Katkera sotaveteraani ja taksikuski Travis Bickle suhtautuu pakkomielteisesti pornoon ja väkivaltaan. Hän vajoaa omien harhojensa syövereihin ja alkaa puhdistaa katuja halveksimastaan roskaväestä. Amerikkalainen draama vuodelta 1976.
Elokuva kertoo kahdesta pojasta, jotka löytävät Mud nimisen miehen, joka piilottelee Mississippin saarella kostonhimoisia palkkiotappajia. Amerikkalainen rikosdraam vuodelta 2013.
Peter Parker kieppuu taas pilvenpiirtäjästä toiseen pelastaakseen New Yorkin asukkaat, joita uhkaavat salaperäisen OsCorp-yrityksen lähettämät superroistot. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2014.
Toimintaelokuva setänsä ja tätinsä kasvattamasta Peter Parkerista, joka ryhtyy selvittämään, miksi hänen vanhempansa aikoinaan katosivat. Peteristä kasvaa supersankari. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2012.
Mafian koronkiskuri Chili Palmerista on tullut Hollywood-tuottaja, joka tekee paluun tässä Get Shortyn jatko-osassa, jossa seurataan musiikkimoguliksi noussutta entistä gangsteria. Amerikkalainen komedia vuodelta 2005.
Rutiinitehtävällä oleva Agentti J saa vihiä Serleena-nimisen avaruushirviön pirullisesta suunnitelmasta. Seksikkääksi alusvaatemalliksi naamioitunut Serleena on uhka koko maailmankaikkeudelle. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2002.
Deaktivoitu naispuolinen kyborgi herää henkiin, muttei muista enää mitään edellisestä elämästään ja lähtee selvittämään kuka hän on. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Katkera sotaveteraani ja taksikuski Travis Bickle suhtautuu pakkomielteisesti pornoon ja väkivaltaan. Hän vajoaa omien harhojensa syövereihin ja alkaa puhdistaa katuja halveksimastaan roskaväestä. Amerikkalainen draama vuodelta 1976.
Yli 60-vuotiaan Michaelin toiveena on vapauttaa suku koston ja väkivallan kierteestä sekä löytää itselleen sopiva jatkaja. Tulista Vincentiä on ehdotettu mahdolliseksi uudeksi perheenpääksi. Amerikkalainen draama vuodelta 1990.
Tarina alkaa tivolin karusellissa, jossa FBI:n agentti Sean Archerille tarkoitettu luoti osuukin hänen poikaansa. Sean päättää pakkomielteenomaisesti tavoittaa murhaajan. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1997.