Prinsessa Victoria nousee muutaman kuukauden sisään 18 vuoden syntymäpäivästään valtaistuimelle edesmenneen kuningas Vilhelm IV:n sisarentyttärenä. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Kun Abigail tapaa Benin baarissa, he koostavat vitsinä listan asioista, joita pitää tehdä ennen kuvitteellista eroa, vaikka kumpikin on sitä mieltä, etteivät he ikinä päädy yhteen. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2020.
Puoli vuosisataa sitten nuori norjalainen seikkailija Thor Heyardahl varmisti paikkansa historiankirjoituksessa tehdessään kuuluisan Kon-Tiki-retkensä, 4.300 meripeninkulman pituisen käsittämättömän seikkailumatkan yli Tyynen valtameren aluksenaan balsapuusta rakennettu lautta. Iso-Britannia/Norja/Tanska, seikkailu, 2012.
Sateisena yönä pienen kahvilan omistajat yllättyvät, kun nuori nainen morsiuspuvussa ja kolmen koiran kanssa haluaa päästä sisään kahvilaan. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2014.
Klassinen tarina japanilaisten hyökkäyksestä Pearl Harboriin kerrotaan nyt kahden USA:n ilmavoimissa palvelevan ystävyksen silmin. Molemmat rakastuvat kauniiseen sairaanhoitajaan Evelyniin. Amerikkalainen draama vuodelta 2001.
Toisin kuin useimmat teinit, kystistä fibroosia sairastava Stella joutuu viettämään paljon aikaa sairaalassa. Kun Stella tapaa pojan nimeltä Will, Stella tuntee voimakasta yhteyttä Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Englantilaismies matkustaa läpi Euroopan löytääkseen lahjakkaan lapsuudenystävänsä, joka katosi vuosia aiemmin ensimmäisen viulukonserttinsa iltana. Kanadalainen draama vuodelta 2019.
Prinsessa Victoria nousee muutaman kuukauden sisään 18 vuoden syntymäpäivästään valtaistuimelle edesmenneen kuningas Vilhelm IV:n sisarentyttärenä. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Jimmie koittaa asettua aloilleen pahasti gentrifioidussa kotikaupungissaan San Franciscossa. Parhaan ystävänsä kanssa hän ottaa tehtäväkseen kunnostaa vanhan lapsuudenkotinsa saadakseen sen takaisin. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Daniel tapaa Natashan taianomaisena päivänä kiihkeän tuulisessa New Yorkissa. Kemiat kohtaavat välittömästi nuorten välillä, jotka tuskin olisivat kohdanneet ilman kohtalon heille antamaa tönäisyä. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Etsivä Jack Radcliff saa järkyttävän puhelun menneisyydestä murhatulta veljentyttäreltään Ashleyltä. Ajan halki he yrittävät yhdessä selvittää murhan, ennen kuin se tapahtuu. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2017.