Katujengien väkivalta on raaistunut Suomessa. Taustalla on maahanmuuttajien vaillinnainen kotouttaminen. Onko Suomi Ruotsin tiellä? Ykkösaamun vieraana on sisäministeri Krista Mikkonen. Seija Vaaherkumpu haastattelee.
Maailmankuulu neurokirurgi Juha Hernesniemi kertoo uran lopettamisen vaikeudesta, kuoleman kunnioittamisesta ja suomalaisen hoitotyön arvostamisen tärkeydestä Ani Kellomäelle.
Mitä itsenäisyys merkitsee meille? Voiko isänmaallisuutta tuntea useampaa maata kohtaan? Sean Ricksin vieraana näyttelijä Seela Sella. Perjantai-dokkari: Voittajien kerho vie armeijaan kehitysvammaisten miesten leirille
Kuninkaasi tulee kirkkaudessaan. Juontaja Kimmo Ilola, saarna Aimo Helminen. Musiikki Minna Heikkilä ja Aitolahden adventtiseurakunta. Toteutus Suomen Adventtikirkko. Viittomakielinen tulkkaus.
Katsotaan Saran kanssa: Anna, Nicholas ja Sevettijärven lapset laulavat ja leikkivät Auringonsäde. Tarina kuuntervaajasta. Unna Junná tutkii puita. Heli askartelee lumihiutalepuun.
Tanskalainen voileipä. On aika aloittaa YHIP, eli yksinhiippailun perusteet. Nisse joutuu Viherpippurin avustamana vapaaehtoiseksi. Ihmisperhe kuitenkin palaa kotiin kesken Nissen tehtävän. Kuvailutulkattu. (U)
Tanskalainen voileipä. On aika aloittaa YHIP, eli yksinhiippailun perusteet. Nisse joutuu Viherpippurin avustamana vapaaehtoiseksi. Ihmisperhe kuitenkin palaa kotiin kesken Nissen tehtävän. Kuvailutulkattu. (U)
Kausi 7. 10/12. Kylmissä vesissä. Mikko ja Kaitsu lähtevät metsästämään jänistä jousella kirpeässä pakkasessa. Myös Teemu ja Mima seikkailevat hyisissä oloissa koskikaroja rengastaessa. MehtäMikon talvivaellus saa yllättävän päätöksen.
Hyppyrimäeltä kuuluu valtaisa varoitushuuto. Veteraanit hyppäävät mäkeä. Heikki on poikamies ja työtön, Lauri eläkeläinen. Aikaa on hypätä. Ohjaaja: Hilkka Nevala. (2007) (U)
Pitkäkestoiseen koronaan sairastuneiden määrä on moninkertaistunut Suomessa. Heidän hoitonsa kuitenkin ontuu, ja osa potilaista on ajautunut taloudelliseen ahdinkoon. MOT selvitti long covidista kärsivien tilannetta Suomessa.
Dokumentaristi Mari Soppelan unelma toteutui, kun hän vei ulkomailla asuvan perheensä vuodeksi Pyhätunturille. 15 vuotta myöhemmin lapset kääntävät kameran äitiinsä, jolle on vaikea päästää irti unelmistaan. T: L.P.M.A Productions (2021) (U)
1/8. Aleksi Rantamaa haluaa muutosta elämäänsä ja tehdä jotain siistiä. Työtoverinsa Lloyd Libison kanssa he keräävät someseuraajistaan retkikunnan, jonka kanssa on tarkoitus vaeltaa 100 kilometrin matka Nuorgamista Pykeijaan. Älytön idea! Olen messissä!
Miisa ja Eetu pääsevät viettämään harvinaista parisuhdeaikaa, kun Sunná sisko tulee hoitamaan vauvaa. Onko hotelliloma aivan sellainen kokemus kuin mitä he suunnittelivat?
Kausi 7, 1/5: Olen mies riippumatta siitä, miltä näytän. Niilo, 19, on kuullut usein olevansa liian feminiininen mieheksi. Joskus jopa oma peilikuva kuvottaa häntä. Ohjaus Sami Kieksi.