Frank aiheuttaa lankonsa putoamisen tikkailta ja joutuu siksi huolehtimaan tämän pojasta Bosta. Hän lähtee kaverinsa Casperin kanssa miehiselle kanoottiretkelle ja ottaa Bon mukaan. Tanskalainen komedia vuodelta 2010.
Kun pesukarhuveijari RJ jää kiinni vohkittuaan Vincent-karhun herkkuvuoren – talviunen päättymisen juhlintaan tarkoitetun roskaruokavaraston – se tulee henkensä pitimiksi luvanneeksi mahdottomia. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2006.
Barbie on Alexa, joka löytää salaisen oven ja astuu fantastiseen taikaolentojen maailmaan. Alexa tapaa Romyn ja Norin, jotka kertovat Malucia-hallitsijan pyrkivän viemään maasta kaiken taikuuden. Amerikkalainen seikkailuelokuva vuodelta 2014.
Kaksi kilpailevaa kalkkunaa joutuvat tekemään yhteistyötä, kun he matkustavat ajassa taaksepäin. Heidän yhteisenä päämääränä on varmistaa, että kalkkuna häviää kiitospäivän-menystä kokonaan. Amerikkalainen animaatioelokuva vuodelta 2013.
Tositapahtumiin perustuva jännittävä animaatioelokuva kahdesta venäläisestä koirasta, Belkasta ja Strelkasta, jotka lähetettiin 1960-luvulla avaruuteen. Venäläinen animaatio vuodelta 2010.
Supersuositun Robomaailma huvipuiston mekaanikko Samin työpäivät kuluvat robotteja kasaillessa ja haaveilemalla suloisesta Suesta, kaupungin kauneimmasta uutisankkurista. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2016.
Spirit on Villissä lännessä vapaana syntynyt salskea mustangi, joka jo nuorena ottaa paikkansa lauman johtajana. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2002.
Anderssonin perhe suunnittelee jokakesäistä lomaviikkoaan Hyttysmetsässä. Sitten tapahtuu jotain ennenkuulumatonta: isä Rudolf varaa pakettimatkan Kreikkaan. Perhe on innoissaan ja kysymyksiä satelee ilmassa. Kreikassa perhettä koettelee sarja katastrofeja. Ruotsalainen komedia vuodelta 2012.
Kun pesukarhuveijari RJ jää kiinni vohkittuaan Vincent-karhun herkkuvuoren – talviunen päättymisen juhlintaan tarkoitetun roskaruokavaraston – se tulee henkensä pitimiksi luvanneeksi mahdottomia. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2006.
Kumail tapailee vanhoista traditioista ja perheen odotuksista huolimatta amerikkalaista tyttöä, Emilyä. Rakkaus on tuomittu epäonnistumaan. Tositapahtumiin pohjaava tarina mm. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2017.
Frank aiheuttaa lankonsa putoamisen tikkailta ja joutuu siksi huolehtimaan tämän pojasta Bosta. Hän lähtee kaverinsa Casperin kanssa miehiselle kanoottiretkelle ja ottaa Bon mukaan. Tanskalainen komedia vuodelta 2010.
Kun Burt ja Verona saavat tietää, että heille on tulossa lapsi, paniikki iskee. He vihaavat pikkukaupunkia jossa asuvat, ja lisäksi Burtin vanhemmat suunnittelevat muuttavansa pois. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.