Neljä kaverusta ajavat autolla 300km:n päähän hakeakseen videonauhan, joka on vahingossa postitettu Joshin tyttöystävälle. Amerikkalainen komedia vuodelta 2000.
On vuosi 1910 Pariisissa. Elokuvateatterin koneenkäyttäjänä työskentelevä ujo Emilie joutuu ystävänsä Raulin kanssa keskelle jännittävää seikkailua. Päivisin lähettinä ja öisin tiedemiehenä työskentelevän Raulin salainen koe meneekin pieleen ja vahingossa hän on luonut hirviön, joka pääsee vaeltamaan Pariisin kaduille. Ranskalainen animaatio vuodelta 2011.
Kesy harmaakarhu Boog kotiutetaan metsään kolme päivää ennen metsästyskauden alkua. Se tutustuu siellä hölösuiseen isokorvapeura Elliotiin ja alkaa koota tämän kanssa armeijaa metsän eläimistä. Animaatio vuodelta 2006.
Tietäjä Akvavitix kapuaa tammipuita ketterästi ylös ja alas kerätessään mistelinoksia metsästä. Mutta eräänä päivänä huippukiipeilijä putoaa puusta, ja sekös saa hänet huolestumaan. Ranskalainen animaatio vuodelta 2018.
On aika ratkaista lopullisesti, kumpi kylä on paras, Luppalaakso vai Sillijoki. Asia aiotaan selvittää perinteisellä Juustojuoksulla, jossa Luppalaaksoa edustaa ikuinen optimisti Antti Harakka. Norjalainen animaatio vuodelta 2015.
Uusi kansainvälinen kuuvalloitus on käynnissä. Antti ja Teuvo ovat norjalaisen kuuraketin rohkeita astronautteja. Mitä voisikaan mennä pieleen? Norjalainen lastenelokuva vuodelta 2018.
Superroisto Megamindin unelmat ovat toteutuneet hänen kukistettuaan Metro Cityä suojelleen Metro Manin ja saatuaan kaupungin hallintaansa. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2010.
On vuosi 1910 Pariisissa. Elokuvateatterin koneenkäyttäjänä työskentelevä ujo Emilie joutuu ystävänsä Raulin kanssa keskelle jännittävää seikkailua. Päivisin lähettinä ja öisin tiedemiehenä työskentelevän Raulin salainen koe meneekin pieleen ja vahingossa hän on luonut hirviön, joka pääsee vaeltamaan Pariisin kaduille. Ranskalainen animaatio vuodelta 2011.
Jokseenkin sovinistisen mainosmiehen Nickin elämä menee sekaisin, kun hän saa yllättäen kyvyn kuulla naisten ajatukset. Amerikkalainen komedia vuodelta 2000.
Neljä kaverusta ajavat autolla 300km:n päähän hakeakseen videonauhan, joka on vahingossa postitettu Joshin tyttöystävälle. Amerikkalainen komedia vuodelta 2000.
Eronneen parin on näyteltävä onnellista avioparia adoptiopoikansa häiden alla, jottei tämän uskonnollinen ja eroja vastustava biologinen äiti pahastu. USA, romanttinen komedia, 2013.