Uusi versio perustuu sekä kirjailija Louisa May Alcottin klassikkoromaaniin että kirjoituksiin, ja kehittyy kirjailijan alter egon, Jo Marchin pohdiskellessa kuvitteellisen elämänsä eri vaiheita. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Tarina kahdesta miehestä, jotka työskentelevät autismilasten kanssa. Erityislaatuinen yhteistyö erikoisten persoonallisuuksien kera. Ranskalainen draama vuodelta 2019.
Kate työskentelee tonttuna ympäri vuoden auki olevassa joulumyymälässä. Kate saa jatkuvasti huonoa onnea osakseen ja tekee huonoja ratkaisuja kunnes tapaa mystisen menneisyyden omaavan Tomin. Brittiläinen romanttinen komedia vuodelta 2019.
Kaveriporukka palaa yhteen villien polttarien merkeissä. Mikä voi mennä pieleen Miamissa? Kaikki. Bailaus lähtee nopeasti synkille poluille ja he tarvitsevat apua tai muuten jää häät järjestämättä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
1700-luvun Englannissa heikko Kuningatar Anne on hallitsija, mutta naruja vetelee hänen läheinen ystävänsä Lady Sarah Churchill. Uusi palvelija Abigail pääsee pian saavuttuaan lähelle Sarahia. Brittiläinen komedia vuodelta 2018.
Kolmekymppinen nainen navigoi rakkauselämäänsä sydäsuruissaan ja yrittää vuoden aikana saada elämänsä takaisin raiteilleen. Odottamattomien käänteiden kautta hänen elämänsä muuttuu lopullisesti. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Russ pääsee vankilasta istuttuaan 20 vuoden vankeustuomion. Hän löytää yllättäen hampurilaispaikasta hylätyn vauvan. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Uusi versio perustuu sekä kirjailija Louisa May Alcottin klassikkoromaaniin että kirjoituksiin, ja kehittyy kirjailijan alter egon, Jo Marchin pohdiskellessa kuvitteellisen elämänsä eri vaiheita. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Satiiri toisesta maailmansodasta seuraa yksinäisen saksalaispojan järkytystä, kun hän huomaa, että hänen äitinsä piilottelee juutalaistyttöä heidän talossaan. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2019.
Tarina kahdesta toimittajasta, jotka antavat kaikkensa jahdatessaan totuutta, mätää oikeusjärjestelmää ja valehtelijaa, joka lakkasi valehtelemasta. Perustuu tositarinaan. Ruotsalainen trilleri vuodelta 2019.
Aviopari Leo ja Olivia paiskautuvat yllättäen keskelle kriisiä. Traagisissa olosuhteissa yhdeksänvuotias tytär Liv joutuu äidin ja isän heittopussiksi. Tanskalainen draama vuodelta 2019.