Abby viettää kiitospäivän parhaan ystävänsä Mollyn kanssa. Mutta kun Mollyn poikaystävä ja hänen äitinsä ilmestyvät, ilta alkaa luisua raiteiltaan. Ja paikalle saapuu vielä lisää kutsumattomia vieraita. Amerikkalainen komedia vuodelta 2020.
Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä The Green Knight kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin tarinan. Irlantilainen draamafantasia vuodelta 2021.
Rory, kunnianhimoinen yksityisyrittäjä ja entinen pörssimeklari, suostuttelee amerikkalaisen vaimonsa ja lapsensa luopumaan amerikkalaisen esikaupungin mukavuuksista ja palaamaan hänen kotimaahansa Englantiin. Brittiläinen draama vuodelta 2020.
Kun Abby saa tietää, että Harper on pitänyt heidän seurustelunsa salassa perheeltään, hän alkaa kyseenalaistaa tyttöystävää, jonka luuli tuntevansa. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2020.
KKK-jäsenen poika varttuu eteläisissä Yhdysvalloissa 1960-luvun alussa ja lopulta hän liittyy mukaan kansalaisoikeustaisteluun. Amerikkalainen draama vuodelta 2020.
Yksitoista ihmistä, eristyksissä muusta maailmasta. Poika haluaa pitää kärsivän äitinsä kädestä kiinni. Toinen äiti on hylännyt perheensä. Ihastuneiden välinen kemia syvenee. Ruotsalainen draama vuodelta 2020.
Scott on ollut jumissa isänsä kuoltua. Hän käyttää päivänsä polttaen pilveä ja unelmoiden tatuoijan ammatista, kunnes hänen on viimein otettava ensimmäiset askeleet eteenpäin elämässään. Amerikkalainen komedia vuodelta 2020.
Liza saa kutsun viimeisiin juhliin ennen maailmanloppua. Mutta sinne pääsy ei ole helppoa, sillä hänen autonsa varastettiin, ja lisäksi hänellä on keskeneräisiä asioita hoidettavanaan. Amerikkalainen komedia vuodelta 2021.
Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä The Green Knight kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin tarinan. Irlantilainen draamafantasia vuodelta 2021.
Dom Toretto elää rauhallista elämää Lettyn ja tämän pojan, pikku Brianin, kanssa tiedostaen vaaran aina vaanivan horisontissa. Tällä kertaa tämä uhka pakottaa Domin kohtaamaan menneisyytensä synnit pelastaakseen ne joita hän eniten rakastaa. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2021.
Kiinan ja Japanin sodanaikaisin tositapahtumiin perustuva elokuva shanghailaisen Si Hang-varaston taistelusta vuonna 1937. Kiinalainen toiminta vuodelta 2020.
Rikostutkija Aaron Falk palaa yli 20 vuoden jälkeen kuivuuden riivaamaan kotikaupunkiinsa osallistuakseen lapsuudenystävänsä Luken hautajaisiin. Luke on oletettavasti surmannut vaimonsa ja lapsensa ja lopulta myös itsensä, ja Aaron suostuu vastahakoisesti tutkimaan juttua. Australialainen draama vuodelta 2021.