Nuori FBI-agentti soluttautuu porukkaan, jonka epäillään suunnitelleen sarjan röyhkeitä ryöstöjä. Ryhmään soluttautumisessa on haasteensa: sen kaikki jäsenet ovat nimittäin toinen toistaan kovakuntoisempia ja taitavampia extreme-urheilijoita. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.
Jerry ja Rachel joutuvat yhteisen ongelman eteen mystisen puhelinsoiton jälkeen, jolloin heidän on puhallettava yhteen hiileen uhkaavan tilanteen edessä. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2008.
20 vuotta vankilassa ollut Don Diego de la Vega saa tilaisuuden kostaa viholliselleen. Apunaan hänellä on nuori ja kuumaverinen varas. Pääosissa Antonio Banderas ja Anthony Hopkins. USA 1998. USA/Saksa seikkailu 1998.
Olympiaurheilija Aksel Lund Svindal ei suostunut päättämään uraansa loukattuaan polvensa rankassa onnettomuudessa. Seuraa hänen uransa viimeisen kauden huippu- ja suvantohetkiä. Norjalainen dokumentti vuodelta 2021.
Tris ja Neljä ovat nyt karkureita Terävien eliitin vallanhimoisen johtajan Jeaninen jahdatessa heitä herkeämättä. Heidän täytyy kiireesti selvittää mitä Trisin perhe suojeli uhrautuessaan. Amerikkalainen Sci-Fi vuodelta 2015.
Sam Bellillä on kolmen vuoden työsopimus Lunar Industriesin kanssa. Sopimus velvoittaa häntä työskentelemään yksin kuuasemalla koko sopimusajan. Samin ainoa kommunikaatiokumppani on Gerty, huippuälykäs tietokone. Tietokoneesta huolimatta elämä kuuasemalla on yksinäistä.. Sitten outoja asioita alkaa tapahtua, enemmän ja enemmän. Onko Sam sittenkään asemalla yksin? Brittiläinen trilleri vuodelta 2009.
Lähitulevaisuuteen sijoittuva elokuva kertoo 30 nuoresta miehestä ja naisesta, jotka lähetetään suorittamaan monta sukupolvea kattavaa tehtävää. Heidän on löydettävä uusi koti ihmiskunnalle. Amerikkalianen scifi-trilleri vuodelta 2020.
Nuori FBI-agentti soluttautuu porukkaan, jonka epäillään suunnitelleen sarjan röyhkeitä ryöstöjä. Ryhmään soluttautumisessa on haasteensa: sen kaikki jäsenet ovat nimittäin toinen toistaan kovakuntoisempia ja taitavampia extreme-urheilijoita. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2015.
Ray Breslin on erikoistunut vankilapakoihin, ja hän toimii turvallisuusasiantuntijan vauhdikkaassa ammatissa. Hän testaa uutta vankilaa, josta on mahdotonta paeta, mutta sitten kaikki menee pieleen. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2013.
Kun Ray Breslinin turvallisuusjoukkojen jäsen katoaa, Ray joutuu palaamaan vankilaan, josta hän jo kerran taisteli tiensä ulos. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Veri vetää Adonista nyrkkeilyn pariin ja hän matkustaa Philadelphiaan etsiäkseen käsiinsä isänsä legendaarisen vastustajan Rockyn. Rocky on jo jättänyt nyrkkeilyn, mutta ryhtyy valmentamaan tätä. Amerikkalainen draama vuodelta 2015.
Yhdysvaltain suurlähetystössä Pariisissa James Reese unelmoi vauhdikkaasta elämästä CIA:n palveluksessa. Kun unelma vihdoin käy toteen, siitä tulee painajaista: Charlie Wax on kumppani suoraan helvetistä. Amerikkalainen toimintaelokuva vuodelta 2010.