Voit korostaa tv-listauksen ohjelmia aihepiirin mukaan. Valitse alta aihepiiri ja sen jälkeen haluamasi korostusväri.
Ohjelman lisätietoikkunan kautta pääset korostamaan myös yksittäisiä ohjelmia.
Voimaviitta. Emmi keksii, että pukemalla Voimaviitan päälleen hän ehtii ja jaksaa tehdä yhdessä päivässä monta asiaa. Emmi ja Kuru kiirehtivät ystävän luota toiselle, eivätkä ennätä tekemään mitään loppuun asti.
Meteoriitti. Herra Taikala opettaa lapsille tähtikuvioista. Kesken tiirailun huomataan, että taivaalta putoaa maahan valtavan suuri kivi, eli meteoriitti.
Kurun paperihatun tarina. Nyt kuullaan, miksi Kuru pitää paperihattua aina päässään. Tarina alkaa siitä, kun Emmi ja Kuru kiirehtivät kuplasammakoiden lammelle
Henri yökylässä. Henri tulee yökylään Emmin ja Kurun luo, että herra Taikala saa siivottua hänen huoneensa linnassa. Henri ei ole helppo vieras, sillä hänellä on kaikenlaisia hassuja tapoja.
Kuninkaan veistos. Kuningas on voittanut tanssikilpailuista vahanuken, joka esittää häntä itseään. Kuningas päättää järjestää juhlat ja esitellä hienoa veistosta, mutta pahaksi onneksi veistos alkaa sulaa.
Kuru pomppii. Herra Taikala varoittaa Henriä tekemästä liian vaikeita taikoja, mutta Henri tahtoo yrittää auttaa ystäviään. Epäonneksi Kuru joutuu pulaan pomppivan trampoliinin kyydissä.
Kakkaraötökät. Emmi ja Kuru näkevät metsässä hauskannäköisiä kakkaraötököitä. Henri on kuullut muilta haltijoilta niistä paljon pahaa ja pelkää niitä kovasti.
Minne vesi katosi? Taikametsä on kuivunut; vettä ei löydy kaivoista eikä purosta. Kaikki ovat pian pulassa, jos ystävykset eivät löydä syytä outoon ilmiöön.
Kurpitsan kasvattajat. Taikametsässä pidetään Taikapuutarhanhoito-kisat, joissa on tarkoitus kasvattaa yhdessä päivässä mahdollisimman suuri kurpitsa. Voittaja on se, jonka kurpitsa on suurin.
Sienipiirakka. Kuningatar aikoo tehdä ruuaksi sienipiirakkaa. Timi ja Tomi sairastuvat sopivasti, kuten aina silloin kun pitäisi maistaa jotain uutta makua.
Kuninkaan muotokuva. Emmi on luvannut maalata kuninkaan muotokuvan. Kuninkaan on vaikea pysyä paikallaan niin kauan, että maalaus ehtisi valmiiksi asti.
Henri ennustaa säätä. Henrillä on tänään koe sään ennustamisesta. Taikasääkupla näyttää, että iltapäivällä puhkeaa marjasade, mutta miten ihmeessä se voisi olla mahdollista?
Kolme koetta. Emmi, Kuru ja Henri eivät osaa päättää mitä leikkiä alkaisivat leikkimään. Herra Taikala ehdottaa leikkimistä Seikkailujen kirjan ohjeiden mukaisesti.
Aamunkoin kukka. Emmi ja Kuru löytävät Taikametsästä harvinaisen aamunkoin kukan. Sen on määrä kukkia huomenna, joten Emmi ja Kuru päättävät tulla katsomaan sitä varhain aamulla.
Me kutistutaan! Emmi ja Kuru haluavat tietää, ovatko he kasvaneet. Mittauksen jälkeen näyttää siltä että molemmat ovatkin kutistuneet. Mitä, jos he kutistuvat aivan pikkuisiksi?
Aarrejahti. Herra Taikala kertoo Kurulle ja Emmille lentävästä avaimesta, joka johdattaa aarteen luokse. Ystävykset lähtevät etsimään aarretta, joka paljastuukin varsinaiseksi yllätykseksi.
Lumilintu. Emmi, Kuru ja Henri löytävät metsästä Lumilinnun, jonka siivestä on irronnut höyhen. Nyt se ei voi lentää, eikä pääse muuttomatkalle ystäviensä kanssa.
Manskirsikka-kakku. Kuningatar leipoo erityistä kakkua, johon tarvitaan herkullisia manskirsikoita. Emmi ja Kuru lähtevät etsimään niitä leipurin pikku apurin kanssa.
