Keväinen Ahvenanmaa tuo ensimmäisenä mieleen muuttolinnut, mutta toukokuun auringossa sädehtivä kukkaloisto on vähintään yhtä vaikuttava. Oy Valokuvaaja Mika Rokka, 2009.
Lokakuun lopussa Ahvenanmaan syksy on komeimmillaan. Metsäkauriit ja euroopanmarjakuuset luovat saariston syksyyn omaleimaisen tunnelman. Oy Valokuvaaja Mika Rokka, 2009. (U)
Ahvenanmaan kalkkipitoinen maaperä saa orkideat viihtymään. Täältä löytyy sellaisia harvinaisuuksia kuin suoneidonvaippa, pesäjuuri ja miekkavalkku. Oy Valokuvaaja Mika Rokka, 2009.
Villiomenapuu on kylmänarka ja tarvitsee kalkkipitoista maata. Puita onkin runsaasti Ahvenanmaalla. Siellä puun viihtyvyyttä parantavat myös lampaat, hevoset ja metsäkauriit. Oy Valokuvaaja Mika Rokka, 2009.
Sara-Elise Ruokonen teki uuden kuurojen naisten 3000 metrin aitajuoksun maailmanennätyksen viime kesänä. Haastattelussa hän kertoo urastaan juoksijana ja tulevaisuuden haaveistaan. HD
Tammisaari oli parinsadan vuoden ajan Ruotsin valtakunnan pienin kaupunki. Nykyään Tammisaaren vanha kaupunki on pääkaupunkiseudun eläkeläisten kesäparatiisi. Douglas Productions, 2019. (U) HD
Kausi 3, 10/10. Jumalan kärpäslätkä. Traumapolin henkilökunta joutuu vaikeimman mahdollisen tilanteen eteen, kun leikkauspöydällä makaa yksi heidän kollegoistaan. (U) HD
Pitäisikö abortti saada ilman perusteluja ja lääkärien lausuntoja? Miten turvataan riittävä tuki päätöksenteossa? Kaksi aborttia kokenut Mimi Weidlich ja ylilääkäri emerita Aira Virtala. Perjantai-dokkari: Hyvä abortti. HD
4/10. Mustasukkaisuutta. Sadun ex-heila Kalle tulee sijaiseksi kouluun. Satu ja Kalle viihtyvät liiankin hyvin yhdessä, mikä saa Ekin mustasukkaiseksi. Eve tutustuu Roopeen. (2009) (U)
16-vuotias Martta löytää isoisänsä jäämistöstä jotain, joka avaa uuden näkymän isoisään ja uuden maailman tytölle. KK: Ville Syrjä. O: Pia Andell. T: Of Course My Films Oy, 2015. (U) HD
Pia Andellin lyhyessä tanssielokuvassa mies ja nainen palaavat iltaan vuonna 1982, jolloin he olivat 17-vuotiaita. Pääosissa Jessica Piasecki ja Aarni Arjas.Tuotanto Of Course My Films 2021 HD
Tuottiko puutarha runsaan sadon? Lena ja Elin näyttävät, kuinka sipuleita ja porkkanoita voi säilöä. Jim asentaa kattohuopaa, Camilla maalaa egyptiläisiä hahmoja ja Ella kokkaa kantarellivoileipiä. HD
Anne Flinkkilän vieraana kirjailija Anneli Kanto, joka herättää henkiin niin keskiaikaiset kirkkomaalarit, sisällissodan veriruusut kuin lahtaritkin. Mutta Anneli, mitä ihmettä on päänhulluus? HD
Katja Nokkasen elämässä alkoi vihan aika, kun hän menetti isänsä sattumanvaraisen väkivallan seurauksena. Miten Katja tulee toimeen vihan ja katkeruuden tunteidensa kanssa? HD
Kausi 1, 3/8. Sopimus. Kikin matkanteko läpi Italian päättyy poliisiauton kyytiin. Sammy tekee kohtalokkaan virheen, ja Riku saa tilaisuuden lyödä rahoiksi. HD
Peltsille selviää, että kultahippujen eteen joutuu käyttämään voimaa, ja hiki virtaa, mutta lopuksi vaskoolissa kilahtaa. Unelma isosta taimenesta vaihtuu seikkailuksi erämaassa. Vuotson markkinoilla on menoa. (U) (7.9.2012) HD