Gaza - Lähi-idän vakauden este. Viimeiset 17 vuotta Israel on ollut poissa Gazasta, koska se on yksipuolisesti jättänyt sen Palestiinan vallan alle. Hamas on hallinnut tätä kapeaa aluetta 15 vuotta ja sen kahta miljoonaa asukasta. Vaikka Hamas on pyrkinyt olemaan laukaisematta Israelin operaatiota sitä vastaan - sen johtaja Yahia Sinwar, on inspiroinut yksilöitä tekemään terrori-iskuja Länsirannalta käsin. Vieraina Anan Wahabi, Fadi Essmaeel ja Amir Oren.
Elämä on lahja. Laulaja ja lauluntekijä Mia Joki kertoo, miten Jumala opetti hänelle kiitollisuudesta ja elämän ainutlaatuisuudesta, kun hän sai lääkäriltä kiireellisen kutsun leikkaukseen. Koettelemuksen jälkeen syntyi kappale ’Elämä on lahja’.
Wilson vie hyviä uutisia kouluille. Wilson ja nuorisotiimit vievät Bolivian kouluihin viestiä päihteettömyydestä, hyvistä arvoista ja Jumalan rakkaudesta.
Mirkka Salmensaari. Oman miehen sydänkohtaus tuli täysin yllätyksenä ja aiheutti melkoisen sokin. Toipumisennusteet oli huonot, ja Mirkan turvallisuudentunne järkkyi pahasti. Mutta Jeesus ilmestyi kaiken keskelle tuoden ilonsa ja läsnäolonsa, sekä huolenpitonsa.
Kati Kaaresoja. Perheiden ja perhosten aika. Miten luoda kotiin ja perheen kesken luonteva rukouksen ilmapiiri, johon lapsetkin kasvavat mukaan? Tämä kirja ei opeta eikä opasta, vaan pohtii ja rakentaa lukijaansa kauniilla tavalla.
Vieraana Tenho Keväänranta Kurikasta. Tenho ajautui nuoruudessaan jengiporukoihin. Rukoilevat vanhemmat ja veljen uskoontulo johtivat hänet uskonratkaisuun.
Gaza - Lähi-idän vakauden este. Viimeiset 17 vuotta Israel on ollut poissa Gazasta, koska se on yksipuolisesti jättänyt sen Palestiinan vallan alle. Hamas on hallinnut tätä kapeaa aluetta 15 vuotta ja sen kahta miljoonaa asukasta. Vaikka Hamas on pyrkinyt olemaan laukaisematta Israelin operaatiota sitä vastaan - sen johtaja Yahia Sinwar, on inspiroinut yksilöitä tekemään terrori-iskuja Länsirannalta käsin. Vieraina Anan Wahabi, Fadi Essmaeel ja Amir Oren.
Elämä on lahja. Laulaja ja lauluntekijä Mia Joki kertoo, miten Jumala opetti hänelle kiitollisuudesta ja elämän ainutlaatuisuudesta, kun hän sai lääkäriltä kiireellisen kutsun leikkaukseen. Koettelemuksen jälkeen syntyi kappale ’Elämä on lahja’.
Wilson vie hyviä uutisia kouluille. Wilson ja nuorisotiimit vievät Bolivian kouluihin viestiä päihteettömyydestä, hyvistä arvoista ja Jumalan rakkaudesta.
Mirkka Salmensaari. Oman miehen sydänkohtaus tuli täysin yllätyksenä ja aiheutti melkoisen sokin. Toipumisennusteet oli huonot, ja Mirkan turvallisuudentunne järkkyi pahasti. Mutta Jeesus ilmestyi kaiken keskelle tuoden ilonsa ja läsnäolonsa, sekä huolenpitonsa.
Vieraana Eero Seesvaara. Eero oli mukana perustamassa Kääntöpiiri-seurakuntaa 2002, ja on sen johtoryhmän jäsen yhdessä vaimonsa kanssa. Hänen vastuullaan on erityisesti seurakunnan talous. Isäntänä Martti Ojares.
Kallis hinta. Luukas ja Lenni ovat jäädä Virnu-katin kitaan, mutta Theo pelastaa heidät viime hetkessä. Hiirulaiset oppivat kerrasta, mitä lunastus tarkoittaa.
Jumala on liiton Jumala. Liitto perustuu Hänen suureen rakkauteensa jokaista ihmislasta kohtaan. Ymmärtämällä tämän ja uskomalla senjaamme kaiken, mitä Jumala on varannut meille, samalla kun heijastamme Hänen rakkauttaan ja luontoaan ympärillämme oleville.
Armolahjat, parantuminen, uskoontulo, vapautuminen. Rukoilemassa Martti Ojares, Paavo Järvinen, Hannu Puustelli, Arto Boa, Simo Rautio, Mika Jantunen ja Veijo Piipponen.
Pyhä Henki opettaa teille. Jeesus opetti, ettei tarvitse huolehtia, jos joutuu oikeuden eteen, miten tai mitä vastaisi puolestansa ja sanoisi, sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä.
Hengen tuli. Pyhä Henki tekee Jumalan rakkauden ihmiselle henkilökohtaiseksi ja on kuin liekehtivä tuli, lämmittää ja täyttää ihmisen sisimmän ja antaa voiman elää sekä todistaa Jeesuksesta. Tämän
Hengen tulen saamme lahjana - uskolla - Jeesuksen annettua itsensä ristillä sijaisuhriksemme ja Hänen kuolleista heräämisensä tähden. Jumalan sanan valaisemaa opetusta aiheesta. Exodus 3:1.
Vieraana Eero Seesvaara. Eero oli mukana perustamassa Kääntöpiiri-seurakuntaa 2002, ja on sen johtoryhmän jäsen yhdessä vaimonsa kanssa. Hänen vastuullaan on erityisesti seurakunnan talous. Isäntänä Martti Ojares.
Kallis hinta. Luukas ja Lenni ovat jäädä Virnu-katin kitaan, mutta Theo pelastaa heidät viime hetkessä. Hiirulaiset oppivat kerrasta, mitä lunastus tarkoittaa.
Jumala on liiton Jumala. Liitto perustuu Hänen suureen rakkauteensa jokaista ihmislasta kohtaan. Ymmärtämällä tämän ja uskomalla sen jaamme kaiken, mitä Jumala on varannut meille, samalla kun heijastamme Hänen rakkauttaan ja luontoaan ympärillämme oleville.