Taikakynät. Timi ja Tomi ottavat lupaa kysymättä herra Taikalan taikakynät, joilla voi piirtää vaikka ilmaan. Kun Emmi ja Kuru yrittävät pysäyttää pikku prinssejä, he lähtevät karkuun.
Kuu, älä itke! Toivomusjuhlat ovat alkamaisillaan Taikametsässä, kun Emmi kuulee yhtäkkiä kuun itkevän. Tähdet ovat lähteneet jonnekin ja kuu on yksinäinen.
Kuningattaren lahja. Kuningattarella on syntymäpäivä. Emmi tahtoisi antaa hänelle jonkun oikein erityisen lahjan. Hän muistaa äidin puhuneen erikoisen kauniista kukkasesta, joka kasvaa Taikametsässä.
Liukumäki. Timi ja Tomi rikkovat liukumäen. Emmi ja Kuru lupaavat auttaa sen korjaamisessa. Sopivia materiaaleja reiän paikkaamiseen lähdetään etsimään metsästä.
Kristallipallo. Henri löytää kristallipallon, jolla voi pelata mielenkiintoista peliä. Peli saa Henrin valtaansa niin, ettei hän pysty tekemään mitään muuta.
Kuplasammakko. Emmi ja Kuru löytävät metsästä vihreän kuplasammakon, joka on lähtenyt kotoaan. Kuplasammakko epäonnistui hyppykisoissa, eikä siksi kehtaa näyttäytyä enää ystävilleen.
Henrin hattu. Henri esittelee taikatemppua, jonka on oppinut. Taikahatusta pitäisi tulla kukkia, mutta sieltä alkaakin pomppimaan hiirikaneja, yksi toisensa perään.
Täydellinen tanssi. Kuningas tahtoo esittää täydellisen tanssin, mutta vaikka hän kuinka harjoittelee, tuntuu tanssista puuttuvan jotakin tärkeää. Herra Taikala tulee apuun taikakenkien kanssa.
Pikku-lohikäärme. Emmi ja Kuru löytävät taikametsästä Pikku-lohikäärmeen, joka yrittää oppia syöksemään tulta. Kaikkien yllätykseksi lohikäärmeen kurkusta ei tulekaan tulta, vaan kauniita kuplia.
Henri postimiehenä. Taikametsässä on lahjapäivä ja silloin jokainen saa toivoa kuninkaalta yhden lahjan. Lahjat toimittaa perille kuninkaallinen postimies, joka on tänä vuonna Henri.
Pikku pilvi. Pikku pilvi tulee leikkimään maan pinnalle Emmin ja Kurun kanssa. Kun kotiin lähtö koittaa, pilvi ei pääsekään nousemaan takaisin taivaalle.
Taiat hukassa. Illalla on keväänalkajaisjuhlat ja herra Taikalan on tarkoitus valmistella niitä. Hän on kuitenkin hukannut taikansa jonnekin, ja ilman niitä tehtävä on hirveän vaikea.
Mato kadoksissa. Kasimir-mato on tullut leikkimään muiden kanssa. Mukavaa leikkiä päätetään jatkaa seuraavanakin päivänä, mutta Kasimiria ei näykään missään.
Leija karkaa. Emmi on huolissaan heiluvasta hampaastaan, mutta leijan lennättäminen vie ajatukset muualle. Pahaksi onneksi leija karkaa ja jää kiinni puun oksaan.
Kukkuu-lintu. Kuninkaanlinnan tornissa asuu Kukkuu-lintu, joka kertoo aikaa laulaen. Se on kyllästynyt olemaan tornin vankina ja lähtee etsimään hauskempaa tekemistä. Pian se huomaa, että laulu onkin tärkeä asukkaille.
Laulava suihkulähde. Kuningatar pyytää Timiä ja Tomia siivoamaan lelut pois ennen herkku-välipalaa. Koska leluja on paljon, pojat heittävät ne suihkulähteeseen ollakseen nopeammin valmiita.
Putoava tähti. Emmi ja Kuru katselevat tähtiä ja huomaavat että suuri tähti on putoamassa aivan Taikametsän linnan päälle. He yrittävät kertoa asiasta aikuisille, mutta kaikki ovat liian kiireisiä kuuntelemaan.
Kolmijalkaiset ystävykset. Taikametsän lapset oppivat uuden hauskan leikin: kaverusten jalat sidotaan kiinni toisiinsa niin, että heillä on yhteensä kolme jalkaa. Kolmella jalalla käveleminen onkin yllättävän vaikeaa.