienellä palkalla, joka ei riitä edes välttämättömyyksiin. Hänen pomonsa käskee häntä kuitenkin hankkimaan uuden takin. Uusi takki kuitenkin muuttaa Akakin elämän suunnan.
Kausi 3, 8/12. Vankikuljetus. Sen piti olla vain rutiinilento, mutta luonnonolot päättivät toisin. Blake ja Gallagher jäävät jumiin vaarallisen vangin kanssa tappavaan pakkaseen. Onko Kristan etäsuhteessa kaikki hyvin?
Kausi 9, jakso 781: Lapselle isä. Lauri päättää sitoutua Elinaan ja lapseen. Niklas muuttaa suunnitelmiaan. Iriksen juonittelu kostautuu Tomille. Bändi tekee musiikkivideota. (U).
Kausi 9, jakso 782: Unettomat Virtauksessa. Tero ja Maija joutuvat uuden tilanteen eteen. Kristan ja Reinon on tehtävä päätöksiä. Kaisla ja Lenni suunnittelevat videota. (U).
Kausi 7, 32/32. Jouluyö. Grace pääsee lopulta selville Heathin uskottomuudesta. Stevie odottaa jouluaattona Alexia kuumeisesti kotiin. Raju sade saa joet tulvimaan, ja niin tapahtuu järkyttävä onnettomuus. (U)
Kausi 22, 17/44. Tunteet kuohuvat. Kian hoitaa tapausta, joka nostaa esiin kipeitä muistoja. Guy yrittää sovitella viime viikon tapahtumia. Fletch vastaanottaa ei-toivotun tiedon. T: BBC (U)
Osa 5/11. Sinappia ja kurpitsoita. Frank korjaa sinpinsiemenet polkemalla. Se voimistaa makua. Kana pitää siirtää pois verstaalta, jonne se oli majoittunut hautomaan. Frank on saanut kiekkokurpitsan kasvamaan.T:DR, 2021.
Pohjois-Euroopan pisin via ferrata -tyyppinen kiipeilyreitti seuraa Straumsin jyrkkää vuorta. Kolme vasta-alkajaa aikoo kiivetä 600 metrin seinämän kallioon metallivaijereilla varmistetttua reittiä pitkin. (U)
Moni meistä kuvittelee kuolevansa vasta vanhana. Ajattelemme helposti, että aikaa on vielä paljon. Kuolema ei kuitenkaan aina kysy ikää. Tapaamme seitsemän tanskalaista, jotka ovat katsoneet kuolemaa silmiin, mutta selvinneet. Miten se on muuttanut heitä? Mikä heille on elämässä tärkeintä? Tuotanto: DR, 2020. (U)
Monien oslolaisten päivä alkaa vasta, kun he saavat eteensä kupin höyryävää kahvia kantakahvilassa. Millaisia rituaaleja aamukahvin juontiin liittyy Oslon kylmänä talvipäivänä?
Kausi 4, 5/10. Kymmenen sormea ja varvasta. Osastolla tehdään erittäin vaikea aivoleikkaus. Henkilökunta pidättää henkeään kun pöydällä on oma kollega. (U).
4/8. Ilaria jännittää uusi elämänvaihe, jossa hän joutuu eroon perheestään ja tyttöystävästään. Iltanuotiolla mietitään itselle tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, jotka seuraavat ajatuksissa aina erämaan yöhön asti.
3/6. Nuorttin kanjonissa kalastaminen vaatii välillä jopa hiipimistä. Kirkkaan veden ansiosta kalat bongaavat saalistajat helposti. Peltsi ja mestaritason perhonsitoja Timo Tuuha testaavat itsesidottuja perhoja.
Kausi 1, 1/3. Silmätysten pedon kanssa. Gordon Buchanan aloittaa tutkimusmatkansa jääkarhujen maailmaan. Päästäkseen karhujen luokse on tehtävä vaikea merimatka. Päämääränä on Huippuvuorten itäinen saari, Edgeoya, jossa jääkarhukanta on maailman tihein. Matkanteko on vaarallista, vaivalloista ja tavattoman hidasta. Lopulta tiimi pääsee etsimään jääkarhuja asiantuntija Jason Robertsin avustuksella. (U)
On aika matkata pohjoiseen. Millaisia tuntemuksia nousee esiin äidin ja tyttären ylläpitämällä porotilalla? Mitä presidentti Tarja Halonen tai suomalaiset startup-yrittäjät ajattelevat suomalaisesta onnellisuudesta? Löytyykö syy onnellisuuteen kuitenkin luonnosta, puhtaudesta ja halonhakkuusta?
Britannian musiikkiteollisuuden suuri palkintojuhla O2-areenalla Lontoossa 8. helmikuuta. Esiintyjinä mm. Adele, Anne-Marie ja KSI, Dave, Ed Sheeran, Holly Humberstone, Liam Gallagher, Little Simz ja Sam Fender.
Kaksi tämän hetken kuuminta naisartistia YleXPopin lavalla Jyväskylän Lutakonaukiolla. Luvassa on hittiä hitin perään ja molemmilla keikoilla mukana myös yllätysvieraat! (U)